Ensin yli yksi lapsi ja kohta niitä on neljä. Mitenköhän neljännen lapsen käy; riittääkö huomio ja pärjääköhän sitä itse vanhempana?
Jännitys on osa valmistautumista
Se, että esikoinen saapuu on luonnostaan jo jännittävää, koska sitä pääsee astumaan vanhemmuuden polulle. Se polku on täysin uusi eikä aiempia kokemuksia vanhempana olemisesta ole. Toisen lapsen kohdalla miettii, että voiko toista rakastaa yhtä paljon kuin esimmäistä. Kolmannen kohdalla pohtii käsiä, jotka loppuu kesken ja huomion jakaantumista. Se, että pohtii näitä asioita, on tärkeä osa valmistautumista uuden lapsen perheeseen tuloa varten. On tärkeää miettiä etukäteen, että huomio on taattu jokaiselle.
”Kolmas lapsi ei saa tarpeeksi huomiota”
Muistan aina ne puheet siitä, että kolmannen kohdalla loppuu kädet ja kolmas lapsi ei saa tarpeeksi huomiota osakseen. Olen ollut kohta kolmisen vuotta kolmen lapsen äiti ja voin sanoa, että myös tämä pienin lapsista on saanut tarpeidensa mukaista huomiota eli PALJON. Lapset kasvavat ja iän myötä tulee luonnostaan jo hirveästi omatoimisuutta sekä itsenäisyyttä. Se huomio pääsee jakaantumaan juuri sille, joka sitä tarvitsee. Lapset muutenkin sopeutuvat siihen, kun perhe on isompi ja huomiota pitää odotella.
Joskus on kaaostakin
On myös niitä hetkiä, kun kaikki puhuu samaan aikaan ja tuntuu, että kuuntelen suoratoistona aamusta iltaan lasten juttuja. Huomaan kuitenkin, että ei se ole sen kummempaa kuunnella kolmen lapsen asioita kuin kahden. Ihan yhtä tervetullutta se illan hiljaisuus on nyt kuin kahden tai yhdenkin kanssa. En kuitenkaan koe, etteikö aikani riittäisi lapsille, vaan pystyn jakamaan sitä jokaiselle päivän aikana. Huomio on taattu.
Entäs neljäs lapsi?
Mietin usein meidän perheen dynamiikkaa, kun neljäs lapsista liittyy jäseneksi tähän perheeseen. Tällä kertaa jännitys on muuttunut kuitenkin luottavaisensi kutinaksi vatsan pohjalla, koska jotenkin osaan jo luottaa omaan vanhemmuuteeni. Tiedän, että myös neljännen kanssa tulee hetkiä, kun itkettää tai väsyttää esimerkiksi huonot yöunet. Niitä hetkiä on tullut jokaisen lapsen kanssa ja niistä on kuitenkin selvitty.
Miten sä jaksat?
Se on ehkä yleisin kysymys aiheesta. Jos olisin aikanaan kertonut yhden lapsen äidille (itselleni), että jonain päivänä niitä on neljä.. olisin varmaan pyörtynyt. Lapset ovat kuitenkin siunaantuneet meidän elämään hiljalleen ja jotenkin siihen on sopeutunut sekä oppinut, että vilinä on asteittain lisääntynyt.
Olisi kiva kuulla muiden vanhempien tuntemuksia, joilla kolme, neljä tai useampikin lapsi! Saa myös kysyä, jos aihe kysytyttää, koska jaan mielelläni omia kokemuksiani.
SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti
Kommentit (2)
Olen itse neljän lapsen perheestä toinen lapsi. Omaa kokemusta neljän lapsen äitinä olemisesta ei ole, kun meillä on ”vain” kaksi lasta. Kuitenkin lapsen näkökulmasta voisin antaa vinkkiä, että muistathan huomioida myös sitä lasta, joka pärjää kaikessa ongelmitta. Itse en lapsuudessa saanut juuri ollenkaan huomiota vanhemmilta, koska parillakin sisaruksella oli ongelmia ja itse pärjäsin kaikessa hyvin. Oikeastaan tämä on jatkunut ihan aikuisikään saakka: näin aikuisena pärjään hyvin vaikkapa rahallisesti, joten huonosti pärjääviä sisaruksia tuetaan jatkuvasti vielä aikuisenakin. Todellisuudessa varmasti kaipaisin monessa asiassa tukea vielä nykyäänkin, mutta tuntuu, että on liian myöhäistä, ja mitäpä omat ongelmani olisivat vaikkapa sisaruksen päihdeongelmaan verrattuna. Uskon kyllä, että tulet pärjäämään hyvin, mutta halusin kertoa myös tällaisen näkökulman.
Kiitos, arvokas neuvo ja ehdottomasti muistan ottaa tämän huomioon 🙂