Anteeksi on hieno sana

Teksti

Vaalipäivä.

Älkää säikähtäkö. En ala puhumaan politiikkaa, enkä jaa mielipiteitäni siihen liittyen.

Tosin haluan kertoa tämän. Musta on kovin harmillista ja jopa surullista se, että näiden vaalien alla niin moni asia on mennyt juupas eipäs väittelyksi. Unohdetaan asian ydin ja osoitellaan sormella syyttävästi suvakkeja tai natseja. Huudellaan sanoja raiskaaja, ilmastohörhö, natsi. Ihmiset riitelevät, tahallisia ilkeyksiä huudellaan kylillä, joku vedetään oikeuteen kunnianloukkaksesta. Äänestäjät valitsevat puolensa sen mukaan kuka huutaa koviten loukkaavia sanoja toisen suuntaa. Sääli. Oikeat ja tärkeät asiat hukkuvat aina syyllistämisen ja juupas-eipäs väittelyn alle.

Vaan eroaako tuo mitenkään siitä, miten me ihmiset toimimme usein muutenkin. Ilman vaalejakin.

Meillä ihan jokaisella on mielipiteitä. Kokemuksia ja tuntemuksia. Joillakin enemmän kuin toisilla. Ja jotkut esittävät ne kovaäänisemmin kuin toiset. Mikä ei ole sen väärempää kuin pitää mielipiteet itsellään. Ja koska me emme ole yhtämielisiä asioista, mielipide-erot aiheuttavat väittelyitä, sanaharkkoja ja tietenkin riitoja ja tappeluita.

Sitä kipeämmiksi nuo väittelyt ja riidat muuttuvat, mitä läheisemmän ihmisen kanssa niihin ajaudumme. Koska me välitämme heidän mielipiteistään. Heidän tuntemuksensa ovat meille tärkeitä.

Itsestäänselvyyksiä tässä latelen. Tiedän. Mutta välillä muistuttamisen arvoisia.

Mä pidän väittelyistä. Mutta en riidoista. Vaikkakin ne voivat sitä painavaa ilmaa joskus puhdistaa. Siis jos riita on hedelmällinen. Ja hedelmällisellä tarkoitan sitä, ettet sulje korviasi siinä kohtaa kun toinen kertoo, tahi huutaa jotakin tärkeää. Hän saattaa pukea sen loukkauksiin, jopa syytöksiin, mutta kuuntele mitä hän sanoo, ei sitä miten hän sen sanoo.

Mulla oli aikoinaan suhde. Joka kesti oman tovinsa. Olen nimennyt tämän suhteen laastarisuhteeksi ja miehen laastariksi. Laastari vain alkoi olla hiljalleen aika raskas, sillä hänellä oli taipumus riitauttaa asia kuin asia. Ensin nuo väittelyt olivat mielenkiintoisia, jopa koukuttavia. Molemmat latelivat ajatuksiaan ja toinen yritti kumota toista. Jossain kohtaa, salakavalasti, nämä kiehtovat väittelyt alkoivat muuttua riidoiksi. Ensin hedelmällisiksi, ja sitten täysin yksipuolisiksi. Hänen tapansa lopettaa riita oli tokaista ”Se nyt vaan on niin!”. Se hänen mielipiteensä ja kokemuksensa asiasta siis. Se ei ollut se faktinen totuus, se oli vain hänen kokemuksensa ja näkökantansa asioista, ja minun olisi pitänyt niellä ne. Koska se nyt vaan oli niin.

Lienee sanomattakin selvää, että ennen pitkää nämä yksipuoliset riidat johtivat siihen, että laastari oli revittävä irti.

Riita. Väittely. Mikälie. Sille on paikkansa. Mielipide-erot. Erilaiset kokemukset, näkökannat, tunteet, ne ovat rikkautta. Meissä jokaisessa ja koko hiton ihmiskunnassa. Jos annamme välillä mahdollisuuden toiselle kertoa ja perustella, saatamme oppia uutta. Toisesta, itsestämme ja kamalan paljon kaikenlaisista asioista. Tai sitten saatamme antaa jollekkin toiselle jotakin. Se vasta olisikin jotain.

Niin tai näin. Riita ei ole ikinä kiva. Ja anteeksi on sana, joka jokaisen olisi syytä opetella.

Minä pyydän anteeksi kaikilta niiltä, jotka kokevat, että vahvat mielipiteeni olen esittänyt liian jyrkästi ja tahattomasti loukaten. Koitan pitää mieleni avoimena. Koska asiat nyt vaan ei aina oo just niin.

Nyt. Eläkää sovussa. Nauttikaa vaalipäivästä tai olkaa nauttimatta. Se nyt kumminkin tänään on. Se on fakta. Ja siitä ei voi riidellä. Ja se nyt vaan on niin.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä