operaatio äiti - Banneri

Varhaisultra on nyt takana ja tulokset ovatkin vilahtaneet jo instagramin puolella. En ole varmaan koskaan jännittänyt niin paljoa.

Miksi varhaisultra Naistenklinikalla?

Kun sairastaa tyypin 1 diabetestä, on se iso riski raskaudessa ja tästä syystä sikiötä sekä äidin vointia seurataan todella tiiviisti erikoissairaanhoidon puolella. Varhaisultra ei kuulu automaattisesti hoitosuunnitelmaan, mutta joskus sekin voidaan siihen lisätä. Itselläni kierto oli todella pitkä ja viikot piti saada määritettyä, joten tästä syystä haluttiin asia tarkistaa.

Varhaisultra antaa mielenrauhan

Itselleni varhaisultra on ollut kyllä tärkeä, koska se antaa mielenrauhan. Ei tarvitse pelätä sinne viikolle 12 asti, että onko siellä kohdussa elämää vai ei. Varhaisultra kannattaa varata oikeassa vaiheessa, koska liian aikaisin varattuna se saattaa aiheuttaa vain lisää stressiä odotukseen. Keskimmäisen raskaudessa varhaisultra näytti tyhjän sikiöpussin eli tuomio tuli tuulimunaraskaudesta. Olin aivan hajalla viikon, mutta sitten siellä näkyikin jo elämää.

Pelkäsin huonoja uutisia

Tällä kertaa pelkäsin aivan kamalasti niitä huonoja uutisia. Mietin koko ajan, että kaikki voi olla huonosti eikä meille vauvaa tule. Oli hirveä ajatus mennä ultraan yksin, koska lapsille ei ollut hoitajaa. Onneksi paras ystäväni laittoi viestin, että voi tulla kanssani, jos haluan. Olihan siitä mieletön tuki vaikeassa tilanteessa.

Tärisin penkissä uutisiin saakka

Muistan vain maanneeni siinä ultran penkissä ja tärisseeni. Edes puhelin ei meinannut pysyä kädessä siinä vaiheessa, kun otin pienen videon muistoksi. Sieltä löytyi pieni alkio ja tällä alkiolla oli selkeä syke. Pientä liikehdintää oli myös nähtävissä.

Viikot vielä epäselvät

Mittojen mukaan alkio vastasi 7+0, mutta muodon perusteella uskallan epäillä, että viikkoja olisi enemmän. Jos olisi ollut 7+0, olisin plussannutkin muka jo 3+0. Viikot kuitenkin tarkentuvat ensi kuun ultrassa vielä, joten laskettu aika saattaa vaihtua. Nyt se ajoittuu 8.3.2021 tienoille.

Olen helpottunut. 

Varhaisultra

 

SEURAA MYÖS : INSTAGRAM  @operaatioaiti

Kommentit (2)

Paĺjon, paljon onnea! 🙂 Toivottavasti pystyt nyt jatkamaan arkea ja mahankasvattelua keveämmällä mielellä. Itse kävin myös varhaisultassa vko 6 tienoilla, raskaus saatiin alkuun insemimaatiolla niin tuo ultra kuului pakettiin mukaan. Paljon mukavampi oli tosiaan sitä julkisen puolen vko 12 ultraa odotella kun oli jo näkynyt varhaisultrassa vahva syke 🙂

Joo nyt huolet kyllä vähentyny 🙂

Vastaa käyttäjälle Anette - Operaatio Äiti. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X