Aamulla tavataan vauva!

Aamulla klo 7 astun Naistenklinikan ovista sisään. Olen ensimmäisenä leikkausjonossa. Pieni neiti (ellei olekin poika) tulee näkemään päivänvalon. Synnytystapana on suunniteltu sektio ja raskausviikkoja ehti kertyä täyteen 36.

Viime perjantain jälkeen ravasin parin päivän välein käyrillä, jotka onneksi oli ihan hyvät jokainen kerta. Tiistain ultrakin näytti virkeän vauvan ja sisätutkimus kertoi kohdunsuun olevan vähän jo auki. Eilen käyrillä yksi sykkeenlasku aiheutti jännittävät hetket, vaikka lopulta onneksi kyse oli jostain ihan muusta. Makasin pari tuntia käyrillä ja paperiin piirtyi napakoita supistuksia, joita en juurikaan tuntenut.

En osaa mennä nukkumaan, kun mietin aamua. Jännittääköhän herätessä? Miltä vauva näyttää? Saanko hänet jo salissa syliin? Meneekö tämä kerta vaikean kautta? On uskomatonta ajatella, että hän köllii tyytyväisenä masussa ja huomenna on poissa sieltä. En koe olevani ihan vielä valmis tähän muutokseen, vaan olisin ottanut mielelläni lisäaikaa sen pari viikkoa. Yritän luottaa hormoneihin, että ne korjaa asian vauvan syntyessä. Imetys huolestuttaa hieman, jos neiti joutuu valvontaan ja se, että pärjäähän isommat lapset varmasti.

Seuraavat päivät tulee olemaan varmasti ihania, mutta täynnä suuria vaihtelevia tunteita ja henkistä kestämistä. Sektio ei ole itselleni fyysinen uhka, vaan ehkä enemmän henkinen taakka, jos asiat ei menekään helpoimman kautta.

Huomenna voi sitten seurata kuulumisia instasta @operaatioaiti . Päivittelen, kun ehdin! Pitäkää peukkuja!

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä