operaatio äiti - Banneri

Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän aikaa itselleen saati kumppanille. Tärkeintä olisi silti, ettei jätä toista huomiotta, koska muuten ollaan valmiissa oravanpyörässä.

Parisuhde tarvitsee osallistumista

Parisuhteita on erilaisia ja jokaisessa parisuhteessa se läsnäolo menee osapuolien persoonan mukaan. Ketään ei silti saisi jättää huomiotta tekosyyn varjolla. Se tekosyy voi olla esimerkiksi työt, pelaaminen tai lapset. Nykyaikana tuntuu tapahtuvan paljon eroja ja väkisin mietin itse, että vaikuttaako niihin ihmisten erilaisuus vai se, että parisuhde jätetään lojumaan?

Älä eroa ensimmäisen kolmen vuoden aikana

Sitä sanotaan, että parien ei pitäisi erota ensimmäisen kolmen vuoden aikana ja tällä tarkoitetaan lapsen syntymän jälkeistä aikaa. Lapsiarjessa elämä on yhtä hektistä lapsen kiukun sammuttamista, kaaoottista kotia ja käsiä, jotka eivät riitä mihinkään. Itsehän olen kaikenlisäksi aina vauvan synnyttyä melko kireä ja torjuva, koska väsymys, hormonit ja jatkuva vauvan läsnäolon tarve kuluttaa enemmän kuin jaksan käsitellä. Sitä pitäisikin enemmän osata antaa anteeksi, että pienten lasten kanssa hermo on joskus kireällä, tiskit tiskaamatta ja tulee ehkä otettua yhteen enemmän.

Älä jätä toista huomiotta

Meillä tulee perheeseen kohta neljäs lapsi ja elämä on satunnaisesti aivan valtavaa kaaosta jo nyt. Vaikka elämästä on tullut hektistä, on meidän parisuhde vihdoin (kriisin kautta) löytänyt balanssin. Tähän pisteeseen on päästy yksinkertaisen tosiasian kautta; älä jätä toista huomiotta. Jokaisessa parisuhteessa on ne asiat, joita arvostetaan ja kaivataan siihen arkeen osaksi. Toiselle se on selkeä fyysinen ele ja kukkapuska kauppareissulta. Sen ostaminen ei vaadi mitään ponnisteluja tekijältään, vaan yksinkertaisesti ainoastaan sen teon. Toiselle parisuhteessa on tärkeää, että kumppani kysyy mitä kuuluu ja jollekin se iltapusu jokaisena iltana. Nämä ovat niitä eleitä, joita me saatetaan pitää pieninä, mutta kumppani taas valtavan tärkeinä.

huomiotta

Pitää osata avata myös suunsa

Tiedän, että itsekin sorrun siihen, että mökötän sohvan nurkkaa vasten ja toivon kumppanin toimivan ennustajan lailla ymmärtäen sen hetkisen tunnetilani. Toivon itseasiassa todella usein, että kumppani keksii itse sen, mitä olen vailla ja joskus ottaakin luonnon päälle pyytää asioita suoraan. Tämä ajaa helposti kierteeseen, jossa kumpikin miettii tahollaan, että olisipa kiva kävellä käsi kädessä, mutta kumpikaan ei tee elettä sen suuntaan. Siksi olenkin alkanut sanomaan ääneen sen harmistuksen yli, että ”mulla on nyt paha mieli ja oikeastaan ainut mitä haluaisin olisi sun läheisyys.” Ei ole yhtäkään kertaa, ettenkö olisi saanut valtavaa rutistusta tai sylillistä rakkautta sitä pyytäessä.

Parisuhteen ei tarvitse olla valtataistelua

Haluan vain omat virheeni tehtyä muistuttaa, että parisuhteen ei tarvitse olla pelkkää valtataistelua siitä, mikä on kenenkäkin tehtävä. Jos suhteesta puuttuu jotain, voi kumpi tahansa tehdä eleitä sen eteen. On oikeasti fakta, että kotitöissäkin yleensä joku loistaa jossakin hommassa ja toisessa voi taas ne omat heikkoudet nousta esiin. Meillä esimerkiksi miehelle on mahdottoman vaikeaa muistaa laittaa tavaroita paikoilleen, mutta en koe voittavani sillä mitään, että valitan asiasta. Joskus on vain helpompaa laittaa ne itse paikoilleen. Eikö parisuhteessa ole kyse siitä, että täydentää toisen heikkouksia? Vastaavasti on monia asioita, joita en itse vain osaa tehdä ja mieheni tekee ne mukisematta puolestani.

Yhteinen aika vahvistaa suhdetta

Meillä se yhteinen aika vahvistaa parisuhdetta. Todella harvoin päästään täysin kaksin minnekään, mutta yhteistä aikaa voi ottaa silloinkin, kun lapset ovat paikalla. Kun perus läsnäolo on taattu lapsille, voi joskus heitä vaatia puuhaamaan jotain itsekseenkin, jotta aikaa jää aikuistenkin yhdessäoloon.

Minkälaisia ajatuksia tämä postaus herättää? Nämä ajatukset ovat vain pohdintoja omista kokemuksista ja siitä, mitä on oppinut parisuhdetaidoista menneiden vuosien aikana. Itsekin olen eronnut pitkästä suhteesta kerran ja silloin tiesin, että kaikkeni olin tehnyt eikä tanssiin voi ryhtyä vuodesta toiseen yksin eli pitää osata myös tunnistaa se, milloin mikään ei auta.

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X