Täältä tulee norovirus, kerää vinkit talteen!

Hyi. Hyi. Hyi. Kukapa ei kammoaisi vatsatautia ja sitä, kun takapuoli laulaa tavaraa vatsakramppien säestämänä. Oksentaminen, sikiöasento vessan lattialla ja jopa tajuttomuuden toivominen käy mielessä niillä tuskan hetkillä.

Noro saattaa kiertää perheet useamman kerran läpi

Perheessä, jossa on viisi henkeä kiertää tauteja helposti. Tänä vuonna on ollut erityisen vahva vatsatautien vuosi ja voin sanoa, että jo useampi perhe ei ole selvinnyt yhdellä tai kahdella kierroksella. Norovirus ei esimerkiksi kehitä vastustuskykyä ja erilaisia vatsatauteja on tällä hetkellä MONTA eri kantaa liikkeellä. Itse olen sairastanut kuukauden sisään kolme erilaista vatsatautia ja jokaisen niistä olen saanut lapsilta. Ensimmäisen kierroksen tarjosi keskimmäinen lapsi, toisen kierroksen vauva ja viimeisen kierroksen esikoinen.

Hyvä käsihygienia ja 10 valkopippuria

Vatsatautia vastaan olisi ihana taistella, mutta kovin montaa vinkkiä siihen ei ole tarjota. Isoimmat vinkit on hyvä käsihygienia sekä sairastuneena kotiin jääminen, jotta ei tartuta muita. On olemassa kuitenkin uskomus, jonka mukaan vaaravyöhykkeelle osumisen jälkeen tai silloin kuin vatsassa kiertää, täytyy nauttia 10 valkopippuria veden kanssa. En tiedä onko tämä urbaani legenda, mutta itse olen valmis kokeilemaan kaiken. Sääli vain, että oma muistini on liian lyhyt ja aina unohtuu ostaa ne pelastavat pippurit sieltä kaupasta!

Nesteytä oksentamisesta huolimatta

Itse vatsataudin iskiessä pätee ne perus jutut. Nesteytä, lepää ja huolehdi elimistön tasapainosta. Todella moni ihminen ei nesteytä itseään tai lastaan, ”koska se tulee samantien ylös”. Ensinnäkin jonkun asian oksentaminen on miellyttävämpää ja suojelee vähän kurkkua kuin pelkkien happojen kakominen. Toisekseen aina siitä nesteestä ehtii edes pieni osa imeytyä, joten olisi äärimmäisen tärkeää nauttia nesteitä oksentamisesta huolimatta koko ajan.

Mustikkakeitto, banaani ja apteekkituotteet

Parhaat tuotteet vatsataudissa on meillä kotona mustikkakeitto sekä banaani, joista kumpikin kovettaa vatsaa. Sen lisäksi itse juon Gefilus-mehuja ja etenkin sitä heraversiota. Maitotuotteita ei joissain lähteissä suositella mahataudin aikana eikä myöskään hiilihappoisia juomia. Itselle Jaffa on ollut kuitenkin iät ja ajat pelastus pöntön halailun lomassa. Lapsille hyvä lisä on apteekin valmisteet, jotka huolehtii elimistön tasapainosta. Pelkkä veden juominen ISOINA määrinä voi sekoittaa sitä tasapainoa ja siksi olisi hyvä yrittää saada alas vähän muutakin.

Ruokasooda auttaa tahroihin

Lapsilla tähtäys on välillä vähän hukassa ja joskus vatsatauti yllättää niin, ettei sänkyä ole suojattu. Voi ei – osuiko patjalle tai matolle? Tähän paras apu on ruokasooda! Pyyhi oksennus ensin pois ja kaada sen jälkeen tahraan runsaasti ruokasoodaa. Jätä se siihen kuivumaan tarpeeksi pitkäksi aikaa ja lopuksi imuroi pois. Tämä on ollut täydellinen apu myös pissavahinkoihin.

Jätesäkki suojaamaan patjaa

Patjansuojat on käteviä, mutta ei meillä ainakaan jaksa ottaa koppia siitä oksentamisen määrästä. Itse raahaan aina yhden lastenpatjan olkkariin lattialle ja vedän patjan päälle jätesäkin. Jätesäkki ei hengitä läpi eli jatkuvaan käyttöön sitä ei kannata esimerkiksi tukehtumisvaaran takia ottaa käyttöön. Jätesäkki suojaa patjaa ja sen säkin päälle heitän vain pyyhkeen. Oksun tullessa likainen pyyhe lähtee pesuun ja vaihdan tilalle uuden. Näin homma toimii eikä koko patjakin mene vaihtoon samalla.

Tässä nyt pääasialliset vinkit tähän ikävään tautiin. Löytyykö teiltä lukijoilta lisää vinkkejä? Kuinka monta kertaa te olette tämän juhlavan pöpön saaneet tänä vuonna?

Kommentit

6 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Joo! 🙂 kiitos

Avatar

Valkopippureille suositukset! Meidän suurperheessä ei enää ole sen jälkeen tullut koko perheen kiertävää tautia kun on niitä muutama vuosi sitten alettu syömään. 1 tai 2 kuudesta vaan sairastanu.
Otetaan niitä siis vähintään kerran päivässä se 10 pippuria taudin jyllätessä meillä tai jollakin kenen kanssa on oltu tekemisissä.

Anette - Operaatio Äiti.

Pakko käydä hakemassa niitä!

Avatar

Hei tämä valkopippuri olikin uusi vinkki! Hyvä postaus. Toivottavasti tauti kuitenkin kiertää mahdollisimman monen.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo ei tautia kellekään toivo!

Avatar

Norosta en tiedä, mutta perusvatsatautiin tuttu suositteli etikkaa veden kera juotuna.
Mielellään omenaviini, mutta hätä tapauksessa oli käyttänyt jopa etikkakurkkujen lientä.
Jos tautia jyllää lähellä, niin sitä ainakin pari ruokalusikallista lasilliseen vettä.

Jotain etikkaa useimmilta löytyy kotoa ja jos vinkki ei tepsi, niin kivempi oksentaa kuin valkopippurit.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä