En osaa olla katkera -tarina narsistista

Teksti

Näin viikonloppuna unta mummustani. Mummu sanoi mulle unessa, etten saa arkkuja, jotka hän oli mulle aikoinaan ostanut. Unenkaltaisesti tilanne oli absurdi, ja näin kerrottuna varsin hassu. Mutta tunne, jonka uni mussa aikaan sai, ei ollut. Se oli painostava pahanolon uni, jossa huomasin kysyen huutavani mummulle, että miksi sä et rakasta mua.

Jännä. Kun kaikki muu elämässä tuntuu soljuvan paikalleen, niin unet huutelee, että tämmöisiä juttuja täällä sun päässä yhä on. Perkeleen unet.

Uneni kunniaksi päätin julkaista uudelleen tekstin, joka kumpusi kipuilusta. Ei pelkästään mummun aiheuttamasta, vaan syvemmästäkin. Ehkä suakin koskettavasta asiasta nimeltään narsismi.

Kaunein kaikista

Eli bad ass, jolla oli asennetta ja kauneutta.

Freija. Skandinaavisen mytologian jumalatar. Juuri sen, jossa Thor ja Loki seikkailevat ja Odin on ukkosen jumala.
Freija oli kauneuden ja rakkauden jumalatar, kaunein kaikista. Sekä kuoleman ja taistelun. Eli bad ass, jolla oli asennetta ja kauneutta.

Mummu nimitti mua aina Freijaksi.
Mutta tuskin piti mua sellaisena. Mummun mielestä mä olin aina höppänä. Ja itsepäinen. Ja itsekäs. Lapsellinen ja osaamaton. Enkä ikinä kaunis.
Mutta mitä olisikaan voinut tulla hänen poikansa tyttärestä. Poikansa, joka oli epäonnistunut koko elämässään.

Valloittava narsisti

Osasi mummu kuitenkin olla varsin ihanakin.
Mutta sellaisia ne narsistit onkin. Varsin hurmaavia, mutta hymynsä alla alistavia empatiaan kyvyttömiä persoonia.
Sellainen mummu mulla oli. Tai on. Mummu elää yhä. Mutta äärimmäisiä piirteitä saanet narsistiset teot nelisen vuotta sitten löivät ehkä elämän mittaisen kiilan mun ja mummun väliin. Sääli. Mutta siinä mummu oli oikeassa. Olen itsepäinen, enkä pysty antamaan anteeksi.

Mummu kasvatti mua. Ikävuodet 8-12 ruokki perunoilla ja sääli mua.
En kaivannut sitä, enkä pyytänyt sitä. Mutta niin se mummu teki. Samalla kun yritti tehdä musta pioneeria ja posliininmaalaajaa. Runonlausujaa ja alistettua lasta. Musta ei tullut mitään näistä.
Ehkä juuri siksi olen mummun mielestä epäonnistunut elämässäni. Kuten hänen poikansakin.
Tiedättekös, eräänkin kerran jäin kiinni mummulle siitä, että join siiderin saunassa. Ikää mulla oli reilusti päälle 20, mutta mun tekoni oli ajattelematon ja säälittävä, koska mummu ei ollut antanut lupaa. Paha minä!

Narsisti kasvattajana on julma. Lapsi ei ikinä riitä.
Välillä miellyttämisen tarve kasvoi minussa mahdottomiin mittasuhteisiin ja toteutin itseäni valehtelemalla. Ja koska tein niin kotona, se jatkui luontevasti myös kodin ulkopuolella. Mulle oli tehty varsin selväksi, etten riitä sellaisena kuin olen, joten keksin itselleni maailman jossa olisin riittävä.
Kasvattajaani se ei kuitenkaan purrut. En kuullut kiitosta edes suuruudenhullusta mielikuvituksestani. Saati mistään muustakaan.
Silti. Kuinka usein kuulinkaan sen ylimielisen naurunhörähdyksen mummun suusta, kun tein jotain hänen narsistisen ylemmyydentuntonsa mukaisesti väärin. Jos yritin kapinoida, naurunhörähdykset olivat ilkkuvia. Kun itkin, empatiaan kyvytön mummuni piti mua hölmönä ja käski lopettaa.

Mä ihailin mummua kun olin pieni lapsi. Mummu oli herttainen ja keksi kaikkea kivaa. Mummu auttoi mua, kun tein käsikirjoituksia näytelmiin ja esitin itse pääosaa.
En kuitenkaan tajunnut, että mummu, ehdottamalla kuinka tarina olisi vielä parempi, kirjoitti kaiken uusiksi. Kun koitin maalata posliinia, mummun mieliksi ja tehdäkseni vaikutuksen, jotta saisin taas mummun ylitsepursuavan ihailun, en tajunnut, että mummu piirsi ehdotelmineen kaikki kuvani itse.

En saanut tyydytystä siitä, että olisin onnistunut itse. Mutta olin tyytyväinen, koska mummu oli tyytyväinen. Kun halusin tehdä jotain itse, olin vain säälittävä ja kaikki onnistumiseni olivat typeriä.

 

Narsistisuus ihmisessä on syvälle juurtunutta. Ja sitä tuskin pystyy parantamaan. En tiedä luokiteltaisiinko mummuani narsistisen persoonallisuushäiriön omaavaksi, mutta mä olen vahvasti sitä mieltä, että pitäisi.
Tajusin mummustani tämän asian vasta aikuisiällä. Kun vanhenevan kasvattajani nautinto aikuistuvan kasvattinsa syyllistämisestä ja ennenkaikkea alistamisesta, alkoi saada kitkeriä piirteitä.
Mummun mielestä olin epäonnnistuja. Siskoni teki kaiken paremmin ja onnistui. Ja minä vain rimpuilin elämässäni eteenpäin.
Näin nelikymppisenä uskon sen johtuvan siitä, että 12-vuotiaana jätin mummun ja kaivauduin ulos hänen manipulointinsa kostuttamasta suosta.

Parisuhde narsistin kanssa

Narsistinen vanhempi ei ole sen erilaisempi kuin narsistinen kumppani. Olen kerran ajautunut suhteeseen sellaisen kanssa, mutta lähdin. Koska ymmärsin.
En tuossa suhteessa ollut oikeassa missään asiassa. Koska hän tiesi paremmin. Itseasiassa, kyse ei edes ollut siitä, että hän olisi tiennyt paremmin, vaan hän tiesi totuuden.
Sanoin vastaan ja saimme aikaiseksi tunteja, jopa päiviä kestäneet riidat. Jonka jälkeen hän oli yhä oikeassa ja mä pahoittelin, että olin sanonut pahasti. Narsisti kun ei pahoittele, koska hän ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, olemaan empaattinen, ja hänen sanomansa loukkaukset ovat aina ansaittuja. Miksi siis pahoitella. Mummu ei koskaan tehnyt niin.

Narsistinen kumppani saa sut pauloihinsa. Kuten mummu sai minut. Helposti.
Hän ihailee sua. Suhteen alussa hän jumaloi. Kaikki on intesiivistä ja upeaa. Sä olet hänen maailmansa napa. Tiedätkö miksi? Koska sä jumaloit häntä.
Kun arki iskee, myös narsisti iskee. Sä et olekaan enää riittävä. Kun haluat tehdä jotain itsenäisesti, kuten terveessä ihmissuhteessa kuuluu, narsisti suuttuu.
Sillä sun tehtäväsi on palvoa.

Arjessa narsisti tietää paremmin. Manipuloi ja alistaa. Manipulointi tapahtuu hiljalleen ja ovelasti. Älykkäästi. Kaiken hurmaavuuden alle jääden. Sun tapojasi muutetaan ja muokataan. Syyllistämällä ohjaten ja kiitoksilla manipuloiden.

Manipuloitu ja eristetty – silti tahdot olla just siinä

Vaan harvoin sitä huomaa tulleensa manipuloiduksi. Ihan viimeisenä sen asian myöntää itselleen. Ystävät huomaavat ja sanovat siitä. Suutut.
Kerrot narsistiselle kumppanillesi, ja hän suuttuu. Menetät ystäviäsi. Hän kontrolloi ketä saat tavata ja ketä et. Saatko käyttää facebookia ja milloin jutella äidillesi.

Aivan kuten minun mummuni. Ystäväni olivat kaikki pesunkestävästi mummun hyväksymiä. Kuinkas muutenkaan.

Kun olet eristetty, olet narsismin armoilla. Olet nujerrettu. Narsisti sai tahtonsa läpi.
Sä et huomaa tulleesi  manipuloiduksi, mutta tajuat, että olosi ei ole hyvä. Ei tietenkään, miten voisikaan olla, koska narsistinen kumppanisi ei enää jumaloi sua.

Alat jopa itse uskoa siihen. Sä olet viallinen. Riittämätön.

Silti suhteessa pysyy, kaivaten sitä alun ihannointivaihetta, jumalointia, koska vain tämä kumppani pystyy siihen niin intensiivisesti. Sitä antaa toisen syyllistää, kertoa kuinka kaikki on sun vikaasi, kertoa kuinka sinä et osaa ja tajua. Alat jopa itse uskoa siihen. Sä olet viallinen. Riittämätön.
Ja miksi kukaan voisi rakastaa sua…

Pahinta lienee se, että jos kuitenkin pääset eroon suhteesta, joka raastaa sua. Siihen silti palaa ja palaa ja palaa… Koska narsisti saa sut pauloihinsa, joka kerta. Muistat sen jumaloinnin. Ja muistat, kuinka et onnistunut miellyttämään häntä ja haluat yrittää uudestaan, koska se jumalointi oli parasta maailmassa.

Syyllinen

Mä elin pitkään siinä uskossa, että olen riittämätön ja syyllinen niin moniin asioihin. Kaipasin mummun hyväksyntää. Kaipasin sitä, että mummu olisi edes kerran sanonut mulle, että mahtavaa Reetta, sä olet tehnyt elämässäsi oikein ja hyvin ja olet kaunis ja onnistunut. Tarvitsin sitä.
Silti.
En saanut sitä ikinä.

Mitä mä sain? Soiton poliisille, kun puolustin isääni. Sain syyllisyyden taakan siitä, kuinka en ymmärrä vanhaa ihmistä, joka on aina antanut kaikkensa mulle. Sain nenän edestä suljetun oven. Julman katseen ja itkuiset pettyneet silmät. Taas.
Enkä yhden ainutta anteeksipyyntöä.

Freija vai narsisti

Mummu on mummu. Niin olen aina sanonut.
Mummu on narsisti. Niin olen sanonut vasta muutamia vuosia.
Ja mä olen narsistin kasvatti. Ja joskus mietin olenko itsekin sellainen. Mutta koska mietin sitä, tiedän, etten ole.

Te kaikki, jotka haikailette narsistisia piirteitä omaavan kumppanin luokse. Muistakaa. Te ette ole paskoja. Mikään ei ole teidän vikanne. Paitsi se, että olette jaksaneet sitä manipulointia liian pitkään.
Te ette tarvitse jumalointia. Te ansaitsette parempaa.

Elämä opettaa

Mun viikonloppuinen uneni ei vienyt multa muita yöunia. Tämä ei ole mulle uusi juttu. Käsiteltykin se on miltei, vaikka unet toisinaan toista väittävätkin. Ei se ole helppoa, tuo lapsuus, nuoruus, aikuisuus.. elämä. Mutta tässä sitä ollaan. Tällainen paketti, jonka menneisyys muokkasi. joten hyvä näin. En haluaisi olla kukaan muu.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä