Äiti, joka olisi voinut pettyä vauvan sukupuoleen

Mun täytyy myöntää, etten ole ollut ihan rehellinen. Kirjoitin aikanaan, että en välitä siitä kumpi tämä tuleva vauva on. Oikeastaan tiedän saavani nyt vihaisia kommentteja sanomalla tämän.. mutta pelkäsin ihan hirveästi pettymystä, jos meille tulisikin poika. Luulin koko alkuraskauden, että tämä vauvanpallero olisi poika ja yllätyin hirveän suuresti ultrassa, jossa luvattiin tyttöä. Olin jotenkin muodostanut selkeän kuvan siitä, mitä haluaisin tulevalta lapselta. Tyttö, joka ei itke eikä riehu hirveästi. Kuulostaa kamalalta. Kotona kuitenkin asuu yksi poika ja yksi itkuisa tyttö. Enkö sitten rakasta heitä yhtään tai ole tyytyväinen?

Toivoin ensimmäisestä lapsesta poikaa ja muistan silti yllättyneeni poikalupauksesta ultrassa. Olin kyllä todella iloinen, löytyi täydellinen nimi ja salissa kohtasin juuri sellaisen lapsen kuin olin aina toivonut. Vuodet vierähtivät rauhallisen pojan kanssa, joka ymmärsi äitiään ja omasi rekkalastillisen empatiaa. Toisen kohdalla toivoin itseni melkein järjiltä, että sieltä tulisi tyttö. Tyttöhän se oli ja salissa kohtasin juuri sellaisen tytön, jota olin odottanut. Temperamenttinen, mutta valloittava. Muistuttaa omaa lapsuuttani ja siskoani, joten koin tuon pienen ihmisenalun tutuksi ja turvalliseksi. Olin saanut kaksi lasta juuri toiveideni mukaisesti.

Olen silti kokenut olevani hieman kömpelömpi pojan kanssa. Se joskus painaa mieltä. En tiedä kaikkea kaikesta. Fyysiset asiat, joita pitää opettaa.. tuottaa hankaluuksia. En osaa auttaa lastani seisaalleen pissamisessa, kun en ymmärrä siitä yhtään mitään. En kelpaa kaikkeen, koska en ole isi tai mies. Sukupuolijakauma ei noudata stereotypioita eikä ole varsinaisesti vain poikamaisia tai tyttömäisiä lapsia. Silti tunnen usein kömpelyyttä miesten tai poikien suhteen. En tiedä johtuuko se siitä, että olen kasvanut siskolauman keskellä monen tädin ympäröimänä ja periaatteessa ilman sitä biologista isää. Ajatus toisesta pojasta kuitenkin pelotti, koska en voi kuvitella, että äidin puutteet täydentävän täydellisen pojan jälkeen saisin toisen samanlaisen. Entä, jos oma kykenemättömyyteni aiheuttaisi uudelle pojalle sen tunteen, että äiti ei ymmärrä tai osaa?

Olen ääripään intovertti enkä kestä hirveästi jatkuvaa fyysistä kosketusta ihmisten kanssa. Jatkuvaa kiehnäämistä, kaverien halailua tai pysyvässä kontaktissa hengaamista. Yyh. Tarvitsen OMAA tilaa. Neidin syntyessä kuitenkin opin etsimään meille yhteisen symbioosin, jossa ollaan nyt eletty se parisen vuotta. Olen läsnä, lähellä ja aina paikalla. Asia tuntuu luonnolliselta, mutta en tiedä pystyisinkö samaan enää toisen lapsen kohdalla? Entä, jos saisin itkevän, suuritarpeisen tai villin lapsen, joka vaatii paljon fyysistä läheisyyttä yli omien rajojen? Tuntisin oloni surkeaksi, jos en sitä kaikkea pystyisikään tarjoamaan, joten tyydyn toivomaan rauhallista lasta.

Eli heippa vaan kaikille! Olen äiti, joka epätoivoisesti toivoo tyttöä ja pettyy, jos saa pojan. Olen äiti, joka toivoo rauhallista vauvavuotta ja pettyy, jos vauvavuosi on jälleen hirveää kaaosta.

Tiedän, että en ole ainut asian suhteen ja on monia äitejä, jotka ajattelee samoin, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen. Jos sen sanoo ääneen.. alkaa syyllistäminen. ”Toiset ei saa edes lapsia!” ”Sietäisi kelvata, kun lapsi on terve!” ”Miksi hankit lapsia, kerran jompikumpi ei kelpaa!?” Ymmärrän, että monelle lapsen saaminen on hankalaa, syntyy sairaita lapsia ja elämässä voi tulla vastaan mitä vain ikävää. Tunne on kuitenkin tunne eikä sitä kannata kieltää, jos se on tullakseen.

Pettymys ei tosiaan ole muuta kuin tunne, jonka ihminen tuntee. Samoin ilo, suru tai vihakin. Tunteet ei tee ihmisestä vähemmän ihmistä VAAN nimenomaan ihmisen.

Mäkin opetan lapsille, että jokainen tunnettu tunne on tärkeä, vaikka se tulisikin oudossa tilanteessa. Lapsi voi olla pettynyt lahjaan enkä huuda, että ole kiitollinen! Ei – silloin mä sanon, että on hyvä tuntea sellaista tunnetta ja tiedostaa mistä se johtuu. Tärkeintä elämässä on oppia käsittelemään tunteitaan ja ne tunnistamalla pääsee kohti maaliviivaa voittajana. Jos tunne liittyy negatiivisuuteen, on tunnistamisen jälkeen tärkeä askel käsitellä se esimerkiksi puhumalla.

En oikeastaan ymmärrä miksi peittelin tätä asiaa ensin. Jokainen luo mielikuvan tulevasta lapsestaan ja sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Pettymys ei tarkoita vihaa tai sitä, ettei lasta toivoisi. Siitä on hyvä puhua ääneen eikä syyllistyä. Lopulta on totta, ettei sukupuolella,ulkonäöllä tai terveydellä ole väliä, vaan sitä ainoastaan toivoo saavansa lapsen elävänä syliin. SILTI, jos tämä lapsi vielä kääntyy pojaksi niin sitten petytään, käsitellään ja opetellaan olemaan äiti toisellekin pojalle. Sellaista se elämä on. Odotuksia, pettymyksiä ja uuden oppimista. Ja silti ihan mukavaa, täydellistä ja nautinnollista.

Onko joku teistä tuntenut ehkä samoja tuntemuksia jossain vaiheessa? Mitä ajatuksia se herättää?

Kommentit

30 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

<3

Avatar

Mulla oli pitkään vaikeuksia ymmärtää oman esikoiseni luonnetta. Syntyessään hän oli ihan samannäköinen kuin mieheni vauvana ja luonnekin osoittautui yhtä temperamenttisen räiskähteleväksi. Mulle on herkkänä ja sopuisana ihmisenä ollut vaikeeta kasvattaa äänekästä ja voimakastahtoista lasta. Eikä se tosiaan tarkoita, ettenkö olisi rakastanut 🙂

Kun sitten aloin odottaa kuopusta, toivoin rauhallista ja ”runosieluista” (haha :D) vauvaa. Lopputulos oli aivan minun näköinen, pikkuruinen tyttö, joka kyllä luonteeltaan on enemmänkin hassu velmuilija kuin runosielu 🙂 Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei kuopus ole täydentänyt jotain mun äitiydessä. Oon saanut olla äiti MYÖS itseni kaltaiselle lapselle ja se on ollut ihana täydennys esikoisen kanssa rakennettuun äitiyteen 🙂

Mun mielestä tällaiset tunteet on ihan ymmärrettäviä ja sallittuja, eikä ne vie sitä rakkautta keneltäkään pois!

Anette - Operaatio Äiti.

Niin on sallittuja ja ymmärrettäviä 🙂 Ihana kun avasit ajatuksia ♡

Avatar

Ihana kun kirjoitit tämän kommentin! <3 Ihan kuin minun suulla sanottu. Meillä poika nyt 15kk ja välillä tuntuu, että väsyn helposti hänen kanssaan kun on niin temperamenttinen ja "äkäinen". Itse olisin toivonut enemmän lunkia ja rauhallista vauvaa ja leppoisaa tutkivaa arkea. toivon että saan vielä toisen lapsen jonka kanssa saisin kokea enemmän seesteistä aikaa.:)

Avatar

Ihanan rehellinen kirjoitus! Uskon että kaikki ihmiset odottaa siltä vauvaltaan jotain. Minäkin. Jotkut pettyy, joidenkin toiveet täyttyy, sellaista elämä on. Rakkaita lapset silti varmasti ovat ja yhtä tärkeitä.

Anette - Operaatio Äiti.

Juuri näin!

Avatar

Kyllä mulla on ollut selkeät toiveet raskausaikana! Turha niitä hävetä. Rakastat kuitenkin sitä villiä poikaakin, vaikka toivoisit rauhallista likkaa. Ei se alkuperäinen toive sitä vesitä.
Leuka pystyyn, jos nyt tulee jeesustelijoilta kuraa niskaan.
Kaikki toiveet ei toteudu, mutta olis hassua sen vuoksi (varmuuden vuoksi) olla unelmoimatta.

Anette - Operaatio Äiti.

Näinhän se on 🙂 Kyllä sitä lasta silti rakastaa!

Avatar

Kaikki tunteet on sallittuja, ei ne vähennä sitä rakkautta yhtään. Mäkin toivoin tyttöä, ultrassa näkyi poika ja itkin pitkin päivää, muttei se vaatinut kuin huomisen jolloin opin jo olemaan enemmän kuin onnellinen pojasta ja jota en ois hetkeäkään tytöksi vaihtanut ❤️ Äidin ikioma poika.

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡♡

Avatar

Mutta silti… En tiedä mitään ihanampaa ku pienet pojat!?? Tsemppiä ja onnea hurjasti kolmannesta pienestä!?

Avatar

Olen myös toivonut ensin tyttöä ja sitten poikaa. Ne olen saanutkin, mutta uskon että olisin yhtä onnellinen vaikka nämä toiveet eivät olisi toteutuneetkaan.
En tiedä miksi ajattelin että olisitte toivoneet poikaa (miehellesi, kun hänellä ei vielä biologista ole).
Toki tämä kirjoitus taisi olla yksin sinun ajatuksia.
Toivon että toiveesi toteutuu (etenkin sen ”helpon” vauvan suhteen 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

No mies on aina ajatellu olevansa enemmän tyttöjen isi ja on juuri sellainen super isi. Meidän tyttö on ihan pikku prinsessa 😀 Jossain vaiheessa raskautta sanoi,että toisaalta olisi kiva kokea minkälaista on olla isä pojalle, mutta toisaalta on jotenkin ihan haltioitunut siitä, että meille on tulossa toinen prinsessa 🙂 Mun esikoinen on kuitenkin ihan hirveän läheisessä kontaktissa mun mieheen ja mies kokee olevansa se toinen isähahmo myös hänelle.

Avatar

Mulla oli samoja fiiliksiä omassa raskaudessa. Olin olevinaan varma pojasta mutta silti salaa ja hiljaa toivoin saavani tytön. Koska jotenkin en osannut itseäni pojan äitinä kuvitella? Kuvittelin miten kiltti tytöstä tulee, helppoineen vauvavuosineen ja niin edelleen. Tyttö sieltä tulikin ja kiltimpää luonteista saa etsiäkkin. Vauvavuosi oli super helppo ja kaikki meni oikeastaan juuri niinkuin päässäni raskausaikana olin kaiken kuvitellut menevän.

Anette - Operaatio Äiti.

Mullakin on vähän vaikeuksia joskus pojan äitinä, mutta en koskaan vaihtaisi poikaa mihinkään. Juuri tuollaisen pojan halusin, vaikka aina en ymmärräkään 😀

Avatar

Odotan kolmatta lasta, minulla on kaksi poikaa. Toivon aivan suunnattoman paljon tyttöä tästä kolmannesta. Olen yrittänyt tottua ajatukseen kolmannesta pojasta ja koen, että kyllä meille poikatriokin meidän perheeseen sopisi. Mutta silti… se tyttö. Sen mä haluan. Jos ultrassa paljastuu, että kolmas poika tulee niin kyllä siinä täytyy varmaan vähän yrittää pettymystä peitellä. Enkä varmaan viitsi kertoa kaikille, että tulee kolmas poika, kun en kestä kuunnella niitä kommentteja ”olisipa ollu kiva kun olis ollu vihdoin tyttö”, ”miksette tyttöä tehnyt”. Silti koen asian olevan niin ettei se sitä rakkautta sitä kolmatta poikaa kohtaan vähennä, mutta pettymys siinä on ensin käsiteltävänä.

Anette - Operaatio Äiti.

Ymmärrän, että toivot ja varmaan toivotkin tosi paljon ♡ Eikä se pettymys haittaa. Tosiaan se on vain tunne ja ihana rakas vauva sieltä lopulta kuitenkin sitten tulee ♡

Avatar

Ajattelepa kuinka petyt jos huomataankin että lapsesi olisi vaikeasti sairas, ja vielä poika. Ajattelepa kuinka lapsesi, poikasi, joskus lukee tämän ja saa tietää olevansa sinulle pettymys jonka kanssa sinun oli opittava vaan elämään. Miksi ihmeessä teet lapsia jos 50% mahdollisuudella se päättyy pettymykseen. Niin kurjaa kun se mielestäsi varmasti onkin, et saa itse päättää kumpi sinulle syntyy. Hirveää lukea että joku voi edes ajatella noin omasta, rakkaasta lapsestaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää vauvavuoteen, vaikkakin se olisi sen pojan kanssa.

Anette - Operaatio Äiti.

En opeta lapsille pettymyksestä tabua. He on jo sen ikäsiä tän lukiessaan, että asiasta voi jutella. Jos mun äiti sanois mulle, että olis toivonut poikaa.. en loukkaantuis ja mua onkin opetettu tuntemaan tunteita ja selittämään niitä eli ehkä sen takia tää ajatusmaailma ei musta tunnu mitenkään rikolliselta. Koska sillä toiveella ei oo mitään tekemistä rakkauden kanssa. Toivon mä elämältäkin kaikkea, mutta ei kaikki toteudu eikä elämä silti pettymys. MUN MIELESTÄ, jos pettymyksen tunteet on hirveän iso tabu.. kannattaa miettiä oisko ehkä itsellä jotain käsiteltävää asiassa? 🙂 Kun ei kaikki oo samanlaisia. Toisille oikeesti moni asia on melko yhdentekevää ja se on toooosi normaaalia sekä sallittavaa eikä siinä mitään. Näin voi olla sulla. Samoin odotusten rakentaminen, haaveilu ja pettyminen on normaalia. Näin mä itse elän. Ja varmasti petyn, jos saan salissa syliin pojan tai sairaan lapsen. Toisaalta siinä ”pojaksi muuttumisessa” olisi jotain hyvin hauskaakin kyllä ja varmaan huumorilla siinä mentäis 😀 KUMPIKAAN syy ei olisi silti syy vihata lasta. Joten en ymmärrä miten tää aihe liittyy lastenteon kannattavuuteen? 🙂 Kiinnostava aihe kyllä keskustella. Herättää paljon erilaisia ajatuksia!

Avatar

Odotin lasta, näin itseni vain tytön äitinä. En pystynyt kuvittelemaankaan itseäni pojan äitinä. Tyttö tuli. Äitiys oli juuri sellaista, kun olin haaveillut. Hyvin nukkuva, perustyytyväinen vauva. Suhteemme oli tiivis alusta alkaen. Toista odottaessani mietin sukupuoliasiaa, toivoin tyttöä. Tyttö tuli toisestakin. Jännä, miten omat odotukset ja toiveet vaikuttavat meihin. Joskus mietin millaista dynamiikkaa meillä olisi, jos toinen olisikin ollut poika. Ihan parasta juuri näin, mutta mielenkiintoista pohdittavaa riittää tämän asian tiimoilla! Ja kuten moneen kertaan todettu, toiveet ja odotukset eivät kerro rakkauden määrästä.

Avatar

Sellaista haluaisin kysyä että kun laitat kuvia someen niin tutöllä on ana ulkoillessa pelkästään sukkahousut, ei toppavaatteita? Miten hän tarkenee?

Anette - Operaatio Äiti.

Ei oo aina. Ulkoillessa on ulkohousut kyllä tietenkin. Autoon mennessä tai kävelylenkillä on sukkikset joskus 🙂 Tai jos haetaan isoveli koulusta. Tulee autossa niin kuuma helposti muuten.

Avatar

Toista odottaessa rääyin lasketun päivän iltana,että poika se on kunnei prkl ymmärrä edes synryä.(esikoinen tyttö).
Poika syntyi. Koliikkikin saatiin. Ja rääyin tämän poika-asian kanssa illan tai kaksikymmentä. Mutta voi morjens.
Meillä se kyllä vaan on niin,jotta Äitin poika ja Isin tyttö.❤

Anette - Operaatio Äiti.

<3

Avatar

Toivoin esikoisesta ihan hirveästi tyttöä. Pojaksi ultrassa varmistui. Itkin pari päivää, tutkin nettiä onko mahdollista että ultra olisikin väärässä yms. Mietin pitkään ja tajusin että pojan äitinä olo pelotti minua. Olen aina ollut tosi tyttömäinen tyttö ja pelkäsin että lapsi tulisi paljon läheisemmäksi isänsä kanssa, jäisin perheessä ns ulkopuoliseksi enkä edes osaisi leikkiä pojan kanssa.
Kun lapsi syntyi, rakastuin täysin. Kuinka ihanaa onkaan olla tuon pienen coolin vauhtiveikon äiti <3

Nyt odotan toista lasta ja voin rehellisesti sanoa etten välitä kumpi sieltä tulee. Olisi toki ihanaa kokea myös tytön äitinä olo mutta toisaalta pikkuveljestä olisi varmasti älyttömästi seuraa esikoiselle.
Olen jotenkin ilmeisesti hurahtanut tähän poikahommaan <3 <3

Anette - Operaatio Äiti.

<3

Avatar

Tekeekö sukupuolitoive huonon vanhemman tai lapsesta jotenkin vöhemmän rakkaan..ei todellakaan. Tuttuja tunteita..eikä niiden pitäisi olla tabuja!
Ja tunnistan niin samoja ajatuksia myös äitiydestä, joita kuvailit. Herkäsi sitä itse on verrannut itseään ja äitiyttään muihin ja kokenut huonommuutta- turhaan. On monia( oikeita) tapoja olla äiti ja vanhempi.

Anette - Operaatio Äiti.

Ei tee! Oikeassa oot!

Avatar

Itse toivon poikaa. Esikoinen on poika ja miehellä on edellisestä suhteesta poika. Jostain syystä pidän poikia helpompina :’D Tätä on mukava jännätä kumpi on tulossa, kun viikkoja on vasta 11+4 😀

Anette - Operaatio Äiti.

Jänniä viikkoja edessä siis 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä