Miksi Lauttasaari?

Joku kysyy, että miksi me täällä viihdytään? Siihen on monia syitä, mutta monesti kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedättekö sen helppouden, kun keskustaan ajaa noin viisi minuuttia? Helsingin ydin on ihan vieressä, mutta silti täällä näyttää tältä. Tiedättekö meren läheisyyden tuoman raikkauden ja metsien rauhallisuuden?

Asutaan saarella keskustan kupeessa. Paikalliset kuvaa tätä saarta Onnellisten saareksi. On yhteishenkeä, on yhteisöllisyyttä. Kun ihminen katoaa, koko saari etsii yötä myöten. Kun iskee hätä, on auttava käsi heti lähellä. Tämä saari on perheitä varten. Ystävällinen etenkin lapsille.

Luonto antaa tilaa hengittää, lenkkipolut nollata päätä ja merituuli virkistää ajatuksia. Mikä olisi esimerkiksi parempaa kuin lähteä perheen kanssa jääkävelylle? Ei mikään maailmassa voita sitä luonnollisen tekemisen määrää, joka tällä saarella on tarjolla.

Olen esteettinen ihminen. Rakastan kaunista maisemaa ja imen siitä energiaa sisuksiin. Rakastan meren horisonttia tai kalliolle kivutessa sitä tunnetta, kun näkee kaupungin kimaltavat valot sillan toisella puolella. Hiekkarannan läheisyys, auringonlasku venesatamassa ja iltakävely viereisessä puistossa.

 

Siksi me täällä viihdytään. Ehkä olisi halvempaa asua Helsingin laitamilla, mutta siinä menettäisi tämän alueen hehkun. Ehkä olisi huokeampaa hankkia asunto maaseudulta, mutta sitten ikävöisin isoa kaupunkia. Nyt on mahdollisuus kompromissiin ja siitä pidetään kiinni kynsin sekä hampain.

Muutoksia on tosin tulossa ja siihen palailen myöhemmin blogissa..

Kommentit

4 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂 Haha. Kyllä me täällä pysytään!

Avatar

Vaihdetaanko viikoksi koteja?! Mulle kelpais 😀
Teillä on upea asuinalue 🙂

Avatar

Ihania ihania kuvia!!

Anette - Operaatio Äiti.

🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä