On hyvä tarjota lapselle kehittymisrauha, koska kaikilla ei vain ole kiire. Jokainen lapsi kasvaa tahtiaan ja oppii uusia asioita sen oman temperamentin sekä persoonan mukaan. Se, että meneekö peruskäyrää edellä vai jäljessä ei kerro meille mitään. Ehkä hän osaa, mutta ei halua. Ehkä hän ei osaa, mutta mitä väliä? Annetaan jokaiselle oma rauha kehittyä pienestä isoksi ja taitavaksi.
Äiti älä kilpavarustele
Lasten kehitys karkaa joskus kilpavarusteluksi. Toisen lapsi puhuu jo kuukauden ikäisenä ja toisen lapsi kävelee itse ulos kohdusta. Omaa lasta on ihanaa kehua eikä siinä ole mitään väärää. On äärimmäisen tervettä tuntea valtavaa ylpeyttä omasta lapsestaan. Pahankurinen vertailu ja kilpailu taas luo vain negatiivisen ilmapiirin yhteisöön ja aiheuttaa närää kaverissa.
Keskikäyrä antaa suunnan
Neuvolalla on olemassa niin kutsuttu keskikäyrä, jota käytetään ohjenuorana lapsen kehityksen seurannassa. Se on ajatuksen häivähdys siitä, mitä missäkin iässä lapsi alkaa opettelemaan. Se käyrä ei kuitenkaan tarkoita sokeana paperiin tuijottamista ja persoonalliselle kehitykselle silmien ummistamista. Paras neuvolatyyppi on sellainen, joka ottaa jokaisen asiakkaan vastaan uutena henkilönä ja tapauksena. Kiitos omalle neuvolatädille kyvystä katsoa paperia pidemmälle.
Poikkeustapauksia lukuunottamatta lapsen hidastunut kehitys ei yleensä tarkoita yhtään mitään. Ujo lapsi ei välttämättä opi puhumaan niin nopeasti, jännittäjä ei uskaltaudu omille jaloilleen ja laiskanpulleaa ei kiinnosta ryömiminen. Luonne on iso tekijä lapsen kehityksessä ja siinä, miten maailma otetaan vastaan.
Jokaisen kehitys on erilainen
Haluaisin aina taputtaa stressaavia vanhempia olalle ja sanoa, että ei hätää. Asiasta voi kertoa neuvolassa ja sitten hiljalleen seurailla. Ei kannata verrata lapsen kehitystä toisen lapsen kehitykseen, vaan rakentaa se keskikäyrä ihan oman lapsen mukaan. Jos lapsi on kehittynyt kaikessa hitaammalla temmolla, on oletettavaa, että myös käveleminen voi vähän viivästyä. Toiset lapset tekee myös niin, että ensin opetellaan liikkumaan ja sitten vasta puhumaan tai päinvastoin.
Olin hätäilevä esikoisen äiti
Ensimmäisen lapsen kohdalla olin hätähousu ja virheellisesti vertasin kehitystä toisiin lapsiin. Neuvolassa tilannetta seurattiin ja lopulta todettiin lievä kehitysviivästymä jalkojen motoriikassa, joka on näkynyt ihan tänne asti. Se on kuitenkin vaatinut vain enemmän liikkumista ja vähän enemmän aikaa käytettynä esimerkiksi polkemisen harjoitteluun. Se, että oma lapsi oppii vasta melkein 6-vuotiaana polkemaan, ei ole häpeällistä tai noloa. Se on vain ollut hänen henkilökohtainen tahtinsa.
Toisella lapsella oli haasteita kehittyä
Toisen lapsen kohdalla tuntui, että mikään ei toiminut oikein. Itkua, kehityksen viivästymistä, peppukiitoa ja jäykkyyttä. Kehitys oli aidosti pysähtynyt eikä mennyt eteenpäin ja tähän saikin sitten taistella apua. Miten sitä toisaalta voi oppia liikkumaan, jos kaikki aika menee itkemiseen sylissä? Kehitysongelmille oli tässä tapauksessa selkeä syy eli itkeminen, jolle piti löytää selitys. Sen löydyttyä alkoi iso harppaus oppimisessa.
Kolmas vain makaa ja seurustelee
Tämä kolmas ei oikeastaan kiinnostu mistään. Mahalla ei jaksa olla, kääntyminen ei ole inspiroivaa tekemistä ja liikkuminen ei käy mielessäkään. Hän vain hymyilee, seurustelee ja puuhaa käsillään. Neuvolassa ollaan juteltu vähän asiasta, mutta päätetty antaa neidille aikaa kiinnostua itse. Lääkärikin testasi, että taito kääntyä on olemassa, mutta haluaako sitä tehdä on ihan oma juttunsa. Syöttötuolissa istuminen sujuu hyvin, pinsettiotetta haetaan ja joskus kerran kuukaudessa saattaa kääntyä lattialla. Eiköhän se liikkeellelähtö tule sieltä, kun kiinnostus sisarusten perään kasvaa.
Anna lapselle aikaa kehittyä omaa tahtia
Kolme lasta ja kolme erilaista tarinaa. Toisella oli viivästymää, toinen ei päässyt kehittymään ja kolmas ei vain jaksa. Ihan kelpo lapsia on jokaisesta tullut ja aion mieluusti tarjota heille juuri sen ajan, mitä kukin uuden oppimiseen tarvitsee. Painostamalla, pakottamalla ja pakkopullalla ei synny hyviä tuloksia. Zemppi ja hyvä henki kantaa lopulta paljon pidemmälle ja kohottaa samalla myös lapsen itsetuntoa.
Kommentit (2)
Itsekin sitä sortuu valitettavasti välillä vertaamaan lastansa muihin, vaikka toisaalta toisen lapsen kohdalla olen jo vähän rennommin ottein. Eka lapsi lähti myöhään ryömimään, ja niin näyttää käyvän toisenkin kohdalla.
Kyse ei ole siitä, että pitäisi olla nopeampi ja ”parempi” kuin muiden lapset, mutta lapsesta itsestään huomaa sen, kuinka häntä ärsyttää se, ettei kykene etenemään paikkoihin, jonne haluaisi päästä. Tietysti myös miettii, että onko tämä nyt ”normaalia”, kun ei osaa sitä ja tätä vielä.
Mutta onneksi tosiaan on neuvolat, joissa näitä asioit seurataan ja puututaan varmasti, jos/kun aihetta on.
Joo ja oon huomannu että meillä kans vähän lasta ärryttää, ettei pääse jo itse liikkumaan.