Saana-tunturi valloitettu lasten kanssa

Retkeily lasten kanssa on parasta. Usein päädyn miettinään, että jokin reissu ei kuitenkaan onnistu ja sitten koko juttu jää tekemättä. Joskus kuitenkin sitä vain repäisee ja yllättää itsensä. Näin kävi, kun haluttiin ”valloittaa” Saana-tunturi.

Mitä tehtäisiin?

Olemme reissailleet Lapissa perheen kanssa viimeisen viikon ajan. Lomaan on kuulunut pulkkailua, lumessa leikkimistä ja Norjan puolelle ajamista. Aina joskus iskee se tunne, kun ei tiedä matkan seuraavaa etappia. Itse googlen sijaan laitan todella usein instagramiin paikkamerkinnän hakuun ja etsin kuvien avulla uusia ideoita. Ihmisillä on tapana tägätä itsensä instagramiin erilaisiin aktiviteetteihin ja jotenkin se on auttanut itseäni löytämään aina jotain tekemistä.

Kiivetäänkö Saanalle?

Saana-tunturi on VALTAVAN kaunis ja korkea nähtävyys Kilpisjärvellä. Odotin jotain pientä mötikkää horisontissa, mutta vaikutuin Saanan mahtipontisuudesta. Luin, että etenkin kesällä sinne kiipeäminen on monella sellainen matkan päätavoite. Moni varoitteli, ettei Saanalle välttämättä talviaikaan pääse kipuamaan, mutta instagramin kautta huomasin, että monikin on sen viime päivien aikana silti tehnyt. Siitä se idea sitten lähti.

Melko työlästä lasten kanssa

En tiennyt yhtään, mitä odottaa. En todellakaan tajunnut kuinka raskasta voi olla kiipeäminen lumessa ja tuiskussa. Matka on 4km yhteen suuntaan eli yhteensä noin 8km. Lähdettiin kiipeämään ajatuksella, että mennään niin kauan kuin lapset jaksavat. Lumihangessa ylämäkeen tarpominen ei välttämättä ole se, mitä lapset jaksavat kovinkaan pitkään.

Varustus kuntoon

Vaatteiden alle kannattaa pukea villaa, koska alkumatkassa hien määrä oli valtava. Loppumatkalla villan hyvä puoli oli se, että villa ei tunnu kostealta kylmässä tuiskussa, vaikka alussa olisikin hikoillut. Meillä aikuisilla oli myös lumikengät jalassa, koska niiden avulla kapuaminen oli helpompaa. Alkumatkalle oli mukana vielä pulkka, mutta sekin jäi lopulta rinteen juurelle. Taskuissa oli juotavaa ja vähän suklaata matkalle energiaksi.

Lyhytkin matka tuntui pitkältä

Alkumatka oli todella lumista luontopolkua noin kilometrin verran. Ilman lumikenkiä jalka olisi vähän väliä uponnut yli puoleen reiteen asti hankeen. Polku oli paljolti ylämäkeä, joten melko pian sitä huomasi olevansa ihan puhki. Pulkka jäi pois nopeasti, koska epätasaisessa lumessa lapset vain kaatuilivat sen kyydistä. Meidän 2-vuotias pääsi isän hartioille istumaan ja 4-vuotias käveli itse. Luontopolun päässä oli jyrkkä nousu Saanan juurelle, jossa olikin 3km merkki perille. Siinä vaiheessa jo tuntui, että matkaa on jatkunut pitkään. Juotiin vähän, otettiin kuvia ja jatkettiin matkaa. Nousu Saanan päälle oli reissun rankin osuus jyrkkyyden takia ja sen kapuamiseen lumessa sekä lumituiskussa meni aikaa. Saanan päälle päästessä tuuli yltyi todella kovaksi ja lopulta käveltiin tuulen takia vain melkein perille. Noin kilometri oli matkaa jäljellä, kun käännyttiin takaisin. Loppumatka sujuikin hyvin, kun pystyi laskemaan pyllymäkeä ja luontopolulla tultiin alaspäin paljolti pulkalla.

4-vuotias jaksoi 6km matkan

Meidän vanhempi tytöistä jaksoi koko matkan aivan upeasti. Taapero istui koko reissun isän hartioilla kertaakaan itkemättä. Olen ylpeä tytöistä, koska en osannut odottaa tällaista määrää reippautta näiltä neideiltä. Sitä on vaikea kuvailla kuinka raskasta kapuaminen oli eikä se tule koskaan välittymään kuvista. Vielä vaikeampi on kuvailla tunnetta, kun päästiin Saanan päälle asti ja maailma aukesi edessä. Saana-tunturi oli kaiken arvoinen kokemus!

Jos koskaan matkustatte paikkaan, jossa voi lasten kanssa kiivetä jonnekin niin suosittelen yrittämään. Oli se sen verran huikeaa ja tytötkin puhuvat siitä edelleen. Vanhempi neiti kysyi toisen huipun nähdessään, että kiivetäänkö tuonne seuraavaksi?

SEURAA MYÖS :  INSTAGRAM @OPERAATIOAITI