Äitiyttä on monenlaista

Äitiys ei ole itsestäänselvyys. Äitiys ei kysele aikaa eikä paikkaa ja joskus äitiys antaa odotuttaa itseään. Äitiyttä on monenlaista. Niin.. tänään on äitienpäivä. Toisille se on iloinen ja toisille täynnä surua. Menetyksiä ja unelma, jota ei ole saavutettu. Joskus se on isä äitienpäiväkahveilla, joka esittää äitiä. Mulle se on päivä, josta olen kiitollinen. Sen sijaan, että ylistäisin sitä millainen äiti olen, pysähdyn ennemmin kiittämään siitä, että olen tämän matkan saanut kokea. Koska äitiys ei tosiaan ole itsestäänselvyys.

Kolmen lapsen äiti enkä kadu hetkeäkään

Olen kolmen lapsen äiti ja olen ollut sitä kohta seitsemän vuotta. Toki en koko aikaa ole voinut olla kirjaimellisesti kolmen äiti, vaan ensin yhden ja sitten kahden. Äitiys on ollut aikamoinen matka, jonka aikana olen kasvanut ja muuttunut todella paljon. En lähtenyt sille tielle aikanaan täysin tietoisesti, vaan asiat johti toiseen. En kuitenkaan ole katunut koskaan elämässä sitä, että sain tämän roolin kannettavakseni. On ollut heikkoja hetkiä, joissa olen saattanut miettiä miksi tähän lähdin, mutta rakkaus omiin lapsiin ei sammu hetkeksikään. Vasta äitiyden myötä löysin ison osan itseäni.

Jokainen lapsi tuo mukanaan jotain uutta

Jokainen lapsi on tuonut aina jotain uutta tähän matkalle. Ensimmäisen kanssa kaikki oli luonnollisesti vähän hankalampaa ja nyt kolmannen kanssa sitä lähinnä hymähtelee kaikelle tyytyväisenä. Esikoinen toi äidin roolin elämääni, toinen lapsista opetti elämästä tärkeitä asioita ja kolmas antoi lahjana varmuuden äitiydessäni. Sanon aina, että three is my lucky number ja tarkoitan sitä todella. Olen ihan äärettömän iloinen näistä kolmesta ja kovasta vauvakuumeesta huolimatta en pystyisi missään nimessä nyt hankkimaan lisää lapsia. Osa äitiyttä on se, että tunnistaa omat ja lasten voimavarat. Kuinka paljon sitä itse jaksaa ja vieläpä niin, että jokainen lapsi saa osan huomiostaan.

Joskus tuntuu, että sitä epäonnistuu

Joinain päivinä tunnen epäonnistuvani äitinä. Silloin vähän harmittaa, kun satun huutamaan tai otan yhteen lasten kanssa. Harmittaa myös, jos en aina jaksa olla läsnä tai omat murheet puskee pintaan eikä sitä meinaa pärjätä noiden riiviöiden kanssa. Silloin mietin aina, että ansaitsenko olla äiti tai onko äitiys tarkoitettu minulle. Onneksi näinä heikkoina hetkinä rinnalla on kumppani, joka ottaa koppia asioista ja sitten on ne lapset, jotka katsovat kirkkailla silmillä ylöspäin ihaillen. Mikään muu ei palkitse paremmin kuin se, että lapsi kertoo kuinka hyvä äiti olet. Ja se riittää.

Kuinka monta lasta teillä siellä ruudun takana on ja minkälaisia ajatuksia teillä on äitienpäivästä?