Mitä se imetys voi oikeasti olla?

Vatsa kasvaa ja siellä pyöreän masun kätköissä kehittyy pieni ihme. Olet astunut uuteen erilaiseen elämään. Ympärillä arvostellaan turvaistuinten turvallisuutta, puhutaan kuivaksi opettamisesta ja kerrotaan lapsiarjen haastavuudesta. Sinusta on ensimmäistä kertaa tulossa äiti. Saatat jännittää synnytystä ja miettiä päässäsi onnistutko tulevassa haasteessa; imetyksessä.

Tisseistä tuli puheenaihe

Aikanaan esikoista odottaessa koin suurta ahdistusta hypestä imetyksen ympärillä. Ujostutti, jännitti ja ajatus tuntui vieraalta. Tähän mennessä rintani olivat kantaneet lähinnä seksuaalisuuden leimaa ja kohta ne pitäisi lykätä pienen vauvan suuhun. Olin nuori ja poskia kuumotti, kun yhtäkkiä tisseistäni oli tullut päivän puheenaihe. Koko 21 vuoden ajan olin pitänyt niitä piilossa – ne olivat osa minun henkilökohtaista tilaani ja yhtäkkiä niistä piti puhua jatkuvasti perhevalmennuksessa, neuvolassa sekä sukulaisten kesken.

Imetys kuuluu nykyään vahvasti raskaana olevan äidin ”valmennukseen”. Siitä puhutaan, sitä opetetaan ja siitä valistetaan tulevia äitejä. Niin minäkin opin paljon imetysotteista, vauvantahtisuudesta ja äidin sekä lapsen siteestä. Opin ympäriltäni, että imetys on mahtia, se menee omalla painollaan ja on kokemisen arvoinen asia. Kaikki mitä asiasta oikeasti sain kuulla oli positiivista ja ihanaa. Tämä sai minut odottamaan asiaa ilman sen ihmeempiä ajatuksia.  Todellisuus iski vastaan lopulta kovaan.

 

Olen huomannut, että tosi moni lähipiirissä ei ole imettänyt ensimmäistä lastaan hetkeä pidempään, mutta toista on. Näin kävi myös itselleni. Väkisin herää kysymys, että muistetaanko kaiken hypen keskellä kertoa myös niistä haasteista, joita imetys voi tuoda tullessaan. Kuinka moni muu putosi pilvilinnoista, säikähti ja jätti kesken? Minä ainakin.

Imetys voi alkuun myös sattua

Imetys on oikeasti ihanaa. Se on suurenmoista ja todella myös kokemisen arvoinen asia. Allekirjoitan! Mutta imetys myös saattaa sattua, se saattaa olla vaikeeta ja jokainen hetki ei ole hymyssä suin vauvan kanssa sängyllä pesimistä.

En ole kuullut montakaan aidon elämän kertomusta, joissa taival olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Jos olisin aikanaan kuullut enemmän tarinoita imetyksen vastoinkäymisistä kuin siitä vaaleanpuneisesta imetyskuplasta, en olisi lähtenyt imettämään esikoistani pinkit lasit silmillä. Pudotus oli aika kova, kun todellisuus iski vastaan. Tästä syystä päädyin kirjoittamaan tämän tekstin. Tämä postaus ei missään nimessä herjaa imettämista, vaan enemmänkin valmistaa ja toimii vertaistukena!

Maidonnousu yllätti

Ensinnäkin maidonnousu on kirjaimellisesti nousu. Ensin tissit on tyhjät ja seuraavassa hetkessä ne on täynnä. PING. Nousu ei katso aikaa eikä paikkaa (Maidonnousussa voi myös kestää!) ja itselleni tämä tapahtui keskellä bussia matkalla kotiin. Pahinta oli, että imuttaja makasi vielä sairaalassa. En koskaan ole juossut niin lujaa kotiin pysäkiltä kuin sinä iltana. Hetkeä myöhemmin vannoin vieväni rintapumpun vihille. Toisen lapsen kohdalla pelkäsin tätä efektiä, koska alkuun maidontulo ei yleensä ole tasaantunut ja pakkaumat rinnoissa voivat tehdä yllättävän kipeetä. Tähän kipuiluun muuten auttaa tasainen imetys/tyhjennys ja esimerkiksi jääkaappikylmät kaalinlehdet. Kyllä! Luit oikein – kaalinlehdet.

Imuote vaatii usein harjoittelua

Seuraava vihollinen voipi olla oikea imuote. Jos kuvittelet, että imetys on aina vain tissin sujauttamista vauvan suuhun; saatat erehtyä pahemman kerran. Onnistuneen imetyksen perusta on oikea imuote ja joskus sen eteen saa todella tehdä työtä. Tissit on alkuun herkästi pinkeät, nännipihat matalat ja äiti vielä kokematon. Tässä vaiheessa ei kannata lopettaa, vaan pyytää apua tai hakea ja hakea vain sitä oikeaa asentoa kärsivällisesti. On olemassa nännikumia, kätilöä ja tukiäitiä, joilla helpottaa tilannetta. Imetystä ei kannata pelätä, mutta kannattaa asennoitua siihen, että onnistunut imetys vaatii pientä duunia.

 

Vauvan nälkä ei katso aikaa eikä paikkaa

Sitten tulee itse vauva, joka toimii oman päänsä sekä persoonansa mukaisesti ja elää ihan omaa rytmiään. Nälkä ei katso aikaa, paikkaa eikä varsinkaan äidin rytmiä. Ja kun imeminen jäisikin pelkkään nälkään! Tulee läheisyyteen liittyviä imuja, lohtu-imuja ja imuja, joilla tilataan lisää maitoa. Oletko kuullut koskaan tiheän imun kaudesta? Toiset vauvat haluavat olla jatkuvasti tissillä tunnista toiseen ja toiset taas ovat niin väsyneitä, etteivät millään meinaa pysyä hereillä syödäkseen tarpeeksi. Voi vauvat!

Vauva asuu rinnalla, eikö maito riitä?

Moni äiti on sanonut yllättyneensä siitä, että vauva kirjaimellisesti asuu rinnalla. 1 tunti, toinen tunti.. ja jo viides tunti tissittelyä putkeen ilman taukoja. Eikö maito riitä? Onko mussa jotain vikana? Enkö koskaan saa enää omaa aikaa? Tarviiko vauva korviketta? Maitohan riittää kyllä, koska sitähän se vauva tehtävänsä mukaan tilailee. Maidon riittävyyttä ei koskaan kannata epäillä, vaikka kaikki sitä jossain vaiheessa epäilevätkin. Maitoa tulee niin kauan, kun vauva imee, pissaa ja kasvaa. Elämä voi tuntua joskus siltä, että se on pelkkää sohvalla vauvan ”tuttina” oloa. Ei juomataukoja, ei pissataukoja eikä aikaa siivota kodin sotkuja. Ei aikaa käydä kaupassa, vaunulenkeillä eikä nähdä kavereita. Vauva voi siis oikeasti alkuun olla rinnalla koko ajan ja sitä ei pidä pelästyä. Hetkittäin voi toki tuntua raskaalta ja ärsyttää, mutta tämäkin vaihe menee ohi. Lopulta voi jopa huomata kaipaavansa niitä pitkiä rauhallisia imetyshetkiä.

Imetys voi joskus aiheuttaa erilaisia kipuja

Sitten on kivut ja vaivat yleensä. Esimerkiksi rintojen paleltuminen voi aiheuttaa maailman tuskaisimman vaivan eli rintatulehduksen. Elämäni ainut kerta, kun olen maannut 40 asteen kuumeessa sängyssä ja rukoillut kuolemaa. Imetystaipaleen yksi niistä (sadoista) kerroista, kun ”vannoin” lopettavani koko touhun. Sitten voi tulla vastaan haavaumat ja nirhaumat sekä niiden tuoma kipu. Muistan alussa tiheän imemisen aiheuttaneen ärtymystä nännien päihin ja muistan myös puristaneeni sohvan käsinojia imettäessäni. Omistan ison kipukynnyksen, mutta voin myöntää itkeneeni monta kertaa imettäessäni, koska kipu oli kova. Olen myös valvonut öisin peläten sitä hetkeä, kun vauva herää taas syömään. Nämä tuntemukset ovat sallittuja, mutta lohdutan, että haavaumiinkin onneksi on apukeinoja ja erilaisia rasvoja. Sekin on lopulta vain väistyvä hetki, jonka voi jaksaa puurtaa läpi, jos niin päättää.

Sitooko imetys liikaa?

Myöhemmässä vaiheessa koin ahdistusta imetyksen sitoavaisuudesta ja siitä meidän kahden symbioosista. Pullon voi tyrkätä suuhun kuka tahansa, mutta tissit omistan vain minä. Ei koskaan hetkeä enempää poissa vauvan luota ja koko ajan kiinni tuossa pienessä pirpanassa. En ollut ikinä tajunnut, että imetys todella hetkeksi sitoo ihan erilailla kiinni toiseen ihmiseen eikä kukaan tästä ääneenkään ”varoittanut”. En ollut varautunut asiaan ja tästä syystä koin oloni huijatuksi ennen kuin sopeuduin asiaan. Lopulta huomasin, että lapsi oli hetkessä kasvanut isommaksi ja vietti aikaansa mielellään ihan isänsäkin kanssa.

Imetys joo sattuu. Se sitoo ja tissit vuotaa jatkuvasti. Imetysvaatteet on plääh ja rintojen tilalla on tulevaisuudessa nahkalärpäkkeet. Siinä muutama stereotypia. Sitähän se oikeasti voi olla, mutta minkäpä eteen ei pitäisi tehdä vähän töitä. Tässä on tullut nyt kuitenkin vain se toinen puoli esiin. Imetys nimittäin myös luo tietynlaisen tunteen, tuo tärkeitä hetkiä ja ihan mielettömän fiiliksen. Myöhemmässä vaiheessa vastoinkäymisten jälkeen se on mutkattomampaa sekä ajoittain mielettömän helppoa. Itse rakastan imetyksen tuomaa tunnetta enkä koskaan vaihtaisi sitä enää pois!

Realistisuus oli tie onnistumiseen

Uskon, että onnistuin tokassa imetyksessä sen takia, että olin realistinen. Lähdin projektiin marssien päättäväisenä reppu täynnä eväitä enkä haihatellen liidellen muutaman metrin maanpinnan yläpuolella. Osasin odottaa kipuja, hankalia hetkiä ja väsymistä. En pudonnut kuplasta kovaa kyytiä suoraan naama edellä maahan. Tästä syystä kirjoitin tämän postauksen.

Tämä postaus oli realistinen kokemus omasta taipaleestani. Halusin kertoa, että joskus upeat asiat voivat tuoda mukanaan niitä ikäviä juttuja, mutta silti edelleen tämän kaiken kokeneena valitsisin imetyksen. Enemmän hyviä hetkiä koko 1v9kk toi kuin niitä huonoja. Olen kyllä välillä vajonnut seinää vasten itkemään, kun kaikki on tuntunut raskaalta. Olen myös tuntenut yhtä pahaa hetkeä kohtaan tuhat onnentäyteistä hetkeä.

Imetyksen tuesta apua

Imetyksen tuki somessa on ollut iso apu itselleni. Alkuun pidin ryhmää hieman hihhulina ja näin jälkeenpäin häpeän syvästi ajatuksiani. Ryhmä on ollut vahva tuki ja apu niillä hetkillä, kun olen halunnut luovuttaa. Ryhmä on ollut myös läsnä, kun olen halunnut iloita ja hehkuttaa. Suosittelen vahvasti liittymään tuohon ryhmään, vaikka se alkuun vaikuttaisi oudolta. En vieläkään ymmärrä kaikkia siellä, mutta toisaalta en ymmärrä muissakaan ryhmissä ihan kaikkia ihmisiä.

Itse kehotan kohtaamaan imetyksen positiivisin mielin, mutta varautuneena pieniin vastoinkäymisiin. Itseensä kannattaa luottaa ja uskoa. Pää pystyyn ja suomalaisella sisulla eteenpäin!

Lopuksi haluan vielä sanoa, että imetyksen eteen kannattaa kyllä taistella. Se tuo mukanaan erityisiä hetkiä, joita on vaikea kuvailla ihmisille, jotka eivät ole imettäneet. Joskus kuitenkin käy niin, että tuen puute ja siitä seuraava stressi saa ihmiset luovuttamaan. Maitohan itsessään ei voi loppua kesken, mutta sitä edeltävät asiat (lisämaidon antaminen, imetyksen vähentäminen yms.) voivat sen aiheuttaa. Imetyksen takaa jatkuva imetys. JOS KUITENKIN käy niin, että imetys päättyy.. älä soimaa itseäsi! Imettäminen ei ole äitiyden perusta ja on hienoa, että yritit. Siitä yrittämisestä kannattaa olla ylpeä. Olen yhden lapsen korvikkeella kasvattanut ja tunsin tästä pettymystä sekä häpeää. Lopulta voin todeta, että soimasin itseäni turhaan, koska hyvin se vauvavuosi silti sujui, vaikka eroaakin seuraavan lapsen vauvavuodesta, jolloin imetin. Tein parhaani ja se riittää. Kotona asuu kaksi yhtä rakasta ja onnellista lasta ♡

 

Oikein mahtavaa imetysviikkoa jokaiselle!

Kommentit

8 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Tärkeintä onkin, ettei omia päätöksiään häpeä 🙂

Avatar

Meillä imetys ei onnistunut,maitoa ei vain tullut (ongelmaa monella suvun naisella), vauva ei onnistunut imuotteessa helposti ja sai välittömästi raivarit eikä varsinkaan sen jälkeen onnistunut. Rintakumeilla pelleiltiin ja imetys onnistui (harvoin) vain yhdessä asennossa. Onneksi sain pumpattua maitoa edes hieman ja vauva söi sitten pullosta. Osittais imetin 3kk. Ja kyllä, me todella yrtimme. Jo sairaalassa ramppasi kaikenlaista imetysohjaajaa ja neuvolassa kävimme, luin netin läpi vinkeistä ja siltikään se ei onnistunut. 🙁
On myös ihan harhaluulo, että olisin päässyt helpommalla kuin imettäjät. Juu ei, ensin rinnan lämmitys, pieni pumppaus (että maito lähtisi herumaan), rintakumi paikoilleen, vauva tissille ja sitten koitettiin ja koitettiin, vauva sai raivarit ja yritettin ja yritettiin -> ei tulosta. Pullo kaapista -> lämmitys vesihauteessa (vauvan huutaessa kurkkusuorana ja äidin itkiessä vieressä), vauva syliin syömään. Vauva tyytyväinen -> äiti alkaa pumppaamaan maitoa varastoon, pesee ja steriloi pullot ja rintapumpun osat sekä rintakumit. Ja sitten koko homma uusiksi..

Mutta se tunne, tunsin oloni niin surkeaksi ja epäonnistuneeksi äidiksi. Jokapaikassa kysyttiin imetyksestä ja sen sujuvuudesta ja oli tosi arka paikka että epäonnistui siinä. Hävetti kaivaa tuttipullo esiin julkisesti. Ihmiset myös oikeasti tuijottavat, eikä niin hyvällä jos pulloruokit ihan pientä vauvaa.
Oikeastaan siihen saakka, että vauva aloitti kiinteät ruuat koin olevani huonompi äiti, kuin ne imettävät kanssasisaret. Oli ihanaa, kun saimme aloittaa kiinteät ja vihdoinkin pystyin tarjoamaan vauvalleni parasta. Tein ruuat itse ja ne taatusti olivat luomua. Sain siitä valtavasti onnistumisen tunnetta. Siitä eteenpäin olikin jo henkisesti helpompaa. 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Harmi, että tunsit tuollaista oloa. 🙁 On väärin ihmisten syyllistää myöskään pulloruokinnasta.. Jokainen lopulta tekee kuten tekee eikä se valinta aina ole se pullo. Sivusta ei koskaan sais tuomita. Tosi hienoa kun osittaisimetit sen 3kk. Oo ylpee ♡

Avatar

Jes! Hyvä sinä! Ihana teksti <3

Anette - Operaatio Äiti.

Avatar

Mahtava ja tärkeä postaus <3
Itse raskausaikana lähdin ajatuksella (okei, elän elämäni ajatuksella) ”pessimisti ei pety”. Otin selvää kaikesta mikä synnytyksessä voi mennä vikaan ja imetyksen tukea seurasin aktiivisesti puoli vuotta. Synnytyksestä vetäsin jackpotin. Kaikki pelot mitkä uskalsin ääneen sanoa tapahtui eli käynnistys ja massiiviset repeämät. Vauvan sain rinnalle vasta kolme tuntia synnytyksen jälkeen.
Sain ensimmäisen rintatulehduksen kun vauva oli viikon. Taas uskalsin heittää ajatuksen ääneen ”jospa en mitään rintapaisetta sais”. Kun vauva oli 3 viikon ikäinen sain toisen rintatulehduksen. Ensimmäisellä kerralla luulin olleeni kipeä mutta vähänpä minä tiesin. Toinen rintatulehdus eteni paiseeksi ja koska korkea kipukynnys, menin lopulta päivystykseen, kun tulehdusarvot olivat yli 200 enkä enää pelännyt kuolemaa vaan toivoin sitä. Viikon antibioottitiputus suoraan suoreen ja paiseen tyhjennys kuitenkin auttoivat.
Meillä kuitenkin löytyi syypää rikkinäisiin nänneihin, huonoon imuotteeseen, minun rintatulehduksiin yms. kireistä jänteistä. Vauvalla oli kireä huuli- sekä kielijänne. Harmittaa, että kärsin turhaan. Pienelle vauvalle tehtävä huuli- ja kielijänteen operointi on suhteellisen helppo ja yksinkertainen toimenpide.
Ja vaikka kivut olivat sanoinkuvaamattomat (ja onneksi jo aikalailla unohtuneet) onnistuin 6kk täysimetys tavoitteessani. Imetys jatkuu edelleen 1v2kk kanssa lapsentahtisesti.

Anette - Operaatio Äiti.

Mun esikoisella muuten leikattiin kielijänne! Mutta hurja alku sulla ollut, mahtia että onnistuit silti ♡

Avatar

Päätin jo raskausaikana etten imetä. Enkä imettänyt. Sairaalassa minut jätettiin yksin koska eihän hoitajilla ollut mitään keskusteltavaa kanssani kun en imettänyt. Tunsin oloni surkeaksi ja yksinäiseksi. Eniten satutti, kun synnytyksessä kätilö kysyi satuaan tietää etten imetä, että ”saako vauvan laittaa minun viereen rinnalle kuitenkin?” Se tuntui ja tuntuu kauhealta.

Jos imettämisen taipale ei aina ole helppo, niin ei ollut helppo minunkaan tieni, se on varma! Oikeastaan meidän perheen alku oli niin hankala, että en uskalla harkita edes toista lasta. Joskus olen asiaa miettinyt, enkä tiedä miten tekisin esimerkiksi juuri imettämisen kanssa!? No, onneksi sitä ei nyt tarvitse miettiäkään.

Hippusen olen ylpeä siitä, että tein kuten minusta 100% oikealta tuntui silloin, enkä hävennyt päätöstäni (silloin). Ruokin vauvani pullosta vailla häpeää. ”Jälkiseurakset” vaan pääsivät yllättämään, syyllisyys ja tos. näk. myös raskauden jälkeinen masennus saivat lisäpontta imetämättömyydestäni.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä