operaatio äiti - Banneri

* Huom. Tämä on kuvituskuva eli kännykällä piirretty.

Bingossa tuli osuma. Meille rantautui vesirokko! Eilen vilkaisin nopeasti, että pojalla on täpliä iholla. Noh, niitä on ennenkin ollut ja tästä syystä en ensimmäisenä epäillyt mitään. Tänään täplät oli lisääntyny ja vesirokkohan se on ihan selkeästi.

Ensinnäkin olen viimeiset viikot kuluttanut pohtien ja tutkien vesirokkorokotusta. Mainitsin neuvolassa, että tutkin asiaa sinne vuosikontrolliin asti, joka on tässä kuussa. Rokotehan annetaan tarkastuksen yhteydessä. En aikaisemmin ollut edes kuullut aiheesta niin paljoa tietoa ja itse osaan olla skeptinenkin ennen kuin vähän luen lähteitä sekä selvitän mistä oikeasti on kyse. Haluan olla varma, että oikeasti tiedän, mitä lapsiini tungetaan sekä tiedostaa riskit kummassakin tapauksessa.

Päädyin lopulta, että otetaan. Vuosia tuota on ilmeisesti annettu ja haittavaikutuksia ei todettu. Vesirokko voi olla iisi juttu sairastaa, mutta joissain tapauksissa johtaa vakaviin jälkitauteihin. Etenkin niillä, jotka eivät ole perusterveitä. Neuvolassa osattiin myös kertoa, että sen sairastaminen 12 ikävuoden jälkeen heikentää etenkin pojilla lapsensaantikykyä. Tiedä sitten pitääkö paikkansa vai ei, mutta onhan se hyvä kuulla kaikkea mahdollista rokotteen ottamisen tai jättämättä ottamisen puolesta.

Ajatusta pidemmälle ei tässä päästy, kun pojalle se nyt napsahti. Saa nähdä miten taudin kanssa käy, mutta ainakin vielä näpyt on aika hillittyjä ja niitä ei ole ihan joka paikassa, vaikka ne vähän onkin lisääntynyt. Myöskään kuume ei ole noussut. Sairastin itse kyseisen taudin aikanaan lapsena ja melko rajuna. Joka paikka oli täynnä pieniä pisteitä ja muistan vieläkin sen tuskaisen kutinan. Selvisin silti ilman jälkitauteja eikä arpia saati traumojakaan jäänyt.

Vähän olen pojan puolesta varpaillani, koska hän ei ole perusterve. Ollaan siellä pediatrisen seurannassa aineenvaihduntahäiriön, verensokerien heittelyiden ja pysähtyneen kasvun takia. Täytyy olla äärimmäisen tarkka, ettei jälkitauteja pääse tulemaan tai iho tulehdu!

Neidille ollaan huomenna aamulla hakemassa rokote nopeutetulla aikataululla. Se 80% todennäköisyydellä ehtii suojata tai lieventää, jos otetaan 3 vuorokauden sisään sisaruksen sairastumisesta. Toki on mahdoton ennustaa, koska pikkusiskon altistuminen on tapahtunut. Koskaan ei silti voi pelata liikaa varman päälle.

Raskaana olevalle vesirokko on riskisairaus, jos sitä ei ole sairastanut. Onneksi olen oman tautini lusinut pois jo lapsuudessa.

Tässä onkin sitten ainakin kahden viikon kotiloma tiedossa. Onneksi tuossa ulkona vieressä on metsä, jonne voi mennä vähän ulkoilemaan, jos kuumetta ei ole. Siellä ei muita oikein liiku. Haettiin tänään apteekista vaahtoa, joka lievittää kutinaa ja hienosti poika on muutenkin raapimatta itseään. Jos kutina pahenee niin laitetaan yöksi ohuet käsineet, ettei näpyt tulehdu. Ostin samalla reissulla myös panadolia, koska kuulemma ibuprofeeiinia ei suositella ollenkaan vesirokon yhteydessä. Tämä oli ainakin mulle ihan uusi tieto.

Onko lukijoiden lapset sairastaneet vesirokon? Mitä mieltä olette vesirokko-rokotteesta?

Kommentit (30)

Miten teillä meni tauti? Oliko lievä vai hankala? Itse pähkäilen samaa että ottaako rokote vai ei..

Vesirokkorokotteen plushyötynä on todennäköinen suoja vyöruusuun. Sairastamalla vesirokon lapsena, voi hyvin inhottava (tässäkin vaihtelua hyvin lievästä erityisen inhottavaan ja kivuliaaseen) vyöruusu oireille vanhempana. Siksi itse kallistun rokotteeseen (äidilläni vaikea vyöruusu, josta jäänyt hermokipu).

Tästä mäkin olen kuullut 🙂

Meillä sairastettiin vesirokko jo vauvavuonna, ja ihan hyvä niin kuitenkin. Oli helppo, vaikka itseä kyllä kovasti jännitti, kun niin pieni sai tartunnan vahingossa. Taudin normaalia sairastamista toivon seuraavallekin, mutta jos ei nyt ihan pikkuvauvana kuitenkaan… 🙂

Joku tossa kommenteissa mainitsi, ettei vasta-aineet kehity välttämättä vauvavuonna sairastetussa.. pitääkö paikkansa? 🙂 Tiedätkö sä?

Meidän lapset sairastivat viime keväänä. Esikoinen 5v sairastui ensimmäisenä ja pääsi helpolla, muutama näppy, ei kuumetta, ei kovaa kutinaa. Tästä meni viikko tai pari ja sitten sairastuivat kaksi nuorempaa, 2v ja 5kk. Tälle keskimmäiselle 2v pojallemme tauti tuli todella rajuna, kuumetta, tuhansittain näppyjä, kutinaa ja kurjaa oloa. Ainoastaan kämmenet ja jalkapohjat olivat vapaita näpyistä, mutta muuten niitä oli ihan kaikkialla ja tiheinä ryppäinä, pelkästään kasvoissa yli 300 (laskin!). Nuorimmainen pääsi suht helpolla, mutta kyllä ne muutavat näpyt etenkin päässä kutisivat ja pieni raukka heräsi niitä yöllä itkien raapimaan, joten voidetta laitoin hänellekin, onneksi oli silloin vielä ohut vauvanhius päässä. Viikon verran jokaisella kesti ja enää ei näy mitään jälkiäkään, vaikka olihan ainakin keskimmäinen melko kirjava pitkään. Rokotteita ei ollut ja nyt ei enää oteta, vaikka kuulemma alle vuoden ikäisenä sairastettuna ei jää vasta-ainetta kehoon. Ja kuulin myös, että juurikin sisarustartuntana saattaa tulla rajumpana, niin kuin meilläkin keskimmäiselle. Tsemppiä teille ja voimia syksyyn ja odotukseen! 🙂

Voi, että kuulostaa tosi hurjalta teidän tautikokemus. Niin toivon neidin nyt tältä säästyvän. Kiitos kommentista ♡

miksi ihmeessä pitää 2vk olla kotona?

No se on se taudin aika noin 1-2 viikkoa. Kotona pitää olla kunnes viimeinenkin näppylä on kadonnut 🙂

Näppyjen katoamista ei tarvitse odottaa, mut kuivahtaneita niiden tulee olla. Meijän pk:ssa kiersi lähes kaikki ja poissaoloaika keskimäärin oli 5-7vrk.

Taitaa olla vähän yksilöllistä myös tuo toipumisaika? 🙂

Me otettiin tytölle vesirokkorokote jo hieman yli 1-vuotiaana, ennen kuin rokote oli vielä rokoteohjelmassa, tyttö nyt eskarissa ja moni kaveri sairastanut tähän mennessä vesirokon. Pikkuveli saamassa nyt myös 1,5v neuvolassa rokotteen ja toivotaan ettei nyt ennen sitä sairastuisi. Itsellä oli vään rajumpana se tauti lapsena, jonka takia ehkä jätti traumat ja rokotteisiin päädyttiin. Pikaista toipumisaikaa teille!

Joo omat kokemukset varmana kans vaikuttaa aina siihen päätökseen selvästi 🙂

Tauti tulee yleensä aina sille toiselle sisarukselle pahempana. Itse oon sairastanut pienenä ensin ja sisko mun jälkeen. Mulla oli aika iisi, mut sisko oli ihan täynnä nyppyjä ja todella kipeä!
Esikoinen on sairastanut ja kesti kaks viikkoa, et isoin vesikello jalkapohjassa kuivui. Taapero, joka täyttää tammikuussa ei oo sairastanut ja oon kans aatellut antaa rokotteen. Taidankin heti tänään soittaa asiasta, ilmeisesti liikkeellä on nyt ku kaverinkin lapsi on just nyt vesirokossa.

Joo oon huomannu, että nyt selkeesti liikkeellä. Toivottavasti meillä sisarus sen nyt välttäis..

Meillä on neljä lasta, joista kahdella rokko oli lievä ja kahdella nuorimmalla todella raju. Toiseksi nuorin sairasti 1-vuotiaana ja oli päästä varpaisiin täynnä näppyjä. Kolme päivää piti hiljaista valituslaulua, kun oli niin kipeä ja voipunut. Suihkuttelin, laitoin tuota vaahtoa, yöt keinuttelin sohvalla, ei nukuttu kumpikaan.
Jälkitautina nuorimmille tullut onneksi ”vain” korvatulehdus.
Aiemmin ajattelin, että vesirokko on tavallinen pikkutauti, jonka kaikki sairastaa. Viime vuosina olen kuitenkin kuullut ärhäkästä taudista ja vakavista jälkiseurauksista. Rokote on varmaan paikallaan, jos se voi näitä jälkiseurauksia vähentää.
Voimia potilaalle ja hoitajalle ♡!

Kiitos voimien toivottamisesta♡ Poika jo parempi. On kyllä hurjan näköinen tauti!

Meillä tyttö toi kerhosta vesirokon neljävuotiaana ja sai pari hassua näppylää.. Noh sitten vesirokko tarttui meidän pojalle joka oli 5kk ja hän oli ihan täynnä näppylöitä ja jouduin hänet sairaalaan viemään kun hengittikin oudosti. Kaikki meni loppu viimein hyvin,mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olisin rokotteen halunnut.

Joo onhan noi hurjia juttuja, vaikka hyvin menisikin 🙂

Vanhimmat lapset sairastaneet pieninä,kaksi nuorinta sairastamatta. Olen todennäköisesti ottamasssa heille rokotteet, muttei haittaisi vaikka ehtisivät sairastua vesirokkoon ennen sitä. Mun kokemuksella lievä tauti eikä paha sairastettava.

🙂 Toivon myös itse, että menee lievänä ohi.

Meilläkin on jo sairastettu ja itsekkin olen lapsena sairastanut. Neuvollassa asiaa kysyttiin ja kun totesin sairauden jo käynneen niin asia jäi siihen. Mielestäni vesirokko on hyvä sairastaa, mutta ymmärrän hyvin huolen jos ei ole perus terve.

Mää oisin ottanu pojille rokotteet, mutta ehtivät sairastua kesällä.. Onneksi meillä meni molemmilla lievänä ohi!

Joo meilläki olis just tullu rokotusaika 😀

No siis tuli miljoona näppyä, jotka ois varmasti ollu tosi paha jollain toisella lapsella. Poika on vaan aina niin reipas. Kovasti kutisi ja oli kurjaa,mutta tuolla lapsella on rekkalastillinen tahdonvoimaa ollut aina eikä raapinut yhtään. Yöllä tosin heräili useasti. Lääkitsin reippaasti koko ajan panadolilla ja talkilla ja lääkevaahdolla. Nyt alkaa olla ohi, mutta katsotaan miten käy jälkitautien. Ruokahalu oli poissa taudin aikana.

Kiva kuulla ja hienoa että jaksoi olla niin reipas vaikka kurja tauti päällä! <3 niin joo totta varmaan vaikuttaa ruokahaluunkim kun kipeänä, en ole tajunnutkaan. Nousiko korkea kuume teillä rikosta?
Toitvasti säästytte jälkitaudeista!! 🙂

Ei noussut kuume juurikaan 🙂 Lääkitsin kyllä panadolilla yötä vasten ja aamulla. Sekin ehkä hillitsi? Pikkusiskokin näyttäis nyt välttäneen taudin. Onneks!

Hieno juttu ja kiva oli kuulla kokemuksia taudista! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X