Miksi mulla on koira?

Keväällä siitä hetkestä tuli jo kuusi vuotta. Kuusi vuotta siitä, kun sain syliini värisevän pehmeän otuksen. Olin ottanut mukaan satamaan keltaisen peiton, johon pienen pennun kääräisin. Kostea kuono kurkisteli peiton sisältä metron viilettäessä kovaa vauhtia eteenpäin.

Sitä sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Koira ei petä, koira ei jätä eikä koskaan omistajaansa hylkää. Se saattaa joskus tuhota tavaroita, sotkea tai tehdä muita pieniä tuhoja, mutta uskollisuudessa mikään ei vedä vertoja koiralle.

Kuudessa vuodessa tuosta otuksesta on kasvanut osa meidän perhettä. Sen kostea kuononpää tökkäisee sohvan alta paljaita nilkkojani, ruoka rapisee tutulla äänellä iltaisin kippoon ja jokainen päivä iloinen häntä vispaa oven raossa, kun palataan kotiin. Koti tuntuisi ihan tyhjältä ja turvattomalta ilman tuota kermanvaaleaa pörröä, joka rakastaa nukkua huonekalujen alla ja kipittää ensimmäisenä paikalle, kun ruoanpala putoaa maahan.

Maailma on joskus julma paikka eläimille. Meille niin korvaamaton oli jollekin aikanaan mitätön roska. Jätesäkissä roskiksessa. Miten kukaan kykenee sellaiseen julmuuteen?

Hän on siis sekarotuinen ja alkuperästä ei mitään tietoa. Joitain aavistuksia on, kun tarkkaan katsoo, mutta faktaa paperilla ei. Tuntematon alkuperä, tuntematon menneisyys. Onneksi menneisyys on menneisyyttä ja tulevaisuus voi tarjota mitä vain. Tässä tapauksessa onnellisen ja rakastetun loppuelämän.

Aika kuluu kovaa vauhtia. Hätkähdän usein lasten kasvua tai vuosia omilla kasvoilla. Silti minäkin kohta 30-vuotias olen vasta elämäni alussa. Suru puristaa rintakehässä jokainen kerta, kun tajuan tuon pörröisen kaverin kulkevan kovaa vauhtia kohti vanhuutta. Kauan meillä on vielä jäljellä? Kaksi vuotta? Kuusi? Koska sinä vanhenet?

En osaa ajatella elämää ilman tätä koiraa. Koiraa, joka on painanut päänsä mahaani vasten esikoista odottaessa. Koiraa, joka on nuollut monet kerrat kyyneleitäni ja haukkunut pelkoni pois. Tämä koira teki kodista kodin eron jälkeen ja on ollut ovella vastaanottamassa jokaisen lapsen meidän perheeseen.

Tämän takia mulla on koira.

Kommentit

2 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

♡♡♡

Avatar

<3 Melkein vuosi sitten tuli aika saatella matkaan lähes 14 v. sekarotuinen koiruus. Niin rakas, kolmen lapsen vierellä kasvanut. Aivan äärimmäisen vaikeaa, vaikka päätös oli ainoa oikea. Se tyhjyys oli pitkään niin raastavaa! Lapsista pienin on ollut niin haastava ihmaikäinen, että vielä ei ole ollut voimaa miettiä uutta koiraa. Mutta senkin aika alkaa selvästi lähestyä. Juuri nyt meitä ilahduttaa hoitokoira ja voi miten ihania nämä tutut äänet ovat! Kynsien rapina lattiaa vasten ja nappuloiden rouskuttelu. Kyllä tätä vaan on ikävä. <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä