operaatio äiti - Banneri

Ennen oli yleistä sanoa, että ei sen väliä, kunhan on terve. Nykyään sanotaan, että ei sen väliä kumpi ja onko terve, kunhan saa syliin asti. Niinhän itsekin lopulta ajattelen, mutta kyllä ihminen saattaa silti luoda luonnostaan toiveita liittyen lapsen sukupuoleen. Kumpi meillä siis on toiveissa?

Kumpi sukupuoli oli haaveissa aiemmilla kerroilla

Olen monesti kertonut, että halusin aina poikalapsen ja leikin jo lapsenakin, että nukkeni olisi poika. Oli luontevaa, että esikoinen oli poika ja kaikki tuntui loksahtavan kohdilleen. Vielä tänäkin päivänä olen tyytyväinen tähän, koska nyt tuntuu kuin mitään ei puuttuisi. Toisesta lapsesta kaipasin tyttöä, koska halusin kokea sekä pojan, että tytön äitiyden. Sain tytön, mutta vauvavuosi oli melko rankka. Olen silti kaikista haasteista huolimatta tyytyväinen juuri tähän neitiin enkä koskaan ole ajatellut, että edes haluaisin jotain muuta.

Isän haaveet

Kolmannen kohdalla isän haaveet ehkä ohjasivat omiani, koska ensin en osannut päättää haaveilenko jostakin vai odotanko vain tulevaa. Isä toivoi kovasti toista tyttöä ja huomasin sitten aika pian haaveilevani myös tytöstä, jonka lopulta sain. Tässä vaiheessa tunsin, että olin saanut sen, mitä ikinä ajattelin enkä muuta voisi koskaan pyytää.

Neljännen sukupuolen voisi selvittää NYT

Nyt alkoi 17. raskausviikko eli tänään on rv16+0. Tarkka ultraaja voisi tällä viikolla jo selvittää vauvan sukupuolen. Alkuun mietin pitkään, että lähdetäänkö sitä selvittämään vai ei, koska tässä raskaudessa olen ollut sisäisesti todella rauhallinen ja malttanut odotellakin. Vieläkään ei ole pakollista tarvetta tietää sukupuolta, mutta ajateltiin se kuitenkin käydä kurkkaamassa ensi viikolla. On mukava nähdä yksityisellä tuota mahan asukasta ja ehkä tietyllä tapaa se sukupuoli konkretisoi kuitenkin odotusta.

Tällä kertaa en odota kumpaakaan

Tällä kertaa odotuksia ei ole. En toivo kolmatta tyttöä enkä toivo poikaakaan. Moni sanoo, että olisi kiva, kun saataisiin toinen poika tänne, mutta mielestäni se olisi yhtä kivaa kuin saada kolmas tyttö. Olen todella avoin sille, mikä tulos ultrasta ikinä tuleekaan.

”Isä tarvitsee myös oman pojan”

Todella moni hokee ääneen, että isä tarvitsee myös oman pojan, kun esikoinen ei biologisesti ole hänen. Tähän asiaan minä en voi ottaa kantaa, koska jokainen ihminen luo ne omat haaveensa. Ollaan juteltu tulevan vauvan sukupuolesta ja oman kumppanini kanta on ollut se, että on nähnyt itsensä aina tyttöjen isänä. Hän on tavallaan valmistautunut ennakoivasti tyttöön mielessään ja haaveet kallistuu siihen suuntaan, mutta kyllä hän pojankin ottaa avosylin vastaan, jos sellainen meille on tulossa.

Keskiviikkona ollaan viisaampia

Ensi keskiviikkona saadaan siis tietää kumpi meidän perheeseen liittyy. Aina on mahdollista, että vauva ristii jalkansa eikä tulosta saada, mutta oletettavasti ehkä. Kolmannen lapsen sukupuolen kävin selvittämässä näillä viikoilla onnistuneesti. Asian selviäminen luo itselleni tarkemman kuvan siitä, mitä odottaa ja käynnistää ainakin meidän nimien pohdinnan. Tähän mennessä miettiminen on ollut hankalaa, koska ei tiedä kumpaa listaa kannattaisi tutkia enemmän.

Ihmisen on luonnollista luoda toiveita tulevan vauvan ympärille. Se, että toivoo tiettyä sukupuolta, haluaa lapselle isän kiharat tai kaipaa omien luonteenpiirteiden siirtymistä siihen jälkeläiseen, on normaalia. Näitä toiveita ihmiset rakentavat matkallaan vanhemmaksi, mutta aina kaikki ei täytykään eikä se tee lapsesta vähempää rakasta. Myös pettymyksen tunteminen esimerkiksi sukupuolesta on luonnollista eikä vähennä vanhemman rakkautta lastaan kohtaan.

Kumpi

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X