Sormiruokavinkit: Marjakauraherkku mikrossa

Meillä on sormiruokailtu parisen kuukautta. Alkuun etsin ohjeita netistä, mutta jossain vaiheessa aloin soveltamaan itse ja kokeilemaan erilaisia ruokia. Yhtenä päivänä mietin, että onkohan tylsää syödä aina vain hedelmää välipalalla ja sitten välähti. Olen ennen tehnyt ruoaksi mikromunakasta, joten miksi en jatkojalostaisi sitä ideaa välipalaa varten? Niinpä syntyi idea marjapaistoksesta mikrossa. Nopea, helppo ja sisältää vain hyviä ainesosia.

Tähän ohjeeseen tarvitaan siis ensinnäkin muna, jotta sen tekeminen mikrossa onnistuu hyvin. Muna tekee siis sen rakenteen. Tämän lisäksi vauvalle voi antaa kotimaisia marjoja ja kauraa, joista syntyy terveellinen välipala. Kookosöljy on ollut omassa sormiruokakokkailussa eniten käytössä, koska sillä saa tuotua ruokaan paljon makua. Myös vauvat rakastaa makua! Tarvitset:

yhden kananmunan

kaurahiutaleita

marjoja

kookosöljyä

Tässä ohjeessa en varsinaisesti mittaa määriä, vaan käytän lasia apuna. Kaurahiutaleita tulee suunnilleen yhtä paljon kuin marjoja. Marjojen kannattaa antaa sulaa ennen tekemistä tai sitten marjojen alkuperästä riippuen ne voi myös keittää. Kotimaisia marjoja en itse keitä koskaan.

Tekeminen ja vaiheet on tosi yksinkertaiset. Otan kaapista mikronkestävän astian ja kaadan siihen marjat, hiutaleet, munan ja päälle pari teelusikallista kookosöljyä. Kookosöljy muuten vaihtelee usein koostumuksen suhteen. Joskus se on ihan nestemäistä ja joskus kiinteämpää. Tämän jälkeen sekoitan kaikki tasaisesti.

Sekoittamisen jälkeen kaikki on käytännössä valmista. Astia mikroon ja täysteholla olen pitänyt noin 2 minuuttia. Toki mikroissa on eronsa ja jokainen varmasti tuntee oman mikronsa parhaiten. Lopputulos on sopivan pehmeän kiinteä, että vauvan on hyvä sitä syödä. Leikkaan välipalan pieniksi ”paloiksi” ja asettelen lautaselle. Lopputulos on 30% vatsassa, 20% lattialla ja 50% koiran vatsassa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä