Onko leikkipuistossa pakko aina roikkua?

Lapsi tarvitsee ulkoilmaa

Lapsi tarvitsee ulkoilua sekä ulkoilmaa. Raikas ilma tekee hyvää ja ulkona käyminen tuo sitä monipuolisuutta päivään. Yleinen tapa touhuta ulkona on mennä lasten kanssa leikkipuistoon leikkimään ja joillain perheillä se on jopa jokapäiväinen rutiini. Onko leikkipuistoissa käyminen ainut tapa viettää lasten kanssa aikaa ulkomaailmassa? Entä, jos siellä ei jaksa ihan joka päivä roikkua?

Puistot kehittää sosiaalisia taitoja

Ei puistossa tarvitsekaan roikkua joka päivä. Tokihan niissä on se kätevä puoli, että lapset tapaa samalla toisia lapsia ja sosiaaliset taidot kehittyy ohessa. Ei se silti tarkoita sitä, että sinne ihan joka päivä pitäisi mennä notkumaan. Ulkoilua on monenlaista.

Joku kysyi vähän aikaa sitten, että tehdäänkö me koskaan muuta kuin hengataan joka päivä kaupoilla. Toinen kysyi vähän aikaa sitten, että mitä kaikkea muuta voisi puuhata lasten kanssa? Näistä kysymyksistä heräsi idea tähän postaukseen.

Toimintaa lapsille joka päivä

Meillä ulkoillaan lähes joka päivä. Ihan kamalimpina päivinä ei välttämättä aina, koska on muitakin tapoja viettää aikaa lasten kanssa kodin ulkopuolella. Käydään paljon kirjastoissa sekä museoissa. Ajattelen, että meidän lapsilla on perusoikeus päästä ulos kodista ainakin kerran päivässä. En silti aio syyllistyä, vaikka en ihan aina sitä toteuttaisikaan.

Kesä helpottaa ulkoilua

Kesä muuttaa aina asiaa ja sitä tulee vietettyä ulkona vielä enemmän aikaa. Ei ole kovia paineita pukeutumisesta tai hankalasta liikkumisesta. Ulos on helppo mennä eväiden kanssa ja olla siellä putkeen useitakin tunteja. Pois paine, pois kiire ja tilalle mutkaton helppous. Itse herään ihan erilailla henkiin lämpimien kelien myötä ja niin herää koko muu perhekin. Edes sadepäivä ei tunnu ikävältä, kun muuten on niin lämmintä sekä vihreää.

Leikkipuisto passivoi mielen

Omasta mielestäni rutiininomainen leikkipuistossa käyminen passivoi mielen. En sano, että siellä käyminen on huono tapa, mutta ainakin omien lasten kohdalla huomaan heidän jotenkin sulkeutuvan lapion ja liukumäkien pieneen piiriin. Sitä unohtuu kaikki asiat, joita ennen vaalittiin. Enää ei tuijoteta koppakuoriasta metsän laidalla, olla pihlajanmarjasotaa tai viihdytetä itseä heittelemällä kiviä vetään. Päivät tuntuu olevan täynnä samoja hiekkakakkuja, sitä samaa pyllykiitoa mäessä ja aina uudelleen niitä samoja portaita sille liukumäelle. Kivaahan se on, mutta kohtuudella.

Rutiinit väsyttää

En ole rutinoitunut ihminen ja oikeastaan vihaan rutiineja. Kumpikin meistä vanhemmista on melko aktiivisia keksimään uusia virikkeitä päiviin. Jostain voisi tuntua, että keksitään niin paljon kaikkea, että vähemmästäkin väsyy, vaikka asia on päinvastoin. Tekeminen, meneminen ja touhuaminen pitää mielen virkeänä. Jos rahaa olisi loputon summa tilillä, varmaan reissattaisiin paljon ympäri maailmaa.

Viikon voi täyttää erilaisilla aktiviteeteilla

Jokaiselle viikon päivälle on omanlaista tekemistä. Viikkoon mahtuu käynti uimahallissa, se leikkipuisto ja joskus kurjimmalla säällä joku museo tai kirjasto. Siihen viikkoon mahtuu myös pitkät kävelylenkit, kalliolla seikkailu, metsässä touhuaminen ja rannassa leikkiminen. Tehdään paljon niitä asioita, joita meidän lapsuudessa puuhattiin. Nyt ollaan esimerkiksi vietetty kolme päivää hiekkarannalla ja lapiot on jääny pölyttymään pyyhkeiden päälle. Lapset on juosseet kilpaa, kalastaneet kepeillä, viskoneet kiviä sekä kahlanneet vedessä. Näissä puuhissa on vierähtänyt viitisen tuntia vuorokaudessa.

Luonto tarjoaa viihdykettä

Olen tietyllä tapaa ylpeä meidän lapsista. Tarjolla on pelit ja vehkeet, mutta silti heillä on vielä kyky löytää se viihdyke luonnosta. Se on asia, jota pitäisi vaalia enemmän ja enemmän. Ei kenenkään tarvitse käpylehmiin palata, mutta miksipä sitä ei joskus puiston sijaan tekisi havainnoivaa retkeä lähimetsään lapsen kanssa?

Kännykkä taskuun ulkoillessa

Ulkoillessa ulkoillaan koko perhe. Huomaan, että puistossa kännykkä eksyy usein käteen, koska some voittaa ainaiset hiekkakakut. Liikkuessa sekä luonnossa puuhatessa taas kännykkä jää itsellä taskuun ja tulee osallistuttua aivan eri tavalla lasten juttuihin. Joten kyllä.. me tehdään muutakin kuin hengataan kaupoilla. Kaikki ei vain aina ehkä näy ulos someen.

Ihmiset on erilaisia persoonalta eikä kukaan toimi samoin. Minkälaisia ulkoilijoita ruudun sieltä puolelta löytyy? Nautitko rutiineista leikkipuistoissa vai oletko seikkailijaluonne?

Kommentit

8 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Se on jännä, että näin tuntuu monella kyllä käyvän 😀

Avatar

Mulla on sama ton puhelimen kanssa puistossa. Helposti tulee selattua somea sillä aikaa kun lapset puuhastelee puistossa. Sitten kotipihalla ei tule niin tartuttua puhelimeen kun on paljon tekemistä pihalla. Eilen oltiin esim vesisotaa perheen kesken ?

Avatar

Meillä lapset tykkäävät sekä ulkoilla puistossa että metsissä. Puistoilu on siitä kivaa että tulee todellakin niitä sosiaalisia kontakteja lapsilla. Eri tavalla kun esim oman sisaruksen kanssa leikkiessä. Itse pidän sitä tärkeänä ja meillä lapset kaipaavatkin kaverisuhteita ja heidän kanssa touhuamista 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Joo siitä samaa mieltä 🙂

Avatar

Moi Anette,
Mulle tuli sun tekstistä hyvin mieleen mun oma blogijuttu muutaman viikon takaa, ja sun hyvin negatiivinen reagointi siihen jollain facesivulla. Mut ihanaa että tekin ulkoilette, ettekä hengaile vain kaupoilla. (Hullu ajatus.) -ehkä sitten teininä.

http://mutsijamurupullat.blogspot.fi/2018/04/lapsen-pitaa-saada-ulkoilla-tykkaat-sa.html

Anette - Operaatio Äiti.

Mun negatiivinen reagointi oli se, että ei pidä tuomita vanhempaa, jos lasta ei joka päivä vie ulos. Me ei edelleenkään ulkoilla joka päivä, vaan joskus puuhataan jotain esimerkiksi museossa. Ja kuten tässä postauksessa sanoin – en aio syyllistyä siitä. Talvi on hirveän haastavaa, kun on herkän lapsen äiti, jonka kanssa ulkoilu ei ole helppoa. Ei lastakaan voi sinne ulos laittaa, jos se ei siellä viihdy. Lähinnä yritin silloin huhuilla, että jokainen perhe on yksilö eikä me somemaailmassa olla oikeita tyyppejä lähteä määrittämään mitä kenenkin pitäisi lasten kanssa ulkona tehdä. Tässäkin postauksessa kerroin meidän tavoista ja siitä, että jokaisella on omanlaisensa tavat.

Avatar

Mä kirjoitin maaliskuussa postauksen otsikolla ”Äiti, joka ei ulkoile”. Sen pointtina oli se, miten mä en oo ikinä ollut aktiivinen ulkoilija, joten oon joutunut lapseni kanssa opettelemaan siihen. Lapseni alkoi vasta tammikuussa viihtymään ulkona opittuaan kävelemään. Sen jälkeen oon yrittänyt pikkuhiljaa opetella siihen, että päivittäin ulkoiltaisiin edes pieni hetki.

Painotin postauksessani myös, ettei pitäisi tuomita erilaisten tapojen vuoksi, koska ikinä ei tiedä, mitä siellä taustalla on. Tuntuu, että äidit on ihan älyttömän herkkiä tuomitsemaan, jos tekee asiat eri tavalla kuin itse. Monet mullekin sanoi, että: ”Kyllä pitäisi ulkoilla!” No niin pitäisi, mutta se on tosi hankalaa, kun sun pitää opetella ihan uusi elämäntapa siinä! Ei se tapahdu yhdessä yössä. On monta tapaa olla äiti ja tärkeintä on olla juuri sellainen äiti kuin itse luonnollisesti on. Toki on hyvä haastaa itseään pienillä jutuilla, mutta jos jatkuvasti suorittaa oman mukavuusalueensa ulkopuolella, siinähän palaa loppuun!

Tässä linkki postaukseeni, jos kiinnostaa lukea:
https://millamainen.blogspot.fi/2018/03/aiti-joka-ei-ulkoile.html?m=0

Anette - Operaatio Äiti.

Niinhän se on 🙂 Oot oikeessa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä