operaatio äiti - Banneri

Ehkä se näkyy vähän ulospäinkin, että tätä äitiä kiinnostaa lastenvaatteet ja asiat, jotka niiden ympärillä pyörivät. Mistä lastenvaateharrastus sai oikein alkunsa ja mikä on nyt IN?

Lastenvaateharrastus sanetta

Vaatemaailma löytyi falskanneen vaipan kautta

Muistan esikoista odottaessa olleeni yksi iso kysymysmerkki kaikesta. Sain sukulaisilta ja läheisiltä paljon vaatteita lahjoituksena, joihin puin lapseni ensimmäiset kuukaudet. Vaatemerkkejä oli laidasta laitaan ja niitä oli myös erilaisia. Hiljalleen joukosta alkoi löytymään ne omat suosikit, jotka eksyivät päälle useammin. Koko äidiksi tuleminen oli niin jännittävää aikaa, etten osannut yhtään ajatella muuta kuin vauvan saapumista. Sitten vauva saapui ja eräällä reissulla vaippa falskasi ja vaihtovaatteet olivat jääneet kotiin. Suuntasin tällöin kauppaan ostamaan uusia tilalle ja pitkän ajan kuluttua saavuin vaatteita odottavan isän luokse. ”Mikä oikein kesti?” Hymähdin vastaukseksi, mutta päässäni pyöri se vaatteiden ihmeellinen maailma. Niin paljon erilaisia, niin eri periaatteilla. Olin aina ostanut omatkin vaatteeni kirpparilta, joten silmäni käytännössä avautuivat. Siitä se lastenvaateharrastus lähti.

Ensin kaikki karkasi käsistä

Voin sanoa, että hullaannuin. Ensin innostus ja koko lastenvaateharrastus karkasi käsistä ja hullaannuin siitä, että sitä todellakin pystyi vaikuttamaan vaatteisiin, joita meille kotiin tuli. Aiemmin olin ottanut vastaan sen, mitä sain tai tuli vastaan kirpparilla. Ostin paljon vaatteita ja tietynlainen oma mieltymys alkoi kehittymään. Ensin hankin vaatteita aikalailla halvan hintalapun sekä ulkonäön perusteella.

Lastenvaateharrastus

Tutustuminen vastuullisuuteen

Löysin jossain vaiheessa yhteisön, jossa ihmiset puhuivat vaatteista ihan erilaiseen sävyyn. Enää pelkkä ulkonäkö ei riittänytkään, vaan isoimman merkityksen saivat materiaalit, vastuullisuus ja kierrätys. Ryhmää seuratessani omakin turhanpäiväinen ostelu jäi vähemmälle ja aloin kiinnittämään huomiota tärkeisiin asioihin, kuten vaatteen alkuperään ja siihen, miltä se tuntuu lapsen päällä. Tänä päivänä olen siinä pisteessä, että suosin vaatteissa luonnonmukaisia materiaaleja, kierrätän paljon ja koitan tehdä hyviä valintoja ostaessani lapsille vaatteita.

Kestävyydellä on väliä

Se, että vaate kestää lapselta seuraavalle on tärkeää. Pikamuoti ei lopulta palvele ketään ja on mahtavaa huomata, kun valmistajat haluavat kantaa vastuunsa siinä, että vaate kestää myös sitä kulutusta ja näin pääsee pieneksi jäämisen jälkeen siirtymään seuraavalle. Esimerkiksi Sanetta -lastenvaatemerkki valmistaa kestäviä vaatteita, jotka ovat niin sanotusti ajattomia. Muoti kulkee eteenpäin, mutta ajattomat kuosit eivät vanhene koskaan, vaan siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Saksalainen Sanetta Pure

Sanetta Purella on neljä arvoa, jotka ovat luonnollisuus, laatu, trendikkyys sekä luottamus. Sanettan toiminnassa näkyy arvostus ympäristöä kohtaan. Tehtaat käyttävät aurinkoenergiaa ja esimerkiksi sadevesi kerätään talteen uudelleenkäyttöä varten. Vaatteet on valmistettu laadukkaasti ilman kemikaaleja ja niihin on käytetty mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja. Sanetta valmistaa paljon erilaisia lastenvaatteita, tuoteryhmät Suomessa ovat arkivaatteet, yö- ja alusasut koossa 56-140 cm.

Lasten reaktiot olivat positiiviset

Meillä asuu yksi herkkä tyttö, joka on kamppaillut herkkien aistiensa kanssa. Sanettalla materiaalit ovat todella pehmeitä ja osa tuotteista on saumattomia. Oli mieltä lämmittävää kuulla lapsen ensimmäinen reaktio vaatteisiin, koska aina vastaanotto ei ole yhtä lämmin uusia vaatteita hankkiessa. ”Äiti, mä en halua näitä ikinä pois.” Jo vaatteita pukiessa pystyi itsekin huomaamaan, että pinta todella on pehmeä.

Vaatemaailmani nyt

Tällä hetkellä oma kiinnostukseni vaatteisiin on rajautunut hyvin selkeäksi. Ostan vaatteita yhdessä lasteni kanssa huomioiden materiaalit, lapsen kiinnostuksen kohteet ja sen, että vaate myös kestää seuraavalle. Ostan edelleen vaatteita kirpputoreilta käytettynä ja uutena ostettaessa olenkin tarkka siitä, että vaatteet täyttävät kriteerini. Olen aina ollut kiinnostunut lastenvaatteista ja pidän niistä myös esteettisessä mielessä, mutta nykyään kiinnitän huomion vahvasti myös niihin muihin seikkoihin. Tällaiselta näyttää siis tämän äidin lastenvaateharrastus.

Käykää ihmeessä lukemassa TÄMÄ ARTIKKELI, jossa pääsin haastateltavaksi tästä aiheesta. Saman artikkelin ohessa on arvonta, jossa voit voittaa laadukkaita lastenvaatteita!

SEURAA MYÖS  : INSTAGRAM  @operaatioaiti

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X