operaatio äiti - Banneri

Lomalla on mukavaa, mutta kaikki loppuu aikanaan. Sitä on tullut puuhattua kaikkea, syötyä paljon ruokaa ja leikittyä lasten kanssa. Viimeisinä päivinä haluaa pysähtyä ja tehdä niitä parhaimpia asioita. Alkaa iskemään se ajatus, että tämäkin loma lähenee loppuaan.

Viikko menee nopeasti

Viikko on oikeasti yllättävän lyhyt aika, vaikka se onkin neljäsosa kuukaudesta. Ollaan kerran oltu reissussa kaksi viikkoa ja tällöin fiilis oli aivan erilainen. Sitä ehti asettua aloilleen uuteen rytmiin ja retkeilyn lisäksi vain hengailla ihan aloillaan. Toisaalta kaksi viikkoa tuntuu tavallaan taas todella pitkältä ja ainakin viimeksi ehti tulla koti-ikävä. Jos saisin valita, matkustaisin näille reissulle aina kymmeneksi päiväksi.

Aikaa kuluu retkeillessä

Retkeily lomalla on kivaa, mutta se vie myös aikaa sekä energiaa paljon. Jotenkin vikoina päivinä on onnellinen olo reissuista, mutta samalla harmittaa, kun olisi halunnut olla enemmän altaalla ja enemmän rannalla ja enemmän paikallaan. Täytyy sanoa, että tässäkin mielessä se kymmenen päivää toimisi hyvin.

Joskus samoja juttuja kannattaa toistaa

Jos löytää jotain kivaa tekemistä lomalla, kannattaa se myös mahdollisesti toistaa. Lasten kanssa tutut tekemiset helpottaa lomaa kuitenkin valtavasti. Reissuja voi iskeä jokaiselle päivälle, mutta niitä voi jättää muillekin kerroille. Kolmen lapsen kanssa on melkein helpointa mennä jonnekin yleiselle rannalle, koska sieltä löytyy tekemistä jokaiselle lapselle. Tänäänkin vanhin lapsista etsi simpukoita, sukelteli ja puuhasi omiaan. Keskimmäinen heitteli kiviä ja leikki vedessä. Pienin taas kaivoi hiekkaa, kahlasi ja raivosi.

Sama biitsi uudelleen

Oltiin taas tosiaan samalla rannalla kuin ekoina päivinä. Oasis Beach on karun kaunis paikka, jossa riittää tutkittavaa. Kyllä alkaa haikeus kaivertaa sisällä, kun tajuaa kotiinlähdön lähestyvän. Olisin niin mielelläni viettänyt tuolla rannalla useammankin päivän lasten kanssa. Jäi paljon tekemättä ja tutkimatta!

Väsymys näkyy jo tässä tekstissä, koska samalla loma lasten kanssa uuvuttaa. Otan kivoja kuvia lomalla, mutta väliin mahtuu paljon hetkiä, joita voin kuvailla hyvin raskaiksi. Tällä reissulla oli paljon apukäsiä ja seuraa mukana, joka on lieventäny paljon työtaakkaa. Loma kuitenkin lähenee loppuaan ja seuraavaksi on hiljalleen palattava arkeen.

 

SEURAA MYÖS :  INSTAGRAM

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X