kurppanen hämähäkki (eli vaginaalinen tarina)

Teksti

Tänään päätin tulla ulos kaapista.
Siinä kaapissa olen ollut nyt viitisen vuotta. Aika päästää auringonavalo sisään.

Kerroin tässä jokin aika ja muutama teksti sitten ikäkriisistäni. Joka alkoi kun olin 39vee. Ja joka luojan kiitos on tullut tiensä päähän. Olen nykyään rohkeasti ryppyinen.
Tuo ikäkriisi oli monen osan summasummarum. Se, että edessä oli ikävuosissa seuraava tasaluku, joka jossain määrin voidaan rinnastaa alkavaan keski-ikään, myös avioliittoni oli tilassa, joka seisoi paikallaan ja sai kyselemään onko eletty elämä tässä ja nyt.

Näiden asioiden lisäksi, mulla todettiin sairaus. Ei sellaista, joka veisi hengen, eikä sellaistakaan, joka näkyisi musta ulospäin. Muutokset oli sisäisiä. Fyysisiä, kyllä. Mutta ennen kaikkea psyykkisiä, jotka rikkoivat muun muassa mun minäkuvaani.

POF eli primary ovarian failure, suomeksi munasarjojen toiminnan ennenaikainen loppuminen. Eli koko kansan kielelle puettuna ennenaikaiset vaihdevuodet. En tiedä toista sanaa, joka saisi naisen tuntemaan itsensä hiton vanhaksi.
Mutta sellainen sairaus mulla todettiin. Kaikki oireet viittasivat siihen ja lääkäri sanoi, että jeppis, näin se nyt vaan on. Katsoi alta kulmien ja odotti mun reaktiotani, joka kuului suurinpiirtein näin: Ok.

Nainen käy läpi vaihdevuodet keskimäärin 55-65 vuotiaana. Ja mä olin 39. Seuraavaksi 40 vuotta täyttävä itsensä ikinuoreksi tunteva nainen, joks ei enää tuottanut munia ja alkaisi hiljalleen kärsiä vanhojen akkojen sairauksista. Näin mä sen koin. Itkin. Ja se ei ollut ok, kuten lääkärille asian olin aiemmin ilmaissut.

Diagnoosista oli ihan helkatin vaikea puhua edes ystäville. Kuulumisten keskellä mä vaan täräytin, että mulla alko vaihdevuodet ja sain huoneen hiljaiseksi. Itse asiassa jossei ihan kaikki, niin ainakin suurin osa luuli, että se on taas joku mun kieroutuneen mieleni sarkastinen tapa tuoda ilmi itsestäni jotain, joka vaikutta huumorilta. Joten sanoin: oikeesti. Hämmentyneiden kysymystan, nyt jo ja kuinka vanha sä oikein olitkaan ja mitä hittoa, ja mitä toi tarkoittaa,  jälkeen alkoivat kuulua lohdun sanat: Onneksi sulla on jo kaksi lasta.
Ja se oli ainoa lohdullinen asia, jota he osasivat sanoa. Paitsi, että se ei lohduttanut. Koska asian hyväksymisen vaikeus ei sitten kuitenkaan koskaan ollut siinä, etten voi saada enää lapia. Toki, ketäpä ei vituttaisi kun valinnanvapaus viedään. Mä en enää voinut valita haluanko lapsia vai en. Valinta tehtiin mun puolesta.
En tietenkään syytä ystäviä, koska en olisi osannut itse sanoa yhtään mitään parempaa. Todennäköisesti olisin töksäyttänyt itse jotain pahempaa.

Vaikeus oli siinä, että mun kropassani tapahtui jotain, joka tapahtuu yleensä paljon vanhemmille naisille. Ja se nimi, vaihdevuodet. Se raivosi äänekkästi mun päässäni. Vaihdevuodet vaihdevuodet vaihdevuodet VAIHDEvitunVUODET. Syö kalkkia, koska osteoporoosi riski kasvaa, huolehdi ittestäs kaikella mahdollisella tavalla, koska sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa ihan kauheesti. Hae hormonikorvaushoitoa, koska estrogeenin määrä vähenee niin paljon, että voiko sua kohta enää sanoa naiseksi. Sun seksivietti varmaan laskee. Ja vagina on kohta kurppanen hämähäkki. Sä oot vanha vanha VANHA.
Tässä oli se vaikeus. Tää soi mun päässäni kuin juuttunut levy. Kaikkein pienin juttu oli se, että en enää 39-vuotiaana voinut saada lisää lapsia.

Tällä hetkellä olen 43. Ja olen sinkku. Jos haluaisin pariutua miehen kanssa, jolla ei ole omia lapsia ja ehkä niitä haluaisi, olisi mun pelini menetetty. Vitun vaihdevuodet.

Asia on nykyään helpompi kertoa. Ei helppo, mutta tuskattomamapi.
Yksi ainoa ihminen, jolle asiasta olen kertonut, on todennut mulle välittömästi, että se oli oikeesti varmaan ihan kamalan vaikeaa sulle. Yksi. Ainoa. Ihminen.
Tässäkään asiassa en kaipaa sääliä. En todellakaan. Mutta välillä tuntui, että mun kokemustani tästä asiasta vähäteltiin.
Ehkä se onkin inhimillinen normaali keino. Jotakuta ahdistaa, koetan helpottaa hänen oloaan vähättelemällä ongelmaa. Olen itse sortunut samaan toimmintamalliin. En ole pyhimys.

Kuitenkin toisen sinulle vähäpätöiseltä vaikuttava asia, voi olla hyvinkin vaikea asia toiselle, jonka käsittelyä ei millään tavoin edesauta se, että vähättelee hänen ongelmaansa tai siitä johtuvaa oloa. Ehkä se jopa pahentaa…

Nyt olen suhteellisen sinut sairauteni kanssa. Syön estrogeeniä ja kalkkia. Tunnen itseni sata prosenttiseksi naiseksi. Ja seksivietin kanssakaan ei ole mitään ongelmaa. Eikä hämähäkki jalkojeni välissä ole kurppainen.

Kun täytän 55 vuotta ja ystäväni alkavat kärsimään vaihdevuosista ja kuumista aalloista ja alkavat tuntea, että ovat vanhoja akkoja, niin totean heille, että onneksi sulla ei oo ainakaan enää menkkoja.

Hyvää lauantaita kaikki.
Rakastan teitä ystävät. Ilman teitä olisin vaan vaihdevuosia läpikäyvä kurppanen ja yksinäinen eukko. Pus.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä