Hajoaako parisuhde lapsiarjessa?

Parisuhde on aina kahden ihmisen välinen juttu, jossa kumpikin joutuu näkemään vaivaa ja panostamaan. Parisuhde on kaiken hyvän ohella joskus rankkaa ja joskus puolitiehen vastaan tulemista. Miten parisuhteen käy, kun yhtälöön lisää kourallisen lapsia, joilla on ihan omat tarpeensa?

Vaimosta suoraan tyttöystäväksi

Kun me alettiin seurustelemaan, oli perustukset vähän heikot. Ihastuminen tapahtui hieman yllättäen, vaikka ystävyyttä oli takana vuosia. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että avioeron jälkeen pitäisi hetki hengittää ennen uuteen suhteeseen ryntäämistä, mutta kai kumpikin silloin pelkäsi, ettei toinen odottaisi. Olisi kuitenkin pitänyt hetki olla minä vain, mutta hyppäsin vaimosta melkein suoraan tyttöystäväksi ja se vainoaa tänä päivänäkin pohjalla. Sitä sanotaan, että kaikesta selviää ja tulinen rakastuminen vei meitä vahvasti eteenpäin elämässä. Odottamisen sijaan päätin hypätä ja tunsin valtavaa onnistumisen tunnetta sisälläni jopa vuosia.

Parisuhde katosi vanhemmuuden alle

Odottaminen on viisautta. Sanon tämän itselleni, vaikka muutaman seurustelukuukauden jälkeen huomasin olevani raskaana. Hymyilin vain, koska valtavassa elämän flowssa päätin ottaa kaiken vastaan avosylin ja positiivisin mielin. Yhteinen lapsi tulisi kantamaan meitä eteenpäin tällä elämän polulla ja etenkin muuttamaan meidän kehittymätöntä perhedynamiikkaa vahvasti. Syntyi lapsi, joka itki ensimmäiset kaksi vuotta. Vanhemmuus oli selviytymistä, omien tarpeiden sivuun sysäämistä ja iso shokki tuoreelle isälle. Kaikki aika meni huutavan lapsen auttamiseen ja jonnekin sinne se parisuhdekin katosi haasteiden jalkoihin.

Jäljellä vain tiimi, joka pelaa yksiin

Kaikesta huolimatta oltiin siinä yhdessä. Ei ehkä sitä ideaalia miehen ja naisen roolia, vaan enemmän isi sekä äiti. Nämä roolit tuntuivat hyviltä ja lämmittivät kummankin mieltä. Lisää lapsia, lisää ihania tähtisilmiä perheeseen. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen se muuttui jotenkin hiljalleen tai sitten siihen vain vihdoin heräsi. Nyt meistä kumpikin on ollut yli kolme vuotta vanhemman roolissa. Juurtunut siihen rooliin, jossa on ihana olla, mutta josta pitäisi edes hetkeksi päästä hengittämään pois. Pahimpina päivinä tuntuu kuin olisimme tiimi, joka pelaa yhteen toimivan arjen puolesta, mutta siihen se sitten jää.

Parisuhteen kuuluu olla muutakin kuin vanhemmuutta

Parisuhteen pitäisi olla muutakin kuin vanhemmuuden jaettuja iloja. Sen pitäisi olla nauttimista toisen seurasta ja ylipäänsä toisen seuraa. Sanoisin, että jotkut pärjää sysäämällä parisuhteen vuosiksi sivuun ja ottamalla sen ajan lasten vanhetessa. Toiset taas on sellaisia kuin minä, että tarvitsee oman annoksensa huomiota, rakkautta ja itsensä pieneksi sekä heiveröiseksi tuntemista. Olen huomannut, että itseäni syö henkisesti se tilanne, että parisuhde on jäänyt tämän melkein viiden vuoden aikana kokematta ja sen tilalle on tullut vain vanhemmuus.

Hotelliyö hyvällä ruoalla, läheisyydellä ja seksillä kiitos

Rakastan vanhemmuutta, mutta rakastaisin myös kättä kädessä. Rakastan yhteisiä perheretkiä, mutta haluaisin myös löhötä joskus toisen lähellä. Lapset antaa paljon, mutta myös ottaa. Yhteisillä vapaa hetkillä tulee juostua suoraan nukkumaan univelkoja pois, vaikka todellisuudessa sitä haluaisi varata hotellihuoneen, syödä hemmetin hyvää ruokaa ja harrastaa kerrankin rauhassa seksiä.

Miksi kaikki positiivinen jää negatiivisuuden jalkoihin?

Ei tällaisten asioiden kaipaaminen ole väärin. Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa, että joskus haluaa asettaa omat tarpeensa etusijalle. Jatkuva tarpeiden pois sysääminen tekee ihmisen lopulta ehkä jopa kärttyisäksi ja itselle se toimii niin, että alan kiukuttelemaan. Sitä läheisyyden hakemisen sijaan purkaa kaiken kiukun siihen ihmiseen, jonka kainaloon haluaisi käpertyä. Kiire näkyy kireissä sanoissa ja hektinen arki tylyydessä. Miksi se on niin hiton vaikeaa muuttaa kaikki negatiivinen positiiviseksi? Eikö voisi vain tiuskaisun sijaan valita hymyn?

Pitäisikö tätä matkaa jatkaa yksin?

Jonain päivinä mietin, että en jaksa enää. En jaksa kaivata huomiota ja itkeä yöllä sen läheisyyden perään. Olisi helpompi repiä se tarve pois ja jatkaa yksin, että lähellä ei olisi koko ajan joku muistuttamassa siitä mitä voisi olla. Kaikkialla somessakin näkee niin täydellisiä rakkaustarinoita ja sitten sä yksin vaellat siinä omassa mudassa. Entä, jos tähän kaikkeen ei autakaan lasten kasvaminen ja aika? Entä, jos asiat on yhtä huonosti vuosienkin päästä ja sitä vain heittää nämä vuodet hukkaan?

Rakastan, mutta riittääkö se?

Rakastan. Rakastan hirveästi. Kunnioitan ja arvostan. Uskon, että toinen vastapuoli samoin. Elämässä on valtavasti hyvää, mutta samalla se on kuluttavaa ja siitä puuttuu jotain suurta. Tätäkö se on pienten lasten kanssa? Voiko tätä kaikkea vastaan oikeasti taistella? Onko vielä toivoa?

Kommentit

47 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Ole hyvä!

Avatar

Tuttu tunne🙄.. Meillä ei ole tukiverkostoa jonne jättää lapsia hoitoon,vaikka puolison sukulaiset asuu samassa kaupungissa.. Tulee kausia,kun suren asiaa enemmän ja sit taas en mieti asiaa hetkeen. Joskus se tulee ”päälle”,kun tarpeeksi pitkään miettii asiaa.. Välillä ne piirteet toisessa mitkä ennen ei oo häirinny,alkaa ärsyttään,kun ei oo sitä kahden keskistä aikaa. Tuntuu välillä et on yksin se ”aikuinen”,kun puoliso ottaa asiat rennommin kuin mä.. Mut niinhän se menee,että oli kenen kans vaan niin aina ongelmia tulee ja jos olis yksin ,niin itkis sitä yksinäisyyttä..

Anette - Operaatio Äiti.

Kuulostaa tutulta. Niin tutulta…

Avatar

Ihan ensin haluan lähettää sinulle virtuaalihalauksen!
Esikoiseni toisen vanhemman ja minun parisuhde ajautui vupsikausia sitten eroon (ajautui..toinen löysi vihreämmän ruohon) , huolimatta ”lapsivapaista”, treffi-illoista ja lukemattomista pinnistelyistä puolin ja toisin huomioidaksemme toisemme ”erityisesti” jotta voi tuntea olonsa tärkeäksi. Nuoria kun olimme, ja odotimme niin paljon, toisiltamme ja elämältä. Nyt olen suhteessa, jonka ensimmäiseen vuoteen mahtui suunnitellusti lapsen syntymä ja muutamaa kk myöhemmin häät. Yhteisiä lapsia on siunaantunut 6vuodessa neljä, perheessämme heitä siis 5, ja voisi kuvitella avioliiton jääneen arjen jalkoihin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan arjesta nipistetään kainalo-aika, ulkona kävellään käsikädessä (toisessa ehkä lapsi, rattaat tai lemmikki) ja toinen huomioidaan päivittäi. Ohimennen suukko laittaa hymyilemään, lyhyt viesti kesken päivän, yhteinen huumorintaju ja yöllä iho ihoa vasten ummistaessa silmät. Tämä on nyt tätä, tähän on sitouduttu, ja myöhemmin arki muuttuu taas erilaiseksi. Hotelliyö kerran vuoteen-kahteen tuo pitkäksi aikaa silmäpeliä liittoon, muttei mielestäni ole yhtä suuri edellytys toimivaan suhteeseen kuin arjessa aito läsnäolo, läheisyys ja toisen huomiointi. Lähtisin liikkeelle siis siitä ajatuksesta, ettei parisuhteen tarvitse olla mustavalkoisesti joko tunnekylmä ja johtaa eroon tai intohimoa ja perhosenlepatusta vaan se voisi olla arkeen sisällytettyä syvän rakkauden olemassaolon tiedostusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteistä sitoutumista selvitä vaikeammista ajoista eteenpäin. Toivottavasti löydätte itsellenne toimivan ja arkeenne sopivan tavan rakastaa. ❤️

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos viestistä ♡ Tasapainottelua tämä on ja ehkä toistemme etsimistä. Vaikea löytää meitä parina kun aina ollut vanhempi 🙂

Avatar

Sen sun öisen vuodatuksen katsoneena, en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että kunnioitat ja arvostat. Ajatuksenakin tuntuu äärimmäisen loukkaavalta, että menisin katsomaan mieheni ig storya, ja hän tilittäisi siellä maailmalle, että edes jollain tasolla harkitsee eroa. Olisin pöyristynyt. Jollain tasolla ymmärrän halusi olla avoin jne, mutta haluaako miehesi olla yhtä avoin?

Ja hyvä parisuhde ei tarvitse sen kummempia yhteisiä aikoja, hyvä parisuhde menee säästöliekillä ne muutamat vuodet, kun lapset on pieniä. Ei pienet lapset poissulje arkista välittämistä ja huomioimista. Eikä sitä seksiäkään.

Anette - Operaatio Äiti.

Kunnioitus ja arvostus on myös sitä, että tuntee toisen. Jos tietäisin, ettei se öinen höpötys olisi ok, en sitä tekisi. Mun mies seuraa ig storyja eli sanon siellä vain asioita, mitkä hän jo tietää. Niistä on puhuttu ja puhuttu ja asioita pyöritetty. Ratkaisua vain ei tunnu löytyvän. Mä olen vähän sellainen tukipilari ihminen, joka pitää narut kasassa. Joskus tuntuu, että kannatan kaikkea eikä kukaan mua. Se uuvuttaa, varsinkin ilman huomiota tai sitä että ois joskus oma vuoro väsähtää.

Avatar

Oon Hetan kanssa nyt todella eri mieltä. Se, että pikkulapsiaikana kaipaa puolisoaan ja tämän kanssa yhdessä oloa ei suoraan tee parisuhteesta toimimatonta. Hyvässä parisuhteessa tunnistetaan kummankin osapuolen tarpeet ja löydetään molempia tyydyttävä tapa täyttää ne – samalla kun muistetaan lapsen tarpeiden ensisijaisuus. Ei oo aina ihan helppoa.

Ja tuosta seksistä. Joissain parisuhteissa hyvä ja harrastamisen arvoinen seksi voi tarkoittaa hyvinkin rajattuja asioita (esim. ajan ja paikan suhteen), joille ei ole sijaa arjessa. Ja sitäkin on ok kaivata.

Anette - Operaatio Äiti.

Hyvin sanottu – kiitos ♡

Avatar

No ainakin pitää puhua ja puhua. Haluaako mies antaa huomiota vai miksi ei anna sitä? Pienetkin asiat merkkaa paljon. Ellei kiinnosta niin ei kiinnosta, se ei muutu vaikka lapsiarki katoaisi. Mutta kehotan hakemaan apua ja järkkäämään sitä yhteistä aikaa. Ihan ekana mee vaikka hänen kanssaan nukkumaan silloin ku hänkin (vaikka et nukahtaisi niin mee silti)

Anette - Operaatio Äiti.

Onneksi puhumisesta ei ole pulaa ja sitä tehdään. Tai ainakin yritetään, se on tärkeintä toimivassa suhteessa. Ehkä se yhteisen ajan puute ja arjen hektisyys. Mä olen aina ollut vähän syväluotaaja ja mun tulee tosi helposti paha mieli. En siis suutu tai kiukuttele, mut nielen sitä pettymystä sit iät ja ajat, jos toinen sanoo vaikka rumasti. Oon siis herkkä ja mies tulisielu. Se on varmaan yks arjen haasteista. Ja sänkyyn en viiti mennä samaan aikaan. Rupee vaan kiukuttaa se monta tuntia siellä makaaminen 😀

Avatar

Mut sulla varmasti hormonitkin aiheuttaa lisäherkkyyttä, siis jos vielä imetät..siis että voi tasaantua vähän tuo herkistyminen myöhemmin.:)
Eikö sitten sun mies tykkää läheisyydestä arjessa, halailuja ja pusuja? Tai sillon illalla jos meet samaan aikaan sänkyyn hänen kanssa..ja vaikka sopii ettei oteta puhelimia sänkyyn sillon illalla.
Joskus ku kirjoittaa lapulle, kumpiki vaikka erikseen, saa selkeämmin selvitettyä ja kerrottua mikä harmittaa jne. Ei mee kinasteluksi, ainaki meillä toiminu.:) ..tietty seki et muistaa pyytää anteeks jos loukkaa toista ja myös oppia sanomaan toiselle et nyt mua loukkas, niin et toinen tajuaa sen oikeesti..eikä jää sit turhaan miettimään vaan oman pään sisällä. Toivottavasti tilanne tasoittuu ja tietty sitä toivoo että saatte homman toimii ja kumpiki on tyytyväisiä=tyytyväinen perhe🧡kaikilla on omat haasteensa.

Anette - Operaatio Äiti.

Meillä on sellanen arjen rytmiero ongelma. Mies väsyy klo 22 ja mä väsyn klo 03 yöllä. En osaa mennä sänkyyn pyörimään klo 22 ja toisaalta harmittaa valvoa yöt yksin. Olisi kiva , kun olisi joku seurana. Olen siis aina ollut yöihminen eikä se väsytä mua fyysisesti. Fyysisesti oon usein aika pirteä, mutta henkisesti se väsymys sitten näkyy. Kyllä hän pitää läheisyydestä. Ehkä enemmän kuin minä, mutta jostain syystä joskus vain se unohtuu.

Avatar

Okei, no joo hankaluuksia tuottaa varmasti. Ja inhoon kyllä tällaisia viestejä, näihin ei saa sitä tunnetta ja mitä oikeesti tarkottaa kiteytettyä kunnolla. Ku luin ton viestin näin jälkeenpäin ni se vaikuttaa tollaselt perus ”opas viestiltä ja et tietäisin mikä teillä toimii”, mut siis oon tällainen luonne et yritän löytää ratkaisuja/antaa vinkkejä mitkä koettu hyväks itellä ja joskus se on ärsyttävää🙏🏼
Lähinnä se et jos lapset nukahtaa vaik klo20, ni sit viettäis jonku aikaa keskittyen toisiinsa ja en siis missään nimessä tarkottanu että tuijottaisit nukkuvaa miestäsi sitte ku hän on nukahtanut..mut siis joo, ei kaikki toimi kaikilla.

Anette - Operaatio Äiti.

Avatar

Joskus on hyvä myös kriittisesti miettiä, odottaako itse parisuhteelta liikaa. Tosi elämä kun ei ole niin kuin Disneyn prinsessasaduissa.
Toisaalta taas on hyväksyttävä se tosiasia, että voi mennä vuosiakin, että parisuhde todella pysyy kasassa vain sillä tahdon voimalla. Että kunhan yhdessä tahdotaan, niin onnistutaan.
Ei se aina kivaa ole, saati hohdokasta. Mutta kunhan sellainen tavallinen riittää srandardiksi.
Huonossa suhteessa, jossa on paha olla, ei kenenkään toki tarvitse pysyä. Eikä kuulukaan. Mutta on noin muuten ihan ymmärrettävää, että pitkää (perhearjen kurittamaa) parisuhdetta voi verrata ennemmin veteen keitettyyn kaurapuuroon kuin finedine-illalliseen. Sellaista se vaan on.

Pitkän parisuhteen valitessaan tulee toki sulkeneeksi pois sen vaihtoehdon, että voisi olla ”vastarakastunut joka kevät”. Sitä samaa kuplivaa ihastumisen tunnetta voi kyllä saavuttaa elämäänsä muutenkin. Itse huomaan aina silloin tällöin tutustuvani huikean hienoihin uusiin ihmisiin. Parhaimmillaan tunne on juurikin yhtä hieno kuin rakastuessa, vaikkei mitään romanttista pelissä olekaan. Luottamuksen ja yhteyden löytäminen toisen kanssa on vaan niin huumaavan ihanaa. Parisuhteen kanssa tuo ei kilpaile.

Avatar

Ps. Nyt mars, mars pois sieltä somesta!
Johan siinä ihminen ahdistui, kun ehtii puolen tunnin aikana kelaamaan kymmenen perheen (lavastetut) tähtihetket viimeisen puolen vuoden ajalta. Milloin ollaan Alpeilla ja milloin Bahamalla… Epäilen, että käyvät välissä ainakin pyykit kotona pesemässä. Siitä ei vaan kukaan muista laittaa someen kuvaa…

Anette - Operaatio Äiti.

🙂 Joo ei someen oikeesti voi luottaa 100%. Siellä näkyy tähtihetket ♡

Avatar

Vähemmän aikaa somessa, nekin hetket kun otat kuvia ja laitat valtavia määriä storyja instaan niin käytä sekin aika mieheesi, katsokaa vaikka sekin aika käsikädessä teidän yhteisiä lapsia. Mene miehesi kanssa nukkumaan vaikka vain siksi aikaa hänen kainaloon kun hän nukahtaa ja sitten hiivit pois. Lataa illalla kahvinkeitin miehellesi valmiiksi ja jätä lappu jossa lukee jtn kivaa? Ehkä miehesikin myös alkaa huomaamaan nämä ja muistaa sinua. Minusta teissä on vielä paljon yhteistä ja pitkä yhteinen matka teillä edessä. Kuitenkin mielestäni on epäreilua ajatella että ei riitä aika. Te olette tehneet lapset, ilman TEITÄ ei olisi niitä ihania rakkaita lapsia. Ei lapsia pitäisi tehdä sen takia että 100% ajasta pitäisi käyttää vain niihin, ihmisethän sekoaisi eikä olisi enään ketään pariskuntana koska ei ole aikaa siihen koska kaikki aika tulisi käyttää vain lapsiin. Minusta jokaisen vanhemman tulisi olla itsekäs ja ottaa yhteistä aikaa ja laittaa lapset edes hetkeksi hoitoon. Koska ilman teitä ei olisi lapsia ja teidän pitäisi myös sitä vaalia. Nämä on vain minun mielipiteitä. Sinä tiedät paremmin. Olette perheenä kaunis ja mukavan oloinen. Haleja!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos viestistä! Yleensä kännykkä on muualla kuin yhdessä ollaan. Olen kuitenkin päivät yksin ja se on samalla ”työaikaa”. Muuten joutuisin olemaan siellä kassalla istumassa 🙂 Mutta siksi yritän rajata sen kännykkäajan niihin hetkiin, kun olen enemmän yksin. Aina ei voi, vaan työ seuraa perässä. En näe sitä niin, että olisin meistä kahdesta se kumpi enemmän jumittaa puhelimella 😀 Elämä on tasapainottelua. Pitäisi osata jakaa piirakasta tarpeeksi jokaiselle.

Avatar

Täällä ruuhkavuosia elävä kahden tytön 2,5v ja 4v äiti.

Juuri selailin omia 2vuotta vanhoja kuvia, ajalta josta en muista mitään kun perheessä oli vauva (joka ei ekana vuonna nukkunut YHTÄÄN) ja alle 2vuotias. Itkin holtittomasti – sitä että lapset kasvaa niin nopeasti, sitä että tajusin selvinneeni unettomuudesta melkein täysjärkisenä ( 😀 ), sitä että haluaisin vielä yhden vauvan mutten tiedä onko musta enää siihen jnejne. Mutta ehkä eniten sitä, että super-rankan 2,5 vuoden jälkeen, me ollaan vielä miehen kanssa yhdessä. Meidän arki on tällä hetkellä PELKÄSTÄÄN tiiminä toimimista, enkä pidä sitä lainkaan huonona asiana. Ajattelen juuri tätä rakkaudentekona, että tsempataan ja joustetaan yhdessä töiden, lastenhoidon ja omien menemisiemme välillä, jotta saadaan arki rullaamaan.
Oma, saatikka kahdenkeskinen aika, ovat tosiaankin kortilla. Meidänkin läheisyys on niukilla.. yritetään muistaa lähtiessämme edes halata, pussata kun nähdään taas jne. Vaikka olisi huonolla tuulella eikä kiinnostais yhtään edes hymyillä.
Ja trust me, muakin vituttaa toinen vähintään kerran viikossa niin pahasti että tekis mieli lähteä ovet paukkuen. Monesti olen myös miettinyt, että yksin olisi helpompaa, koska kyllähän noiden miesten perään tarvitsee aina vähän katsoa 😉

Parisuhteessa on hyviä, huonoja ja todella huonoja kausia. Mutta kai sen sitten vain itse tietää kannattaako enää jatkaa. Ei se rakkaus aina riitä, jos tuntee ettei tule huomioiduksi ja kannattelee arkea yksin, eikä toinen tule yhtään vastaan. Surullista sanoa, mutta jollei se suhde toimi nyt, kun sen eniten pitäisi toimia (eli pikkulapsiarjessa), tuskinpa se siitä paraneekaan ajan myötä. Ja sinä katkeroidut hoidettuasi kaiken yksin.

Siltikin, paras ohje mitä olen kuullut: Vanhemmat eivät saisi erota pikkulapsi-aikana.
Mä kylläkin ajattelen, että ensisijaisesti nyt tällä hetkellä olen vanhempi. Äiti, jonka pienet tarvitsee mua nyt eniten. Mun ja mun miehen aika tulee vielä joku päivä uudestaan, ja siihen asti koitetaan pitää toisiamme tässä rumbassa kasassa.

Muista, että tarvitsen myös OMAA aikaa. Ilman lapsia ja miestä. Vain itsellesi.

Tsemppiä!

Anette - Operaatio Äiti.

Hyvin sanottu moni asia. Jokainen tarvitsee tilaa nollata joskus yksin. Olla vaan. Ja joo, ei pitäisi erota lasten ollessa pieniä. Silloin on niin paljon ”tekeillä”.

Avatar

Arki vie niin mukanaan että parisuhde jää vähemmälle ja kyllähän se vaikuttaa. Mutta kannattaa panostaa silti nytkin siihen suhteeseen eikä sitten kun lapset ovat isoja koska silloin voi olla jo isot ongelmat. Ja toisaalta pitää myöskin hyväksyä se ettei joka ilta välttämättä voi viettää toisen kanssa aikaa yhdessä jos toinenkin haluaa tehdä omia juttujaan. Mutta vaikka muutaman kerran vkossa yhteistä aikaa vaikka kun lapset menee nukkumaan. <3
Molemmilla voi olla myös eri tapa osoittaa rakkautta toista kohtaan. Sekin olisi hyvä selvittää että molemmat osaisivat täyttää sen toisen ” tunnepankin”.
Itse olen ainakin huomannut että jos seksi jää vähemmälle niin se kiristää suhdetta kummasti ja saa ärtyneisyyden esiin. Mutta kun se puoli on kunnossa niin sitä katsoo vähän niinkuin uusin silmin puolisoa.
Iloa ja läheisyyttä ja läsnäoloa suhteeseenne, luovuttaa ei kannata, ei se vaihtamalla parane! <3 Parisuhde vaatii säännöllistä hoitoa niinkun autokin! 🙂

Anette - Operaatio Äiti.

Niin vaatii 🙂 Hyvin sanottu moni asia. Tärkeä nostaa niitä esiin!

Avatar

Me pidetään kiinni siitä, että kerran viikkoon saunotaan..ihan kaksin kun lapset nukkuu ja puhutaan. Varsinkin sairaudet/muut vastoinkäymiset tuntuu välillä olevan se viimeinen niitti natisevalla parisuhteelle. Siinäkin hetkessä on hyvä muistaa halata toista tai itkeä hetki kainalossa ja lähteä tyhjentämäön sitä tuhannetta yrjöämpäriä😱Meille ei ole tukiverkostoa ollenkaan, mutta jo esikon syntyessä palkattu hoitaja(löydettiin mll kautta aikoinaan ja meistä tullut ystäviä❤️) joka on meillä kerran kuussa yön yli..aika hyvin arkea jaksaa kun tietää, että se yhteinen yö on tulossa..pihistellään mielellään arjessa muusta ja maksetaan siitä, että saadaan tuo ”kuukausivapaa”Tärkeintä et molemmat on tyytyväisiä, on meilläkin toki ollut taukoa tuosta yöhoidosta vauva-ajat, koska imetyskin ollut niin tiivistä..nyt kuopus vuoden ja pärjää yön yli..vauva-aikana hoitaja ollut muutaman tunnin kerrallaan.

Anette - Operaatio Äiti.

Onpa hyvä että ootte löytäny tollasen mahiksen! Ja ihana kun löytynyt hyvä sellainen!

Avatar

Voi kuulostaa niin tutulta. Toivotaan että suhde kantaa sinne, kun taas aikaa toiselle. Se muakin pelottaa, että sitä jotain ei sitä enää ookkaan/tunnekaan, että suhde jää näiden vuosien jalkoihin.

Mutta vertaistuki paras tuki. Kiitos hyvästä postauksesta! <3

Anette - Operaatio Äiti.

Vertaistuki on kultaa ♡ Kiitos kommentista!

Avatar

Tulen vielä kommentoimaan.. Itse oon miettiny sitä et ku lapset kasvaa ja jää enemmän aikaa kahdestaan,et pitääkö sit opetella keskittymään siihen toiseen,kun nyt huomion varastaa lapset..Kyllä me nytkin pyritään siihen et viikonloppuna kun lapset nukkuu ollaan kahdestaan ja katsotaan jotain sarjaa tms..Mut olishan se huippua ku olis edes kerran vuodessa tän lapsiarjen keskellä aikaa keskittyä toiseen,kuunnella toista ilman keskeytyksiä vaikka 24h..Vaikka suurin osa varmaan kuluis siihen,et nukkuu..Itse oon huomannu ku oon super väsyny ja voimaton,niin on pakko vaatia sitä miestä auttaan kotona,se vaatiminenki väsyttää,mut enemmän voimia vie jos tekee yksin.. Ja välillä se surettaa kun olis sitä ”tukiverkostoa”,mut ku ei kuitenkaan ole..Silloin ku sitä ite tarvis eniten,kun vararauta arvot on lähellä nollaa ja kukaan miehen sukulaisista ei edes oo pätkääkään kiinnostunu meistä.Olenpa sit lopettanut sen kylään kutsumisen,kun ei ikinä kutsuta takaisin.. Et se apu on ns.nenän alla, mut kun sitä apua ei tarjota..Haluisinkin muuttaa pois täältä,kun en ns.viihdy paikkakunnalla ja apuja ei saa.. Eipä sitä varmaan muuallakaan saa,mut haaveilen salaa et vois muuttaa esim. Espooseen tai Tampereelle..Mut ku olis voimia myydä asunto ja houkuteltua mies uuteen alkuun ja et sais vakituisen työn.. Mut joskus oon vaan todennu et on pakko puhua sille miehelle eikä pitää kaikkea sisällä..

Anette - Operaatio Äiti.

Puhu! Eihän sen asian puhuminen tarkoita vielä päätöstä. Ehkä sun mies on ajatellu samaa myös muttei uskalla sanoa ääneen? Muuttohan voi auttaa. Kyllä Pk-seudulla on hyvät resurssit lapsiperheille. Hki saa hyvin perhekotiapua ja kirkko tarjoaa meidän alueella ilmaista lastenhoitoapua 🙂 Tukiverkosto siis voi olla muutakin kuin ne läheiset 🙂

Avatar

Joo,olen mä muutosta puhunu jo pari vuotta.Mut ei innostu ku vaiki työ nyt.. Eikä se tunne Espoosta/Hki:stä ketään,muita kuin mun veljen.Tanpereella on sit muutama tuttu enemmän mullakin..Täällä missä me asutaan ei oikein saa mitään lastenhoito apua,kun ei olla ns.lastensuojelun piirissä.. Ehkä joskus.. Mut se meidän kahden keskinen aika saattaa olla se puolituntia ku kattellaan telkkaria tai jotain sarjaa ja syödään iltapala ku lapset nukkuu,se on meidän rutiini ja viikonloppuisin on sit aikaa vähän enemmän.. Joskus ollaan kännykät kourassa,pitäs kyllä kiinnittää siihen huomiota ja laittaa ne yksinkertaisesti pois.. Ja ps.kiva kun kirjoitat aiheesta ja tuot näkyville,et myös väsyneet vanhemmat tarvii aikaa keskenään! Ehkä joku jonkun isovanhempi eksyy lukeen tätä ja ehkä joku yks sadasta voi saada apua ♥️..

Anette - Operaatio Äiti.

♡♡♡

Avatar

Kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia, kiitos siitä! Se pitäisi aina muistaa, kun puhutaan lapsien vaikutuksesta parisuhteeseen, että parisuhde on sen lapsiperhe-elämän perusta ja mahdollistaja. Jos laiminlyö parisuhdetta ja sitä kautta päätyy eroon, ampuu jalkaan myös omia lapsiaan ja koko perhettä. Eli kärjistetysti voisi sanoa, että jos lasten hyvinvointi on tärkeää, niin hoitaa parisuhdetta huolella. Ja miten sitä hoitaa, siihen on jokaisella varmaan vähän eri keinoja. Joillekin riittää lasten nukkumaanmenon jälkeinen aika yhdessä, jotkut tarvitsee lomamatkoja kahdestaan, jotkut pitävät parisuhteen toiminnassa siinä perhe-elämän ohessa luontevasti pienillä sanoilla ja eleillä, joku yhteisillä harrastuksilla. Mutta kannattaa oikeasti pitää huolen, että parisuhde pysyy ykkösenä koko ajan, eikä odotella että kyllä me sitten taas voidaan lähtentyä kun lapset on kasvaneet…. Sitten usein käykin niin, ettei enää olla yhdessä kun ne lapset on isoja!

Anna / Mustikkapasta-blogi

Anette - Operaatio Äiti.

Niin fiksuja sanoja! Ehkä meidän heikkous on se vaikeus löytää se yhteinen juttu tähän arkeen!

Avatar

Ei hajoa, jos ette anna sen hajota. Jos ette saa lapsivapaata, yrittäkää löytää esim. tukiperhe. Kerran kuussa vähintään kalenteriin merkattua yhteistäaikaa, mutta myös sitä omaa aikaa ilman lapsia! Ja ihan vaikka yksin kotona/ystävien kanssa oleilua. Ottakaa joka päivälle joku pieni hetki, kun olette kahdetaan, esim. iltaisin kun lapset ovat menneet nukkumaan. Kirjoittakaa vaikka listat mistä nautitte yksin ja mistä yhdessä. Siitä on hyvä lähteä 🙂
Ja väsymys saa tiuskimaan, joten kun tekee mieli haukkua toinen pystyyn niin kokeilkaa ennemmin kysyä, vahditko lapsia, lähden nukkumaan.

Anette - Operaatio Äiti.

Hyviä ajatuksia ja ideoita 🙂

Avatar

Niin kauan kuin rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toista, niin jaksaisin yrittää ja odottaa. Pikkulapsivuodet on rankkoja useimmille meistä, mutta kun ne helpottaa niin varmasti suhdekin paranee – kunhan sitä suhdetta yrittää hoitaa myös niinä ruuhkavuosina, eikä esim. sano tai tee asioita mitä ei takaisin enää saa.

Meiltä loppui ensin toisen arvostus, sitten kunnioitus ja lopulta pytystä alas meni rakkaus. Sitten kun ne on menneet niin voi laittaa lapun luukulle hyvillä mielin. Sellaisessa suhteessa ei ole kenenkään hyvä olla ja sen kyllä sitten TIETÄÄ. Kun mitään ei enää ole tehtävissä.

Tsemppiä!

Anette - Operaatio Äiti.

Olet oikeassa! Kiitos kommentista!

Avatar

Tärkeä postaus, niin monella se parisuhde jää lapsiarjen jalkoihin. Ei sitä voi pitää säöstöliekillä pikkulapsiajat ja sitten vaan jatkaa romanttista suhdetta. Ehkä ennen pystyi, kun oli ”pakko” pysyä yhdessä. Nykyään eroaminen on niin normi ja hyväksyttävää lähteä uuden onnen ja ihmisen peräön.

Mä en töysin perusta ”kuinka kasvattaa bebe”-kirjojen kasvatustapaa, mutta Ranskassa arvostetaan parisuhdetta ja vanhempien välinen suhde tulee eka. Harvoin suomessa kuulee tätä, vaan lapsien eteen tehdään kaikki ja vähän liikaakin. Uhrataan yöunet, parisuhde ja oma aika. Hoetaan, että hyvinvoiva äiti on hyvä äiti. Mutta koetaan huonoa omatuntoa, kun ollaan poissa kotoa.

Meillä muutti juuri vauva omaan huoneeseen, koska me haluttiin oma makuuhuone meille aikuisille. Olkoon se eka askel parisuhteen elvytykseen meille😊

Anette - Operaatio Äiti.

Puhut ihan fiksuja asioita 🙂 Liian moni sysää sivuun tärkeitä asioita ja sit väsähtää. Mutta meidän yhteiskunta on kyllä tosi syyllistäväkin..

Avatar

Niin tuttuja ajatuksia. Toinen tekee nyt 7 päivää viikossa töitä ja itse nukun alkuraskauden väsymystä kahden lapsen hoidon lomassa niin kyllä välillä itkettää se, että parisuhde on vain etäinen muisto ja toista näkee todella vähän vaikka sinällään ihan järkisyyt on tilanteen takana.

Anette - Operaatio Äiti.

VOIMIA ♡

Avatar

Miten ihmeessä hoidat Topin kouluun ja Elisan päiväkotiin kun menet nukkumaan 03?
Ja mitä ihmettä teet 22-03, kun muut nukkuvat, etkä voi tehdä kotitöitä ym? Minusta on törkeää välinpitämättömyyttä, toisten arvostamattomuutta, narsistista, elää ’omassa rytmissä’…hyvin sillä saa parisuhteen pilattua.
Ja miksi ette käytä nuoria vanhempianne,jotka ilmeisesti kaikki asuvatkin ihan lähellä lastenhoidossa apuna?

Anette - Operaatio Äiti.

Mun mies hoitaa yleensä viennit hoitoon, koska on aamuvirkku ja haluaa ne tehdä. Kokee tärkeäksi päästä osallistumaan näihin virstanpylväisiin 🙂 Siitä sitten jatkaa omaan kouluunsa. Klo 22-03 kirjoitan, pesen pyykkiä, järjestän kotia, tiskaan ja muuta pientä tärkeää puuhaa. Joskus ihan vain luenkin! Nautin yön rauhasta ja hiljaisuudesta. En ymmärrä miten se, että nautin yöstä pilaa parisuhteen? Joku voisi ajatella, että toisen ihmisen valvomattomuus sen tekee. Ei erilaisuus ole siis syy parisuhteen pilaamiseen. Meillä ei hoidon suhteen tukiverkosto toimi valitettavasti. Liikaa heillä omassa elämässään puuhaa 🙂 Auttavat, jos pystyvät.

Avatar

Voisiko jotkut tämäntyyppiset asiat auttaa keskusteluyhteyden syventämisessä ja toisen löytämisessä? Ohjattua niin ei tarvitse itse arpoa mistä aloittaisi. Pahimmillaan menettää 28€ vai mitä ne maksoikaan mutta ainakin meillä on ollut kyllä apua https://www.senso.re/parisuhdekortit

Meillä useampi lapsi ja omaa aikaa otettu esim autopesuissa 😀 lapset sen aikaa hoidossa ja yhdessä haettu jätskit,kahvit ja autopesuun tms asiaan jota pitää hoitaa. Kunnon minitreffit eikä vaadi kovin paljon hoitajaltakaan. Ollaan myös tosi usein menty sitten kaikki, kun on ollu jotain menoja johonkin jollakin. autossa sitten ehtii jutella kunhan ei toinen ota kännykkää esiin. Yksi myös missä ollaan juteltu lukuisia tunteja paljon syvällisemmin mitä kotona voi, oli kun isommat lapset oli taapero-esikouluikäisiä ja mentiin ”iltapuistoon”. Eli siis illalla aidattuun leikkipuistoon joka on tarpeeksi pieni siihen että näkee joka puolelle ja lasten voi antaa juoksennella keskenään siellä ilman että pitää kokoajan olla puolen metrin läheisyydessä. Sitten miehen kanssa käyskennelty siellä puistossa ja juteltu, välillä annettu kiikkujalle vauhtia ja sitten taas mietitty tulevaisuutta. Kotona on liikaa tekemistä mutta puistossa/metsässä/missälie kun ei ota mitään kameroita tai puhelimia mukaan ei oikein sitten olekaan muuta kuin toinen.

Anette - Operaatio Äiti.

Huomaan, että juuri kesällä esimerkiksi tuo puistoilu toimii ja kesät kyllä antaa heti tosi tosi paljon! Kiitos vinkeistä 🙂

Avatar

Asiaaaa! Kiitos tästä. ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä