operaatio äiti - Banneri

Meillä etsitään jatkuvasti eväitä lapsille, koska ollaan sellainen liikkuva perhe, joka harvemmin on kotosalla. Banaani on kätevä välipala, mutta ei sitäkään aina jaksa syödä ja kaiken lisäksi se sotkee melko paljon. Välipalatarjonta on laaja ja kaikista tuotteista meillä lapset on tykästyneet hedelmäpatukoihin.

 

Ei ehkä terveellisin, mutta ihan ok

Eihän nuo hedelmäpatukat ole ehkä se terveellisin valinta, mutta en eläkään lasten kanssa millään pilkun tarkalla ruokavaliolla. Ostan hedelmäpatukoita ennemmin kuin suklaata ja siinä se. Näissäkin patukoissa on vähän mehua, kuivattua hedelmää ja esimerkiksi kaurahiutaleita. Mehu on se syy miksi moni jättää patukat ostamatta, mutta itselläni se ei paina puntarissa paljoa. Kohtuu kaikessa on oma mottoni.

Välipalatottumuksista ei sen enempää. Koko postauksen idea oli siinä, että tein omassa instagramissa hauskan huomion näistä patukoista ja siksi halusin tästä kirjoittaakin.

 

Lidl:n patukat aiheutti viestitulvan instagramissa

Olen ostanut meille yleensä juuri Lidl:n patukoita sen takia, että meiltä on kyseiseen kauppaan matkaa 20 metriä. Sen lisäksi huomasin, että niissä on kätevä valkoinen kääre päällä, ettei se tahmainen hedelmämassa pääse pienen lapsen käsissä leviämään joka paikkaan. Päätin eilen kehaista tuota nerokasta ideaa instastoryn puolella ja sitten alkoikin paukkumaan kymmenittäin viestejä. Ne viestit koski tuota valkoista käärettä patukan päällä.

Tiesitkö, että käärettä ei tarvitse poistaa?

Tiesitkö, että se kääre siinä on syötävää ja sitä ei tarvitse hermoja raastaen nyppiä irti. Se jopa maistuu ihan hyvälle ja uppoaa hyvin meidän lapsille. Sen idea on tosiaan ehkäistä tahman leviäminen joka paikkaan ja se on valmistettu perunatärkkelyksestä. Huokaise siis helpotuksesta! Elämäsi tulee helpottumaan juuri paljon! Niitä valkoisia osia ei tarvitse repiä pois missään nimessä. Niiden kuuluu olla siinä helpottamassa lapsen ruokailua.

Anteeksi rakkaat seuraajat, mutta pakko myöntää, että olen hihitellyt mielikuville jo useamman kerran. Äidit ihan hermo pinnassa nyppimässä valkoista osaa pois, joka ei edes halua irrota ja lapsi turhautuneena puntissa roikkumassa naama vääränä. Juuri näin olisi itsellenikin käynyt ellei meidän Lidl:ssä olisi ollut ohjeet patukoiden käyttöön.  Tuliko tieto uutena vai tiesitkö tämän jo?

Kommentit (6)

Vanha oli juttu, mutta tarpeellinen. Täällä juurikin 1v 10kk repi peluhousuja ku äiti ei annakaan patukkaa 😀 Aikani ähellettyä mietin ettei voi olla mahdollista et on näin vaikeasti irtoava…. äkkiä google ja onneks löysin tämän. Annoin kyllä jo patukan pojalle, mutta mietin et syötänköhän hälle paperia 😄

Jaa:) koska olen kokki tieny että se on syöttävä. Mutta luulen että se on riisi papaperi. Vähä niinku ne kakkukuviot semmoisella tehdän:)

Se on perunatärkkelystä 🙂

Tulipa sopivaan saumaan, just ostin meidän reissua varten noita 😀

No hyvä 😀 !

😂❤️🫶🏼

Vastaa käyttäjälle Tiina/Fit Fat Mama Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X