Pelottaa ihan perkeleesti

Teksti

Katseessani oli poltetta ja päättäväisyyttä. Kehoni värisi. Kieli vaelsi ylähuulelle, jonka yläpuolelle oli juuri kihoamassa pieni hikihelmi. Päälläni oli enää vain pienen pieni bikininomainen toppi ja housuni olivat pudonneet lantion kaarelle. Pyyhkäisin värisevällä kädelläni otsaani. Poskeani. Voihkaisin.

Kiihkeää puuhaa

Mä olin päässyt vasta puoleen väliin pihani vallanneiden rikkaruohojen kitkennässä. Tällä kertaa se piti sisällään koko kärsineen auringonpolttaman nurmen kitkemisen. Sitä ei enää kannattanut edes yrittää pelastaa.

Vaikka mä aina olen haaveillut japanilaisesta puutarhasta, en ole sellaista koskaan saanut. Ja jotta sellaisen saisin, tartuin tänään kuokkaan ja haraan. Puutarhasaksiin ja näppylähanskoihin. Homman puolessa välissä porottava auringonpaiste alkoi kuitenkin ottaa selkävoittoa.

Pahinta koko hommassa ei kuitenkaan ollut kuumuus, eikä palanut nenänpää. Ei känsävaroituksen antaneet kädet, eikä edes kipeytyneet selkälihakset. Vaan yksi hyönteislaji. Se yksi, joka on ylitse muiden pahuudessaan.

Hyönteisten vallankumous

Piha vilisi elämää. Niin se tekee, kun sille näyttää kuokkaa. Kastemadot, hämähäkit, etanat ja toukat nousi esiin piiloistaan ja mä heittelin niitä sivummalle, jotta pääsevät kaivautumaan koteihinsa takaisin. Kukkapenkit houkutteli valtavan kokoisia kimalaisia ja mehiläisiä. Sekä muutaman uhkaavan ampiaisen. Mutta se yksi hyönteisten herrasrotu. Se aiheutti mussa kunnioitusta, joka ilmeni kauhun kiljahduksina, juoksuspurtteina sekä sydänpysähdyksinä.

Fobia

Mulla on fobia. Hassu sellainen, sanovat. Mutta mulle yhtä kaikki foobisen pelottava. Koppakuoriaiset. Saatanan kätyrit. Ne mustat ja kiiltävät pikku pirulaiset. Ne tulevat ropisten ja kopisten kohti. Niiden pienet silmät säteilee uhkaavia ajatuksia ja pirullisia suunnitelmia. Mä en pysty kohtamaan niitä selväjärkisen tyynesti enkä söpön pikkutyttömäisesti kiljahdellen. Se on puhdasta kauhua. Karjumista ja kyynelsilmiä. Ne on ihan vitun pelottavia.

Ja kuinka ollakkaan. Mun pihani on koppakuoriaisten päätukikohta. Niitä tuli joka paikasta. Erikokoisia. Mustia ja harmaita. Yksi vihertävä. Ne perkeleet yritti saada mut hengiltä. Älkääkä epäilkö sitä. Ne yritti. Oikeasti.

Fobia. I hate you.

Tässä mä nyt kuitenkin kirjoitan teille. Hengissä selvinneenä. Koppakuoriaisten saatanalliset suunnitelmat uhrata mut epäpyhän jumalansa vuoksi epäonnistui. Mä siedätyin. Tai ainakin siedin. Tai. Suoriuduin. Välttävästi.

Voiko olla, että tämä muiden hassuksi kutsuma fobia olisi selätetty? Voiko olla, että pystyisin olemaan omassa pihassani kesäiltoina pelkäämättä sysimustaan siipiasuun pukeutuneita rapisevia ja kopisevia lähestymisyrityksiä? Voiko olla, että olen yhtä fobiaa köyhempi?

Toivottavasti.

Pudotus

Fobioista puheen ollen. Mulla on niitä onneksi koppakuoriaiskammon lisäksi pari vielä varastossa. Jottei elämästä tulisi ihan fobiatonta.

Kun kerron, että pelkään putoamista. Siis todella pelkään. Niin useat, eli kaikki, sanovat mulle, että mulla on korkeanpaikankammo. Tavallaan joo, koska korkealta voi pudota. Mutta se liittyy niin moneen muuhunkin kuin korkeaan paikkaan. Voitte uskoa, että huvipuistolaitteet ei oo mun juttu. Sillä olen vakuuttunut, että just ja nimenomaan mun kohdalla se turvavyö tai -kaari pettää. Ihan sama vaikka olisin possujunassa. Sieltäkin voi pudota. Miksei vois? Käyn kuitenkin huvipuistolaitteissa. Koska hävettäis olla menemättä. Ja sitä paitsi. Adrenaliini on oiva lääke moneen vaivaan.

Se kolmas fobia. Tämän kohdalla moni kysyy, että onko se oikeesti jokin olemassa oleva fobia. Ensinnäkin, jos yksikin ihminen maan päällä pelkää foobisesti jotakin, niin se on. Olemassa oleva fobia. Ja toisekseen tämä mun. Sille on ihan nimikin. Omphalophobia.

Voisitko koskea kielellä napaani

Mun napaani ei saa koskea. Ei kukaan. Koskaan. En edes minä. Se tuntuu ylitsepääsettömän pahalta. Edes ajatella, että jonkun sormi olisi mun navassani. Ja jep, mä en voi koskea kenekään toisenkaan napaan. Koska sekin tuntuu häijyltä.

 

Millä tästä fobiasta pääsee? Oikeasti kysyn. Koska haluisin tietää. Voisiko olla niin, että jos just se oikea, se ihana, koskee siihen hyvin hyvin kepeän varovaisesti kielellä. Pehmeästi, kokeillen. Silläkin uhalla, että läimäytän. Se vasta oliskin jotain. Napafobian parantaminen kielellä. En malta odottaa.

Mikä on oudoin fobia?

Onko teillä fobioita? Hassuja ja outoja? Araknofobia tuntuu olevan joka toisella, ja ahtaanpaikankammo. Mutta jos sulla on jokin outo ja muiden hassuksi nimittämä fobia. Anna tulla. Kerro ihmeessä. Sitten en tunne itseäni tämän navan kanssa ihan just niin oudoksi.

https://www.facebook.com/Sellaistasattuu/

https://www.instagram.com/sellaista_sattuu/

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä