operaatio äiti - Banneri

Meillä on ikäeroa kuusi vuotta. Kuusi pitkää vuotta. Moni ajattelee, että eihän se ole paljoa, mutta jostain syystä moni ajattelee sen niin, että tässäkin suhteessa se on mies, joka on vanhempi. Ei ole ei, minä olen nimittäin se, joka seurustelee nuoremman kanssa.

Yhdessä kuusi vuotta nuoremman miehen kanssa

Selkeästi nuoremman kanssa seurustelu on omalla tavallaan ihan mielenkiintoista. Joskus huomaa, että tulee tilanteita, joissa tekee mieli keljuilla toiselle iällä, mutta pääosin ikäero ei oikeasti ainakaan meidän elämässä näy. Toki meidän iät oli 18 ja 24, kun suhde alkoi ja olen tässä vierellä saanut seurata tietynlaista kypsymistä aikuiseksi. Jokainen ihminen käy sen vaiheen läpi joskus. Vaikeinta on ollut nähdä kuinka toinen saattaa toistaa samoja virheitä, käydä läpi tutut kuopat ja toisaalta ei auta neuvoa, koska aikuistuminen on jokaiselle ihan oma henkilökohtainen tie. En silti valita, koska ei ikäero elämästä kurjaa tee.

Kun kerron, että seurustelen kuusi vuotta nuoremman ihmisen kanssa tulee keskustelukumppanin kasvoille aina sama virne. Tiedättekö kuinka monta kertaa olen kuullut saman lauseen? ”Oho, no ainakin seksi on parempaa nuoremman kumppanin kanssa.”

Seksi ei ole tabu, mutta ei myöskään stereotypia

Jaksan aina hämmentyä ja vähän jopa ärsyyntyä tästä lauseesta. Seksi ei ole tabu asia eikä oikeastaan sitä pitäisi häpeillä, mutta se silti myöskin on jokaisen henkilökohtainen asia. Siinä missä toisella ei ole oikeutta pilkata toisen ihmisen seksuaalisuutta ja suorituskykyä esimerkiksi vanhan iän takia, ei mielestäni ole myöskään oikeus tehdä muitakaan oletuksia. Seksin hyvyys tai huonous ei koskaan riipu ihmisen iästä tai siitä kuinka paljon parisuhteessa on ikäeroa.

Parisuhde on kolme pöydänjalkaa

Seksi on kahden ihmisen välinen asia ja parisuhteessa tärkeä kulmakivi. Uskon, että parisuhde on kuin kolme jalkaa, joista jokaisen pitäisi olla tasapainossa. Jotta arki, suhde ja elämä maistuu yhdessä hyvältä, tulee noiden osa-alueiden olla kunnossa. Parisuhde tarvitsee fyysisyyttä eli pusuja sekä haleja. Parisuhde tarvitsee henkisen puolen eli kuuntelevan korvan sekä keskustelutaidon. Parisuhde tarvitsee myös seksin, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä halutuksi ja intohimon kohteeksi.

Seksin toimivuus ei liity fyysiseen vakioon

Tämän tekstin otsikko väittää, että seksi on parempaa nuoremman kumppanin kanssa, mutta vain siksi, että sitä ympärillä hoetaan niin paljon. Seksin toimivuuteen ei kuitenkaan vaikuta ihmisen ikä, elinten koko tai mikään muukaan fyysinen vakio. Seksi on hyvää silloin, kun kaksi ihmistä on löytänyt yhteisen sävelen lakanoiden välissä ja jaksaa sitä ylläpitää keskenään. Älä siis oleta, että kukaan valitsee nuorempaa, koska seksin nälkä on suuri. Kyllä ensisijaisesti kumppani valitaan ihan muista syistä ja siihen ei ikä vaikuta.

Lue myös postaus: ”PUUMA”

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X