operaatio äiti - Banneri

28 vuotta. Mitä olen saanut aikaan? Siinä kysymys, jota joskus tulee mietittyä. Jostain olen lukenut kommenttia ja paheksuntaa siitä, ettei tämän ikäinen ole vielä kouluttautunut. Istunut vain kotona lasten kanssa hukkaamassa elämää sekä verorahoja.

Tulevaisuus on vaikea asia, koska usein tulee mietittyä paljon sekä suunniteltua eikä lopulta mikään kuitenkaan mene niiden suunnitelmien mukaan. 10 vuotta sitten en olisi uskonut olevani juuri tässä näiden kolmen lapsen kanssa. Luulin, että opiskelen, käyn töissä ja sitä tylsää rataa. En yhtään ollut pohtinut mikä elämässä on oikeasti tärkeetä.

Tiedän, että toisille ura ja koulutus on kaikki kaikessa. Onhan se hienoa päästä kipuamaan huipulle, mutta mikään matka ei jatku ylöspäin loputtomasti. Huipun jälkeen pikkuhiljaa laskeudutaan. Mitä odottaa siellä alhaalla?

Tällä hetkellä mietin sitä, että olen saavuttanut juuri sen mikä elämässä aidosti on itselleni tärkeetä. Lapsia on tässä kolme ympärillä rakastamassa ja rakastettavana. Jos vuoden päästä kuolisin onnettomuudessa, en olisi jättänyt kokematta mitään. Elämän pituus ei aina ole itsestä kiinni, joten oma tavoite on tehdä kaikki se, mitä ei halua jättää tekemättä. Nykymaailmassa aikuisena (vanhana sellaisena) kouluttautuminen ei ole mahdotonta. Se on tehty jopa todella helpoksi, joten siihenkin on vielä mahdollisuus myöhemmin.

Lapset, läheiset ja rakkaus on se mitä itse haluan ympärilleni. Nyt täytin 28 vuotta ja jonain päivänä ehkä 90. Sinä päivänä urapokaalit kaapissa ei paljoa lämmittäisi, jos istuisin niiden kanssa päivästä toiseen yksin. Ennemmin haluan olla täysillä läsnä lapsille ja uskoa siihen, että lapset tulee olemaan vuosien päästä läsnä omalle äitilleen.

Ikäkriisiä pukkaa, kun 30 lähestyy. Tulee mietittyä tällaisia hassumpia ajatuksia ja elämän tärkeitä tavoitteita. Tähän polkuun olen kuitenkin tyytyväinen enkä mitään kadu pätkääkään. Kyllä lapset on elämän suola ja olen ylpeä 28-vuotias kolmen lapsen äiti!

Kommentit (26)

Oletko ajatellut sitä että jonain päivänä ne lapsetkin on isoja? Lapset ei ole sillä lailla samanlaisena pysyvä tekijä, eikä vanhemmuutta kannata ajatella työnä. Se on totta että opiskella voi vanhempanakin, mutta melkolailla helpompaa se on ennen perhettä. Ei missään nimessä mahdotonta, mutta monin tavoin helpompaa. Eri asia toki on jos ei tiedä mitä sitä työkseen haluaisi tehdä ja sen myötä, mitä haluaisi opiskella? Jokatapauksessa, perhettä ja työtä on aika turha niputtaa samaan tässä asiayhteydessä tai erotella että kumpi on oikeasti tärkeämpi. Ne eivät ole sama asia eikä samalla viivalla (vanhemmuus ei ole ura, työ ei ole jälkeläinen), eikä kumpikaan sulje pois toisiaan. Sä et suinkaan ole ainoa, joka ei vielä aikuisiällä ole opiskellut tai luonut uraa. Mutta tätä kannattaa miettiä siltäkin kantilta, että aikanaan näytät esimerkkiä sun omille lapsille näillä ratkaisuilla. Se on totta että kaupan kassallakin voi luoda aivan hyvän uran, tärkeintä kun on että itse on tyytyväinen. Mutta, sitä duunin tärkeyttä ei pidä vähätellä.
Mä myös olen kokenut itselleni luontaisemmaksi sen, että ensin perustin perheen ja vasta sitten keskityin opiskeluun ja töihin. Mun kohdalla kyse oli pitkälti myös siitä, että meni kauan ennenkuin tiesin mitä haluaisin. Mutta omalla kohdalla mä en koskaan ajatellut että nuo asiat olisi jotenkin vastakkain. Tai että pitäisi edes valita. Sekä lapsia saaneena, että koulua käyneenä ja uraa luoneena sanoisin, että kyllä se enempi on niinpäin että ne lapset kasvaa eikä tarvitse sua enää samalla tavalla (ja niinhän sen pitääkin mennä), kuin että työn kannalta se matka ylöspäin ei jatkuisi loputtomasti. Perhe on tärkeä mutta aika vähän jää käteen loppupeleissä, jos se on ainoa tärkeä asia. Tosiaan, ne lapset kun kasvaa ja se perhe muuttuu sitä myötä. Ei jokaisen tarvitse olla työnarkomaani uraputkessa, mutta jo oman identiteetin sekä elannon kannalta on tärkeää että jokaisella olisi työ. Sitä omaa identiteettiä kun ei kannata rakentaa vain sen vanhemmuuden päälle. Parin vuoden päästä, kun lapset on jo isompia, saatat ajatella jo ihan eri tavalla 🙂

Työura vs lapset. En täysin ymmärrä. Suurimman osan meistä lapsellisista pitää käydä töissä, jotta niille kotona lapsia hoitaville olisi tukia maksaa.

Lasten pitäminen ainoana saavutuksena on outoa, kyllä minunkin 2 kullanmurua on rakkainta maailmassa, mutta kyllä omina saavutuksina pidän koulutusta, työpaikkaa, asemaa yhteiskunnan jäsenenä. Ilman äiti-statusta.

Sä osaat kirjoittaa, sä osaat valokuvata, sulla on suosittu blogi, oisko siinä sulle jo hienoja saavutuksia elämässä? Ja niissä kehittyminen olla sulle ura, joku josta olla ylpeä ja joku joka olis sun oma juttu. Äitiys on huikeaa, mutta lapset kasvaa ja irtaantuu.

Kehitä itseäsi niillä osa-alueilla, mistä olet kiinnostunut ja huomaat, että ehkä siellä kaupan kassalla on ihan kivaa, mutta oman jutun ja intohimon kehittäminen on huikeeta ja sitä haluaa tehdä, kutsuu sitä sitten uraksi tai millä nimellä tahansa.❤️

Ja nyt nauti vielä äitiyslomasta!

Lähinnä meinasin koko postauksella sitä, että elämän päättymistä ei voi aina valita ja kuollessa haluan ns olla ehtinyt kaiken, jolla on oikeasti itselle väliä. Tämän takia olen tehnyt lapset, ollut heidän kanssaan kotona ja nauttinut äitiydestä täysin rinnoin. Jos elämä jatkuu lastenkin jälkeen niin sitten kohti uusia haasteita ja saavutuksia 🙂

Ymmärrän pointtisi hyvin, mutta aiotko äitiysloman jälkeen palata kaupan kassalle loppuelämäksi vai jatkaa kotona? Minulla on muutama sinun ikäinen koulukaveri AMK:ssa, joilla on perhe ja pieniä lapsia, mutta silti osaavat yhdistää opiskelun ja perhe-elämän todella hyvin. Molempiin siis riittää aika ja tavoitteena saada koulutus sellaiseen työhön, josta nauttii ja voi vaikkapa jatkokouluttautua tms.

Oletko miettinyt, että kaikki ei ehkä nauti opiskelusta tai mistään urakiidosta? Mielelläni palaan kaupan kassalle sivuhommiin äitiysloman jälkeen. Hyvin väheksytty työ, josta itse pidän tosi paljon 🙂

Mikä on mielestäsi URA?

Eikö sekin ole työura, jos tekee kaupassa kassahommia kymmenen vuotta? Eikö se ole silloin kymmenen vuoden ura kaupan alalla myyntitehtävissä? Eihän työuran määritelmä ole jakkupuku ja maisematoimisto, juoksupojasta toimitusjohtajaksi pyrkiminen ja yleneminen? Eikö työura ole se työelämässä tehty taival ja sen taipaleen aikana hankittu kokemus? Että parempi vältellä töiden tekemistä kokonaan, jos aikoo työuralta välttyä.

Samoin kannattaa olla erityisen varovainen,, ettei kukaan siellä kaupassa käy ehdottamaan vakinaista työpaikkaa, saati myymälävastaavan hommia. Johan sellainen olisi urakehitystä, eikä siitä lopulta seuraa mitään hyvää
-niinkö?

Musta ei, jos se on ainut tavote elämässä tai, jos se syrjäyttää perheajan. Mä halusin joskus lääkäriks, mutta tiedän sen olevan aikaa vaativa ammatti.. haluan kuitenkin olla vahvasti läsnä lasten kanssa ja töiden loppuvan siihen, kun astun kotiin 🙂 Ura on mun mielestä ehkä enemmän sellainen, joka kipuaa koko ajan ylöspäin. Kai sen termin voi aatella monella tapaa 🙂

Minä aktivoiduin ja päätin hakea hammaslääkäriksi! Lääkis oli aina mielessä, mutta kahden lapsen jälkeen (ja ennen lapsiakin) se tuntui liian vaativalta uralta.

Todellakin toivon, että pääsen. Osa-aikatöitä on hirveästi tarjolla kun heistä on pulaa. Se olisi minunkin toive, vähän uraa ja paljon lapsia! Uskon, että monella nuoremmalla on toive enemmästä vapaa-ajasta ja se on myös mahdollista toteuttaa, vaikka olisi ura 🙂

Zemppiä ja toivottavasti pääset 🙂

Meillä on kaksi lasta ja kolmas tuloillaan. Oon opiskellut, tehnyt töitä ja ollut yhteensä neljä vuotta kotona lasten kanssa. Tietysti lapset ja puoliso on mulle kaikki kaikessa, mutta myös työ on mulle tosi tärkeä. Oon nähnyt vaivaa ja haastanut itseni opiskelemalla kiinnostavan ammatin, ja nyt saan tehdä työtä, josta nautin, ja joka antaa mulle henkistä pureskeltavaa arjen pyörityksen lisäksi. En siis itse voisi kuvitella etten olisi kouluttautunut tai ollut työelämässä, mutta toisaalta ymmärrän, etteivät kaikki koe näin. Niin me kaikki ollaan erilaisia, mikäs sen parempi. ?

Niinhän se on 🙂

Pakko kommentoida et hieno toi kuva, siinä on hauska idea miten se liittyy tähän aiheeseen!:)

Ai miten siis liittyy aiheeseen? 🙂

En tiedä ylitulkitsinko sitä mut berliinimunkki kynttilöillä kertoi tietysti sun synttäreistä ja kynttilöiden määrä siitä et vuosia on jo vähän enemmän. Berliinimunkki kakun sijaan taas on arkirealismia. Ja tärkeimpänä toi et se on keinussa eli asiat tehdään lasten ehdoilla ja ne on nyt tärkeintä kun äidin ”synttärikakkukin” on kuvattu leikkipuistossa.

Voi olla et innostuin vähän liikaa…:’)
Hyvää syntymäpäivää vielä jokatapauksessa!

Hauska tulkinta 😀 Mutta joo osa kyllä meni nappiin! Ja loput ehkä alitajunnan kautta.

Aikamoista vastakkainasettelua 🙂 Tuossa kotiäitiyden ja uraohjuksen välissä on aika paljon variaatioita. Työ voi olla muutakin kuin pakkoa rahan vuoksi, työ voi olla myös hirveän voimaannuttavaa jos saa tehdä sellaista mistä tykkää. Mun ympärilläni on myös perhe ja rakkautta, mutta mulla on myös työ josta tykkään. Ja se työminä on osa mun identiteettiä. Mun kaappiin ei todellakaan oo tulossa mitään urapokaaleja tai muitakaan konkreettisia meriittejä tehdystä työstä, ne asiat on mulla vain ajatuksissa kun tiedän kuinka merkityksellistä se mun tekemä työ on myös muille. Kyllä sitä kehtaa 90v:nä ihan ylpeänä muistella 🙂

Jokaisella on tavoitteensa 🙂

Minulla on toki ikää vähän enemmän, kolme lastakin vähän vanhempia, kuin sinun lapsesi, mutta kommentoin siltikin.
En nimittäin näe, että koulutus ja äitiys sulkisivat toisiaan mitenkään pois tai olisivat jotenkin valinnaisia juttuja. Olen yliopistosta paperini ulos saanut, kolme lasta kahdeksan vuotta kotona hoitanut.
Koen, että minulla on silti kiva ura. Enkä usko, että sen myöskään tarvitsisi mihinkään ”laskea”, vaan oma ajatukseni on kyllä kehittyä työssäni läpi työiän.

Ihana teksti! Ja ihan samaa mieltä:’) hyvää syntymäpäivää!

Kiitos 🙂

Samoilla linjoilla. Kirjoitin aihepiiriin liittyen blogini puolella. Olin aikaisemmin ”uraorientoitunut” ja oikeastaan työnarkomaani. Sittemmin erinäisistä syistä johtuen arvot ovat muuttuneet. Elämässä pitää keskittyä siihen, mikä on oikeasti itselle tärkeää. Se on pääasia. Toiset valitsevat uran, toiset perheen, toiset jotain muuta. Tärkeintä on se, että valinnat tehdään omista lähtökohdista. Jos on itse tyytyväinen valintoihinsa niin antaa palaa vain. Toisten ihmisten tai yhteiskunnan odotuksilla ei minusta ole mitään merkitystä.

Juuri näin!

Musta sä selität sun kommentissa vähän ohi mun pointin. Se mitä mä halusin sanoa on se, että olen mielellään lasten elämässä läsnä nyt enkä heitä tyyppejä hoitoon 9kk iässä. Se tarkottaa ehkä sitten sitä, etten oo opiskelemassa nyt ja mun ainut koulutus on lukio. Tulee päivä, kun lapset menee itse kouluun ja mulla on yllin kyllin aikaa opislella 🙂

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X