Pieni irtiotto somen varjopuolista

Joskus some käy työn päälle senkin lisäksi, että se on työni. Etenkin haastavassa elämäntilanteessa. Sen takia pieni irtiotto tekee hyvää, jotta mieli saa hetken levätä.

Irtiotto

Kaikki alkoi päiväkirjasta

Ihan kaikki alkoi vuosia sitten siitä, että halusin kirjoitella päiväkirjamaiseen tapaan elämästäni. Alkuun teinkin sitä vain rajatusti, mutta sitten löysin vastavuoroisen blogimaailman ja innostuin. En koskaan tajunnut, että tuosta 2013 aloitetusta päiväkirjasta tulisi jonain päivänä työni. Oikeastaan tein tätä hommaa koko ajan ilman tavoitetta, koska sisälläni huusi tarve kirjoittaa, ihmetellä ja elää vuorovaikutuksessa muiden bloggaajien kanssa. Sitten tuli instagram ja vuosia myöhemmin sain kutsun Kaksplussalle.

Vaikea määrittää omaa itseään

Saan joskus kommentteja siitä, että kuinka ammatikseen kirjoittava voi olla niin tökerö kirjoittamaan. Ensimmäisen kerran pysähdyin ajattelemaan, että olenko todella ammatikseni kirjoittava, mutta toisaalta saan tästä työstä palkkaa eli onhan tämä työni. Tuntuu oudolta sanoa, että joku näin mukava asia olisi työtä. Sitten herääkin seuraava ajatus, että miksi työnteko ei voisi olla mukavaa?

En koskaan ajatellut niitä huonoja puolia

En ikinä ajatellut bloggaamisen huonoja puolia, koska en koskaan osannut odottaa pääsyä näin pitkälle. En tajunnut millaiseen valokeilaan sitä joutuu. Kaikki sanomasi asiat otetaan vastaan tarkalla korvalla, tekemäsi virheet tuomitaan voimalla ja myös ne asiat, jotka haluat pitää salassa revitään esiin kynsin ja hampain. Bloggaaminen on mahtavaa ja voimaannuttavaa, mutta kyllä se myös osaa repiä palasiksi.

Sitä on jatkuva esimerkki, jonka jokaista liikettä tarkastellaan. Syön esimerkiksi lihaa jonkun verran ja tästä saan kuulla todella usein, että vaikuttajana vastuuni olisi kertoa kuinka tärkeää on syödä kasvisruokaa. Koen aiheen tärkeäksi ja olen huolissani ilmastonmuutoksesta, mutta haluaisin joskus syödä lihani ilman syyllistämistä.

Rakastan tätä hommaa, mutta joskus se on vähän liikaa

Rakastan sitä, että saan tehdä tätä hommaa, mutta joskus tuntuu, että kaikki on vähän liikaa. Ehkä se johtuu siitä, että yritän kaikesta huolimatta pyristellä olemaan oma itseni. En muokkaa mielipiteitäni sen mukaan, jota ihmiset haluavat kuulla tai tulen esiin avoimesti itsenäni. Oli se itsenä oleminen lihavuutta, ahdistusta tai juuri koettu keskenmeno. Kuulen usein saman kysymyksen; miksi olen niin avoin asioiden kanssa? Eikö se ole epätervettä? En ole koskaan ajatellut, että on epätervettä kertoa asioista, jotka koskettavat satoja ihmisiä. Koen, että saan itse voimaa ja moni saa voimaa siitä, että tabuista puhutaan. Niistä hiljeneminen ei auta, koska ne asiat tapahtuvat kuitenkin. Keskenmeno, kropan muutokset lasten saannin myötä, mielenterveys, haasteet lapsiarjessa, parisuhdekriisit.

Joskus on hyvä ottaa irtiotto

Otin vuosia sitten tauon somesta ja silloin olin kolme kuukautta kokonaan poissa. En päivittänyt mitään kanaviani ja blogikin oli piilossa. Taisin tuolloin poistaa myös facebookista tilini hetkeksi ja tekihän se irtiotto lopulta hyvää. Nyt olen samassa tilanteessa, että tarvitsen somesta etäisyyttä vallitsevan maailmantilanteen sekä juuri kokemani rankan keskenmenon vuoksi. Tällä kertaa en ajatellut olla poissa kolmea kuukautta ja tämä tauko tulee olemaan täysin ”omaehtoinen”. En aio poistaa tilejäni, vaan ennemmin hakea somesta sitä positiivista puolta. Ajattelin edelleen kirjoitella blogiini, koska se on terapeuttista ja olen esimerkiksi siivonnut instaani sekä keskittynyt seuraamaan siellä muiden elämää intensiivisemmin. Tuntuu mukavalta, kun hetkeen ei ole mitään velvotteita ja on aikaa jutella mukavia, katsella erilaisia kuvia rauhassa ja käydä pitkiä keskusteluja läheiseksi tulleiden ihmisten kanssa. Olen sulkenut pois kaikki keskustelupalstat, poistanut negatiiviset kommentit suoraan julkaisematta ja vähentänyt uutisten lukemista. Pyydän siis, että kukaan ei tulisi nyt kertomaan, jos jossain on luotu keskustelu, vaan ilmiantakaa se vain suoraan. Näin tuette sitä, että saan vuorostaan hengitettyä somesta vain positiivista energiaa.

Palaan asteittain

Ajattelin palata someen hiljalleen parin viikon sisällä, kun tuntuu hyvältä. Kourallinen yhteistöitä odottaa, jotka julkaisen tauon päätteeksi. En aio myöskään alkuun ottaa stressiä sisällön määrästä, vaan päivittelen hiljalleen ajatuksia, kuvia tai storyja ihan oman fiiliksen mukaan. Someni on paljon muutakin kuin työtä. Se on henkireikä, väylä ihmissuhteisiin ja vastavuoroisuuteen. Sen takia kutsun taukoa omaehtoiseksi, koska saatan spontaanisti laittaa jotain storyyn tai päivittää blogia. Tämä irtiotto varmistaa sen, että jaksan taas jatkaa hyvillä mielin täällä olemista.

Toivon jokaiselle voimia tähän elämäntilanteeseen. Maailma on nyt erilainen ja sen vaikutus tulee näkymään varmasti jokaisen elämässä. Nyt on aika pysähtyä, hengittää ja nauttia omista läheisistä. ❤

Irtiotto arjesta

SEURAA MYÖS   :  INSTAGRAM  @operaatioaiti

 

Kommentit

14 kommenttia
Anette - Operaatio Äiti.

Eikö palstoilla sekoilu enää riitä, vaan nyt siirryt tännekin hihhuloimaan 🙈 Suosittelen vetämään henkeä ja sulkemaan blogini, kerran se menee uudestaan ja uudestaan tunteisiin. Mukavaa viikonloppua 😊

Avatar

Voimia ja jaksamista <3

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ❤

Avatar

Voimia ja jaksamisia <3

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ❤

Avatar

💕 voimia

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ❤

Avatar

Olet hyvä kirjoittaja ja käsittelet tärkeitä aiheita, kuten keskenmenot, sekundaarisen lapsettomuuden tuska, jne <3

Toisekseen, lihan syöminen on hyvä asia. Ihmiset ovat aina olleet sekasyöjiä, eikä sitä pitäisi demonisoida. (Toki lihaa voi tuottaa myös vastuullisemmin.) Me lihansyöjät tarvitsemme myös esimerkkejä siitä, ettei asiaa tarvitse puolustella. Se on jokaisen oma asia. Jatka siis rohkeasti omalla polullasi!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos. Tuntuu hyvältä saada myös hyvää palautetta. Ihanaa kevättä sinne ❤

Avatar

Tsemppiä sinulle!
Minusta sinä saat puhua kaikista aiheista joista haluat, kyllä ihmisten pitäisi tietää että olet kumminkin vain ihminen joka haluaa kirjoittaa. Netissä on sakkia, etenkin nyt kun ei saa oikein mitään tehdä, jotka haluaa provosoida. Jätetään ne omaan arvoonsa ja jatka samaan malliin!

Anette - Operaatio Äiti.

Kiitos ❤

Avatar

…eikö hengähdystauon olis voinut tehdä ihan kaikessa rauhassa itsekseen, ilman että kertoo siitä somessa?

Anette - Operaatio Äiti.

Varmaan huomasit, että kerroin jatkavani kuitenkin blogin päivittelyä.

Sitäpaitsi, jos katoan yhtäkkiä.. Kyllä ihmiset huolestuvat 😊

Avatar

SOMETAUKO? Oikeasti tämä ei ole sometauko, vaan kovasti näyttää siltä, että olet kehittänyt riippuvuuden, etkä kykene olemaan ilman. Ja missä kovasti mainostamasi rehellisyys, et pysty kertomaan että olettekin mökillä edelleen?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä