operaatio äiti - Banneri

Lapsenteko ei ole helppoa. Olen kuitenkin kolmen lapsen äiti ja onnekas sekä iloinen lapsistani. Uskallan silti haaveilla vielä neljännestä. Toivon kipinä on aina mahtava asia, mutta sen sammuminen kirpaisee helposti. Tässäkin kierrossa oli plussa, mutta ei ole enää.

”Älä testaa niin aikaisin”

Siinä on yleisin neuvo, jonka saan. En testaa joka kierrossa tietenkään, vaan testaan aina oireista. Tuntuisi hölmöltä esittää, ettei muka huomaa oireita ja itselleni on loogista testata se plussa ulos, kun tärppi tuntuu käyneen. Joskus olen testannut ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa ja joskus testaan vasta sen jälkeen. Ei se muuta sitä asiaa, että plussa sieltä tulee aina ja sitten se kaunis plussan alku vaihtuu tamponeihin. Sanonkin aina, että olen hyvä raskautumaan, mutta kroppani ei saa pidettyä raskaudesta kiinni.

Herkkä tunnistamaan muutokset

Olen aina ollut todella herkkä kroppani kanssa ja huomaan pienimmätkin muutokset olotilassa. Joskus tokaa yrittäessä muistan kuvitelleeni miljoona eri oiretta jokaisen kierron loppuun, vaikka en ollut raskaana. Kolmen raskauden myötä olen oppinut tunnistamaan ovulaation ilman testaamista sekä raskauden tunnistan aivan heti. Tunnistan myös sellaisen raskauden, joka aikoo mennä heti kesken. Tässäkin kierrossa heräsin aamulla ja sanoin miehelle, että tämä raskaus oli tässä. Illalla alkoi tiputtelu.

Plussaviiva voi olla haalea

Joskus plussa tikussa voi olla haalea. Toki ei kannata sekoittaa viivanpaikkoja mukaan, koska ne eivät tarkoita raskautta. Viiva vaatii aina punaista, jotta se on merkki raskaudesta. Toisilla ensimmäinen testi on haaleahko ja toisilla todella kirkas. Toisilla testit vahvistuu nopeasti ja toisilla vahvistuminen kestää monta viikkoa. Olen oppinut omalla kohdallani tunnistamaan milloin on edes mahdollisuus toivoa raskauden jatkuvan.

Tässäkin kierrossa testissä oli viiva

Koko kierto oli sekava, koska ensimmäistä kertaa yli vuoteen en tunnistanut ovulaatiota oireista enkä saanut tikuilla kiinni. Jossain vaiheessa en jaksanut edes tikutella. Merkkasin ovulaation kalenteriin migreenikohtauksen perusteella, koska saan niitä nykyään enää vain kerran kuussa oviksen aikaan. Tästä kaksi viikkoa eteenpäin aloin tuntea selkeitä oireita kropassa ja selkein oire on aina se, että imetys muuttuu vaikeaksi ja maitoa ei meinaa herua ollenkaan. Myös verensokerit keikkaavat ihan täysin ja tämä on yksi syy, miksi päädyn testaamaan onhan kyse raskaudesta. On osattava vastata verensokereihin oikealla annoksella insuliinia ja insuliinintarve muuttuu raskaushormonin myötä. Testiin tuli haalea punainen viiva ja latasinkin kuvan seuraajille instagramiin.

Onnittelut oli valitettavasti turhia

Onnitteluista ei ollut tällä kertaa iloa pidemmälle, koska pari päivää plussan jälkeen alkoi vuotamaan. Tajusin jo samana aamuna, että tämä on menossa kesken. Heräsin aamulla ja tissikipu oli poissa kokonaan sekä olo oli ihan erilainen. Raskaushormoni ehtii nousta aina vähän ja sitten se jo putoaakin nopeasti alas. Tämä oli nyt meidän yrityskerta numero kaksi. Kaksi yritystä, kaksi raskautta ja nolla vauvaa. Elämääni on tähän mennessä mahtunut yhdeksän kemiallista raskautta, jotka ovat käytännössä plussan jälkeen alkaneet vuotaa 1-6 päivän päästä. Joka kerta tilanne on aivan sama.

Säästäisin mielelläni itseäni niin, että testaisin vasta menkkojen ollessa myöhässä 2 viikkoa. Olen vain sellainen, että tajuan raskauden aina jo oireista ja verensokereista. Sitten innostun ja se sen jälkeen petyn suuresti. Nyt alkaa hiljalleen iskeä sellainen ajatus, että kuinkahan kauan tätä taivalta tullaan kulkemaan. Ensi kevääseen? Kaksi vuotta? Tuleeko meille enää vauvaa ollenkaan?

Muita, jotka kärsivät kemiallisista?

Lue myös : Joku väitti, että lapsenteko olisi helppoa

Kommentit (16)

Aikoinaan lapsia toivoessani luin tutkimustuloksen jonka mukaan yli 70% raskauksista menee kesken. Suurin osa jo ennen plussatestiä. Jos tunnet oireet tosi varhain, saat kiinni näitä joita moni nainen ei edes raskaudeksi ehdi huomata. Itsellä neljä lasta ja kolme keskenmenoa rv 5-11. Ei siinä auta kuin koittaa pitää toivoa yllä.

Eikö imetyksestä sanota että on yhdenlainen ehkäisykeino? Ei tietenkään varma sellainen mut joillain toimii…

Joo voi se toki olla. Yleensä tarkoitetaan sitä aikaa, kun menkat ei imetyksen takia tule. Mulla on säännöllinen kierto.

Itse aikoinaan myös raskauduin aina kun halusin, vaan kesken meni. Syyksi löytyi myöhemmin kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvot oli rajoilla.

Toi on kyllä yks syy, mikä saattaa aiheuttaa :/

Paljon Tsemppiä <3

Oliko sulla sektioita takana? Kannattaa ehkä lukea Kaksplussalta Bomanin (?) blogista hiljattain kirjoitettu postaus.

Toivon teille vielä vauvaonnea!

On kolme. Luin sen kyllä. En tiedä mitä mieltä olisin 🙂 Siis sillein, että ainahan noin voi olla, mutta onko se aina 🙂

Näköjään imetät vielä. Voisiko se vaikuttaa, ettei keho ylläpidä uutta raskautta?

Voi olla!

Mullekin tuli keskenmeno lennon jälkeen…

Aijaa :/ voisko se vaikuttaa

Trombocyteja oli yli raaja ja kilpirauhas arvot rajalla jodin ja selenin jälkeen oli parempi… tarkista omat ehkä se voi autaa ja folihappo tietenkin

Kokeilee joodi ja seleni – en enää lenna enen kuin raskaus on 12 viikko paine voi vaikuta

Niinhän se on!

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X