operaatio äiti - Banneri

Osa lukijoista varmasti muistaa, että muutettiin kolmioon ihan säästösyistä vuoden alussa. Ensin majailtiin alle 60 neliön asunnossa ja muutaman kuukauden päästä vaihdettiin vastapäiseen vajaa 70 neliön kolmioon. Tästä aiheesta onkin tullut paljon kyselyitä; mahtuuko viisi henkilöä ja eläimet oikeasti kolmioon? Samalla esittelyssä meidän koti.

Koti

Mahtuminen on osittain asenteesta kiinni

Onhan se totta, että pienempi koti tarkoittaa, että asioista on tingittävä. Ensimmäinen tingittävä asia on yksinkertaisesti tila. Sitä eletään porukan kesken paljon tiiviimmin kuin ennen. Perheenä, jossa lapset ovat pieniä, ei tilanpuute kauheasti arjessa tunnu. Lapset kantavat lelujansa olohuoneeseen samalla tapaa siellä isommassakin asunnossa ja roikkuvat kyljessä kiinni. Kenelläkään ei toistaiseksi ole sellaista valtavaa oman tilan tarvetta. Ainut, jota kaipaan isommasta asunnosta on kaksi vessaa, koska joskus kaikille tuntuu syntyvän se vessahätä juuri täsmälleen samaan aikaan..

Kaksi makuuhuonetta.. kuka jää ilman?

Olen ihan parin päivän sisällä törmännyt aloituksiin, joissa on pohdittu kolmioon änkeytymistä. Laitetaanko kaikki lapset samaan huoneeseen vai nukkuuko joku perheenjäsenistä olohuoneessa? Meidän perheessä lähtöpassin olohuoneeseen sai vanhemmat, koska sillä sängyn paikalla ei oikeasti ole väliä. Öisin siinä nukutaan, illalla puuhataan rauhassa ja päivisin se näyttää nätiltä päiväpeittonsa alla. (Jos jaksaa pedata sängyn..) Joku jaksoi tätä ratkaisua aikanaan päivitellä vedoten siihen, että herkkäuniset eivät saisi unta ja seksielämäkin jäisi siihen. Itse en ymmärrä, miksi sängyn sijainti vaikuttaisi kumpaankaan asiaan eikä näin suoraan sanoen ole vaikuttanutkaan millään tapaa. ( Lue myös : ”Vanhempien sänky olohuoneessa pilaa seksielämän” ja muut pienen asunnon oletukset )

Koti

Tytöt samassa ja koululainen omassa huoneessa

Tuntui loogiselta laittaa tytöt, joilla on ikäeroa se parisen vuotta, samaan huoneeseen. Huoneessa on tilanpuutetta helpottamaan kerrossänky, joka on itseasiassa 70-luvun aarre Niemen tehtailta. Tämä kerrossänky sopii reunojensa puolesta myös tuollaisella nuoremmalle nukkujalle eli alle kolmevuotiaalle. Muuten huone rakentuu nojatuolista, kirjoituspöydästä ja tyttöjen omista leluista. Meidän koirilla ei ole pääsyä huoneeseen, joten ovella on portti. Tokaluokkalainen poika asuu meillä aina kahden viikon sykleissä, mutta on silti täysin oikeutettu omaan paikkaansa perheessä. Tämä on myös hänen koti. Pojan huone on puolet kuusta aina tyhjillään, joten sijoitimme myös kanit huoneeseen. Siellä nuo pitkäkorvat saavat kipitellä ja touhuskella häkin ulkopuolella rauhassa koirilta. Oma huone takaa koululaiselle sen, että poika saa tehdä läksynsä rauhassa ja pelailla pelikoneella ilman tyttöjen häiritsemistä. Muuten meillä on aika avoin politiikka sen suhteen, että toisten huoneissa saa vierailla eikä ovia pidetä kiinni. Halutaan, että koti on avoin ja yhtenäinen kaikille.

Miten huonejako muuttuu vauvan myötä?

Alkuun vauva saa nukkua meidän kanssamme olohuoneessa sen parisen vuotta, jonka olen aina perhepetiä pitänyt. Olohuoneeseen mahtuu myös pieni pinnasänky, jos jostain syystä sellaiselle tulee tarvetta. Vaihtuuko sitten koti? En tiedä löydetäänkö tässä ajassa uusi asunto, mutta luultavasti etsitään lähinnä tilavampaa kolmiota ja tuurilla neliötä. Tässä meidän alueella asuntojen hinnat ovat todella korkealla. Vauvan (poika) siirtyessä pois meidän sängystä tehdään jako, jossa kaksi vanhimpaa saa isomman makuuhuoneen. En aio toteuttaa sellaista jakoa, jossa pojat menevät suoraan samaan huoneeseen, koska ikäeroa tulee olemaan se yli kahdeksan vuotta. Ajattelin, että jaan huoneen vain verhokiskolla ja esikoispoika saa toisen puolen ja vanhempi tyttö toisen. Jossain vaiheessa lasten kasvaessa kohti teini-ikää, on varmaan pakko pohtia isompaa asuntoa.

Säilytys pienessä asunnossa

Meillä on tässä pienessä asunnossa PALJON kaappitilaa. Ollaan laitettu Ikean metallikorit vaatekaappeihin ja näihin saan pystyviikkauksella mahtumaan kaikkien lasten vaatteet. Keittiön kaappitila on ollut ongelmallisin, joten tajuttiin muuttoa tehdessä, että nyt on karsittava. Myin ja lahjoitin eteenpäin lähes kaikki ylimääräiset astiat, pyyhkeet ja lakanat. Nyt meillä on käytännössä vain se, mitä tarvitaan eli esimerkiksi yhdet pyyhkeet kummallekin vanhemmalle, joita sitten pesen ja kuivaan lennossa. Lisätilaa tavaroille saa laittamalla sängyn alle säilytyslaatikot, ostamalla tilavan senkin ja sijoittamalla erinäiset johdot sievään puukoriin piiloon. Itselleni viihtyvyys on tärkeää, joten olen yrittänyt lisätä kotoisuutta hankkimalla peilin, viherkasveja ja näille hyllyjä. Sängyn ympärille kiinnitimme Ikean verhokiskot, jotka tuovat tilaan yksityisyyttä ja rauhaa.

Koti, jossa viihdytään

Pakko sanoa, että tämä koti on ollut paikka, jossa viihdytään sen pienuudesta huolimatta. Se on vahvasti meidän näköisemme. Annan elämän näkyä kuvissa somenkin puolella, koska en todellakaan jaksa pitää paikkoja aivan viimeistä myöten. Meillä jää joskus tavarat väärille paikoille, tiskit tiskialtaaseen ja koiranvillat pyörimään jalkoihin. En jaksa aina huolehtia pyykkikoria tyhjäksi tai pedata sänkyä. Sellaista se elämä on.. armollista ja tapahtumarikasta ainakin tässä kodissa.

Asuuko kukaan teistä seuraajista kolmiossa ja miltä elämä on siellä tuntunut?

 

SEURAA MYÖS INSTAGRAM @operaatioaiti

Kommentit (4)

Me ollaan aina asuttu asunnossa missä meillä puuttuu vähintään 1huone😁Tälläkin hetkellä asutaan niin, että itse nukutaan aulatilassa ja lapsia on 1-2kpl/huone. Meillä ratkaisuna on ollu stokken sleepy pinnis vauvalle missä on pyörät alla, tykkään nukuttaa vauvan omaan sänkyyn ja päikkäreilläkin kaipaa omaa rauhaa niin rullailen sitten sänkyä milloin mikäkin huone on vapaa niin sinne,yön sänky on meidän sängyn vieressä😊Yksi lapsista nukkui vauvana eteisessä tässä sängyssä yöt😁Hän kaipasi pimeyttä ja omaa rauhaa niin siellä yöt sujui hyvin.

Me asuttiin kolmiossa helposti neljän lapsen kanssa. Toki lapset oli pieniä ja nukkuivat vieressä. Nyt pari vuotta sitten muutettiin reilun kokoiseen neliöön kun se muutossa tuli vastaan, tämä tuntuu vieläkin liian isolta! Vaikka lapsia viisi ja muutama jo koulussa on meillä yksi makkari vaan leikkihuone, ollaan totuttu ja tykätään olla ja nukkua tiivisti 😅
Nyt keväästä asti toinen tehnyt etätöitä ja pienimmät kotihoidossa mutta kaikki onnistuu jos niin haluaa. Saadaan kummastelua välillä, mutta mitäpä se muille kuuluu! 😁

Niinpä!! Eipä se muille kuulu 🙂

Toi on kyllä varmasti tosi kätevä sänky!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X