Ollaanko me eroamassa?

Ihmisellä on oikeus yksityisyyteen. Asioiden jättämättä kertominen ei ole valehtelua tai epäaitoutta. Toisaalta taas asioista ääneen puhuminen ei ole outoa tai sitä, etteikö ihminen välittäisi yksityisyydestä. Yksityisyys on sitä, että puhuu asioista, joista haluaa puhua ja sitten on hiljaa, kun haluaa olla hiljaa.

Uteliaimmat ihmettelee ja luo juoruja

Somessa on paljon ihmisiä uteliaat nenät pitkällään. Joku utelias jo oman facebookkini profiilista bongasi aloituksia, joita vei eteenpäin keskustelupalstoille. Toinen utelias jatkoi keskustelua ja kolmas utelias päätti juoruta vähän juorun päälle. Olen tilanteiden ollessa sopiva ottanut kantaa meidän parisuhteeseen instagramin puolella. Kertonut, että eletään vaikeita aikoja ja niistä yritetään nousta. On tullut eteen vaikeita kysymyksiä, unettomia öitä ja itkuja, jotka ei millään halua loppua. Kaiken tämän postauksessa olevan olen kirjoittanut niin sanotusti luvan kanssa eli en tuo someen mitään, mikä ei olisi myös toiselle osapuolelle okei.

Ei kukaan pyri eroon

Ei – meillä ei ole pyrkimyksenä erota. Ei kukaan lähde parisuhteeseen ajatellen, että jonain päivänä sitä eroaa. Kukaan ei myöskään toivottavasti elä parisuhteessa ja yritä tuhota sitä samalla niin, että se päätyisi eroon. Ihmiset yleensä joko päättää elää yhdessä tai erota. Kummassakin tapauksessa tilanne voi silti johtaa siihen, että parisuhde päättyy ja ihmiset jatkaa omiin suuntiinsa.

Riittääkö pelkkä rakkaus?

Meillä on ollut noin viiden vuoden suhde, joka ei ole ajallisesti kovin pitkä. Siihen on mahtunut paljon vaikeita asioita ja alamäkiä. Tuntuu, että uuden haasteen päälle on tullut aina uusi haaste ja edellisestä selvittyä pitäisi taas selvitä uudesta. Joinain päivinä tuntuu, että meidän suhteen voimavarat on kulutettu täysin loppuun eikä ole keinoja selvitä tästä pystyyn enää yhdessä. Rakkautta voi löytyä, mutta riittääkö se aina? Olen ollut aiemmin parisuhteessa, jossa hommat toimi, mutta ei ollut rakkautta. Se suhde kaatui siihen, että pöytä ei pysynyt pystyssä yhdellä jalalla. Nyt taas rakkautta on niin paljon mukana, että joskus sattuu, mutta auttaako se korjaamaan kaikkea muuta?

Pohjalla vahva ystävyys

Meillä on pohjalla vahva ystävyys, joka näkyy arjessa läsnä. Meillä on halu toimia toistemme parhaimpina ystävinä niilläkin hetkillä, kun parisuhde tökkii. Meillä klikkaa, meitä naurattaa yhdessä ja ärsyttää yhteiset asiat. Ne on asioita, joita arvostaa siinä yhdessä eletyssä arjessa todella paljon. Itselleni on tärkeää, että parisuhteessa ja toisen kanssa eläessä löytyy sieltä myös se vahva ystävyys. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei ala ruokkimaan ystävyyttä yli parisuhteen, koska myös parisuhdeasioille pitää jättää tilaa. Itselleni kaikki se läheisyys ja muu on myös todella tärkeää siinä ihmissuhteessa, jossa olen tietyllä tapaa sitoutunut vahvasti toiseen.

Olin suorastaan ihan hirveä ämmä

Olen omat traumani lapsuudessa, nuoruudessa ja menneisyydessä käynyt. Olen ihmisenä sellainen, että torjun paljon välttääkseni kipua. Joistain ihmisistä pidän taas kiinni kovasti, koska koen tarvetta edes muutamaan läheiseen ympärilläni. Viime vuosien vaikeudet parisuhteessa kuitenkin muuttivat omaa käytöstäni ja aloin olemaan hankala. Olin suorastaan ihan hirveä ämmä. Torjuin, työnsin pois ja ilkeilin. Tein asioita kiusallani juuri erilailla kuin kumppanini olisi halunnut. En kiinnostunut mistään hänen asioistaan, kuittailin ja vetäydyin kuoreeni. HÄVETTÄÄ. Hävettää aivan kamalasti, miten voi aikuinen ihminen näin toimia.

Voiko rypistettyä saada enää suoraksi?

Tänä keväänä tajusin yhtäkkiä koko asian ja heräsin jostain tosi syvästä unesta. Heräsin siitä kuin sormia napsauttamalla, mutta liian myöhään. Olen tehnyt tuhoa tälle parisuhteelle jo monta vuotta enkä tiedä tuleeko se koskaan korjaantumaan. Itse en ehkä osaisi antaa anteeksi, vaikka oma kumppanini sanoo antavansa. Hän on päättänyt seisoa rinnallani kaikesta tästä huolimatta ja rakastaa. Olen tästä ihan mielettömän kiitollinen, mutta silti mietin väkisin onko se ihan okei. Mietin, että mikä on oma vastuuni siinä mitä on tapahtunut ja voinko edes pyytää toista ihmistä jatkamaan enää kanssani kaiken sen jälkeen.

Katseessa näkyy surullinen viesti

Tämän lisäksi huomaan, että juna tavallaan meni jo. Olen itse tässä hetkessä läsnä ja pursuan valtavan määrän rakkautta. Tiedän kenen kanssa haluan elää loppuelämäni, mutta sitä henkilöä katsoessani en silti näe sitä loppuelämää kirkkaasti. Se on se pieni ilme silmissä, jotka katsoo mun suuntaan. Se on se pieni henkinen olemus, joka viestii, että olen jo myöhässä. Mua rakastettiin ja rakastetaan, mutta välissä on jotain joka huutaa, että huominen voi tulla milloin vain ja sieltä sitten puuttuu se rakkaus. Jollain tapaa yhteys on katkennut, vaikka tunteita on vielä. Siksi en osaa sanoa erotaanko me. Ei ole pyrkimyksenä, mutta toisaalta tässä tilanteessa ei se tulevaisuuskaan ole kirkkaana edessä.

Kommentit

18 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

En tiedä 🙂

Avatar

Rohkean rehellinen kirjoitus. Toivottavasti saatte asiat parhain päin. Ootteko käyneet esim terapiassa? Se voisi auttaa avaamaan tunnelukkoja ja pääsemään yli tästä kriisistä. Tsemppiä, rohkeutta ja paljon rakkautta teille <3

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos! Ei olla käyty. Mutta kyllä se pyörii mielessä.

Avatar

Tsemppiä! Osaatko sanoa, mikä sai sut alunperin ilkeilemään miehellesi? Oliko se esim raskaus, väsymys pienten lasten kanssa, vai mikä? Helpostihan koettelevat ajat etäännyttävät pareja…

Anette - Operaatio Äiti.

Varmaan väsymys, hormonit ja hektinen arki. Ja se että valitsi sen ”helpon ja huonon” tien.

Avatar

Arvostan, todella rohkea ja rehellinen kirjoitus. Parisuhteeseen mahtuu ylä ja alamäkiä. Tämä pikkulapsi aika on vaativaa kun elämä hektistä ja pienet lapset vievät voimavaroja paljon. Parisuhtehteellekkin pitäisi olla aikaa..aikaa ja jaksamista kohdata oma kumppani pitkän touhukkaan päivän jälkeen. Toivon kovasti voimia teille! Koittakaa nähdä vaikean tilanteen yli. Ammattiapua on tarjolla, ulkopuolinen keskusteluapu voisi auttaa. Valoisia päiviä!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos!

Avatar

Kerran kuulin kommentin, joka on mun mielestä hyvä pitää mielessä kriisin keskellä. Jokainen ero ilman parisuhdeterapiaa on turha ero. Toki on asioita mitkä ei sielläkään korjaannu. Esim. Väkivaltaisuus jne.
Tsemppiä kovasti ja ei kannata kovin helposti luovuttaa. Vaikeita vuosia ja koettelemuksia on jokaisessa suhteessa.

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos zempeistä!

Avatar

Anteeksi, mutta on hieman erikoista, että ihmettelette keskustelupalstoilla tapahtuvia spekulaatioita. Viimeiset viikot ig storysi on täyttynyt itkunsekaisista vuodatuksista. Miehesi pyytää ottamaan häneen yhteyttä, jos joku haluaa keskustella asioista? Sanalla sanoen, erikoista, erikoista on ollut viime aikojen käyttäytymisesi somessa. Ei siinä, vaikeista asioista saa puhua, mutta et voi tosissasi ihmetellä, että teistä jossain kaksplussalla juorutaan?

Avatar

Mä kans suosittelisin pariterapiaa! Voimia ja tsemppiä! Toivottavasti pääsette kriisin yli ja tulevaisuus näkymä muuttuu kirkkaaksi yhdessä❤️

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos 🙂

Avatar

Helsingin kaupungilta pikkulasten vanhemmat saa 15 kertaa ilmaista pariterapiaa. Suosittelen! Jono on pitkä joten siihen kannattaa itsensä ilmoittaa heti, mutta jonotus kannattaa.

Anette - Operaatio Äiti.

Joo noi on kyllä mahdollistettu tosi hyvin!

Avatar

Ite mietin ootko itse tehnyt asiasta liian suuren ja haastavan. Aukeisko asiat jos keskenään vietätte aikaa ja puhutte asiat suoraan. Myös ne vaikeetki asiat ja ne tunteet mitä vuosiin on mahtunut.

Anette - Operaatio Äiti.

Voi olla. Puhutaankin 🙂

Avatar

Kannattaako näitä asioita jakaa julkisssti? Helpottaako se oloasi? Ajattelen, että näin henkilökohtaisia ja perheen sisäisiä asioita jaetaan vain läheisten kesken. Ei ihme, jos huhut pyörivät keskustelupalstoilla. Pidä ihmeessä sometauko, itsesi ja erityisesti perheesi vuoksi.

Avatar

Omassa parisuhteessa (joka kesti 15vuotta) suureen rakkauteeni kohtasimme paljon haasteita vuosien varrella. Lopulta kasvu jäi meiltä kesken, emme osanneet surra yhdessä ja sulkeuduimme toisiltamme ja haikeus jäi elämään väliimme etäännyttävänä ja erosimme.

Vieläkin rakkaiden tunne häneen on vahva ja kaipuu kova. Tarvittiin aikaa herätä, aikaa tehdä kauhea määrä typeryyksiä ja virheitä kun vasta tajuan kuinka annoin liikaa haikeuden ja surun vallata mieleni ja varata kaikki ajatukseni.

En antanut itselleni anteeksi vaikka toinen sen olisi tehnyt, hän ei päästänyt enää lähelle kun suojasi minua pahalta pitämällä sen itsessään…

Tunteet kun ne on voimakkaita saattaa ne vallata liian paljon elämästä. Nyt ymmärrän mistä oma haikeuteni tuli, mikä aiheutti etääntymiseni… samoin ex:äni. Jos olisimme osanneet puhua oikeilla sanoilla ja harjoittaa se läheisyys ja ilo takaisin suhteeseemme ei erota olisi tarvinnut.

Olotilat korostuvat ja varsinkin pienten lasten kanssa väsymys tuo vahvat tunteet ja pelot ja surut pintaan voimallisina… jos rakkautta ja kiintymystä löytyy. Löytyy se yhteystakaisin. ❤️ Hengitä , hän ja sinä olette siinä vielä, yhdessä ja tässä. Kaikki on mahdollista ja varmasti sen arvoista.

Vastaa käyttäjälle Sofiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä