Tunteet ei ole tabu edes vanhemmuudessa

Niin paljon kiukkua. Niin paljon rakkautta. Isoa ärsytystä. Valtavaa tarvetta rutistaa haliin. Tunteiden iso mixi, joka kiteytyy suhteessa omiin lapsiin. Rakastan, mutta joskus hajoilen.

Tunteiden mixi jo ensihetkestä alkaen

Se alkaa jo siitä ensimmäisestä hetkestä, kun se pieni ihmisen alku nostetaan käsivarsillesi. Tunnet sekoituksen erilaisia tunteita. Ei ole vain iloa ja ylpeyttä, vaan myös suunnaton määrä huolta. Olen ennenkin kertonut täällä siitä vuoristoradasta, jota tulee mentyä lasten kanssa. Kaikki tunteet laidasta laitaan ihan alusta asti. Se on samalla niin pelottavaa ja samalla niin hämmentävää huomata itsestään aivan uusia piirteitä. Muistatko itse sen hetken, kun lapsi makasi sylissäsi tuoksuen hyvältä, lämmittäen sydäntäsi ja samalla pelon tumma pilvi häilyi pääsi yllä?

Kotiäitiys on kyllä myös tylsää

Olen kotiäiti, joka viihtyy lasten kanssa kotosalla. Olen äiti, joka tykkää oleskella ja tehdä niitä tylsiäkin hommia lasten kanssa. Nimittäin lasten kanssa on kyllä joskus tylsää, vaikka moni kuvittelee toisin. Se päivästä toiseen samojen rutiinien tekeminen turruttaa aivot ja saa joskus vilkuilemaan kelloa useammin siltä varalta, että kumppani tulisi pian jo kotiin seuraksi. Tiesitkö muuten, että kellon jatkuva vilkuilu aivan varmasti jollain maagisella voimalla hidastaa sitä? Silti jokaisen hiuksia harventavan päivän jälkeen haluan tehdä sen kaiken saman uudelleen. Haluan taas herätä uuteen aamuun, jossa odottaa puurot katossa ja kakkavaipat jonossa.

Tylsyyden lisäksi tunnepiikkejä

Elämän tylsyys on vain yksi tunne, jota tulee joskus tunnettua lasten kanssa tässä tunteiden kirjossa. Oikeasti elämä lasten kanssa on sen tylsyyden lisäksi sellaisia valtavia tunnepiikkejä. Yhtenä aamuna sä heräät ja haluat juosta rutistamaan sun lasta voimalla. Toisena hetkenä sä olet haljeta ylpeydestä, kun opitaan jotain uutta. Sitten tulee se hetki, kun sun tekee mieli lähettää lapsi Timbuktuun puulaatikossa pikaleimalla. Kaikki tämä miten puhun näistä asioista kivan kuvaannoillisesti on lopulta kuitenkin sitä totisinta totta, mutta arjessa ne tunteet voi olla hetkessä voimakkaampia kuin sanat tässä ruudulla.

 

Älä syyllisty vahvoistakaan tunteista

Joskus rakastan sellaisella voimalla lapsia, että tuntuu kuin rintakehä halkeaisi ja saatan parkuakin ääneen sitä kuinka ihania lapsia mulla on. Joskus, kun vihastun saatan korottaa ääntäni ja pään sisällä ajatella tosi rumia ajatuksia lapsiani kohtaan. Joskus, kun väsyn ajattelen vain sitä tunnetta, joka kierii epäonnistumisen ja huonouden ilmapiirissä. Moni päivä voi olla rutiineiltaan tylsä ja samanlainen, mutta tunteiden osalta kyllä aina uudet hetket yllättää. Tunnistatko itsesi näistä kohdista? Syytätkö itseäsi siitä, että joskus huudat tai väsyneenä mariset? Älä syytä, koska olet vain puhtaasti ihminen. Ihminen, joka tuntee isoja tunteita ja ei pääse aina niiden kanssa tilanteista pakoon.

Tunteiden käsittely vaikeaa lasten takia

Lapset on koko ajan läsnä. Niillä on tarpeita, niillä on halua olla kiinni meissä vanhemmissa. Kun itkettää, ei voi antaa vain palaa räkähuutoitkua, koska tottakai jollain tasolla täytyy huomioida se lapsikin. Ei ne kyyneleet haittaa tai vahingoita lapsen psyykettä, mutta surusta huolimatta aikuinen on aina lapselle se turvallinen tyyppi, jonka pitää pystyä vastaamaan aitoihin tarpeisiin. Itse olen sellainen, että vahvan surun tai ahdistuksen iskiessä haluaisin aina lähteä kävelemään tai juoksemaan jonnekin kauas yksin hetkeksi hengittelemään. Lasten kanssa luonnollisesti tämä ei onnistu ja sitä joutuu jäädä hengittelemään oloaan siihen pienten ihmisten eteen. Tämä on ehkä vaikein osuus tätä tunteiden kirjoa, koska pitkään pidätetyt tunteet saattaa joskus tulla kerralla ulos ja voimalla.

Tunteminen ei ole tabu

Tunteminen ei ole millään tapaa tabu ja jokaisen pitäisi muistaa se, että tunteet kuuluu elämään. Tunteet voi joskus tuntua rasitteilta, mutta kyllähän ne myös antaa paljon. Oma neuvoni on, että antaa tunteiden elää mukana siinä lapsiarjessakin. Lapsen on hyvä nähdä erilaista tunteiden kirjoa, koska niiden avulla lapsi oppii käsittelemään omia tunteitaan. Lähinnä tärkeintä on muistaa jälkihoito kiukustumisen jälkeen eli pyytää anteeksi ja kertoa, mikä juuri silloin kiukutti. Vanhemman omien tunteiden sanoittaminen tukee lapsen omaa taitoa sanoittaa tunteitaan. Eli tunteminen on enemmän kuin okei ja niitä tunteiden eri muotoja ei kannata pelästyä. Vanhemmuus on melkoista ravistelua minuudelle ja omaan uuteen rooliinsa opettelua.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä