Äiti joka joi alkoholia – erään lukijan tarina

Teksti

Pahin oli ehkä se hetki kun aamukahvi vaihtui lasilliseen viiniä tai pullolliseen olutta. Se hetki kun tajusi, että tämä päiväkin oli tässä. Oli vihainen itselleen, mutta päätti samalla, että enää tämä päivä.

Kaikki lähti sähköpostista

Sain sähköpostia eräältä lukijaltani. Viesti oli pitkä ja ahdistava. Hän halusi vain kertoa tarinansa. Päädyimme viestittelemään ja taivuttelin hänet hakemaan apua. Samalla pyysin, josko voisin jakaa hänen tarinansa.

Sain luvan. Myös kirjoitukselliseen vapauteen, jotta sanat kuullostaisivat omiltani.

Miksi haluan jakaa hänen tarinansa? Lue. Niin varmasti ymmärrät.

Lukijan tarina

Tytöt menivät kouluun jos jaksoin herätä.  Paimentaa ne sinne. Aina yritin, mutta usein käänsin sängyssä vain kylkeä. Onneksi oma työ alkoi vasta myöhemmin. Koulussa varmasti alkoivat jo ymmärtää, että kaikki ei ole hyvin meillä kotona, kun tytöt myöhästyivät joskus tunteja ja joskus olivat milloin ”mahataudissa” tai ”flunssassa”.

Enää odottelen vain koulun tekemää lastensuojeluilmoitusta. Mutta ne eivät tee sitä. Ehkä siksi, että näennäisesti meillä on kaikki ihan todella hyvin. Ja opin taitavaksi tekosyiden keksimisessä. Tytöt eivät ikinä valittaneet.

Jos jotakin olen oppinut, niin peittelemään mitä olen.

Alkoholisti.

Nykyään myönnän sen itselleni. En kenellekään muulle. Käyn töissä. Mulla on hyvä työpaikka, jossa mua arvostetaan. Palkkakin on ok. Ex-miehelläni on vielä parempi. Me tulemme hyvin toimeen ja tyttöjen asiat on aina pystytty sopimaan. Ex-mieheni ei tiedä mun ongelmistani. Hyvä niin. Alkaisi nalkuttaa.

Meillä menee hyvin. Paitsi ei. Olen oppinut valehtelemaan exälleni. Lapsilleni ja omille vanhemmilleni. Ystävilleni naureskelen tilanteesta, ja he ottavat kaiken huumorilla. Viinilasi, koska lapset kiukkusivat. Pullo olutta kuuman suihkun jälkeen.  Siideri työpäivän jälkeen.

Kaikki kärjistyi kun alkoi kesäloma. Päätin tehdä monia asioita. Parantaa elämääni. Päätin tehdä lasteni kanssa vaikka mitä, ja lähteä aamuisin kävelylle. Päätin alkaa syömään hyvin ja keksiä itselleni jotakin muutakin kuin työ ja lapset.

Pahin oli ehkä se hetki kun aamukahvi vaihtui lasilliseen viiniä tai pullolliseen olutta. Se hetki kun tajusi, että tämä päiväkin oli tässä. Oli vihainen itselleen, mutta päätti samalla, että enää tämä päivä.

Hyvin syöminen oli vaihtunut pitsaan ja takeaway-kiinalaiseen ruokaan. Kaikkeen mitä sai tilattua puhelimella, jottei tarvinut poistua kotoa. Tytöt tykkäsivät ja minäkin. Se oli helppoa ja nopeaa. Ja hyvää. Tytöt touhisivat omiaan ja minä otin sillä välin päikkäreitä tai katsoin televisiota. Ja aina puhelin kädessä. En katsonut lapsiani silmiin. Vain puhelintani.

Milloin musta tuli alkoholisti. En tiedä. Otin yhden rentoutuakseni ja toisen kun yksi ei enää riittänyt. Lapsille oli arkea, että käytiin hakemassa jädet ja alkossa. Viinikaupaksi nimittivät sitä, ja kysyivät miksi aina pitää mennä sinne. Mä kysyin vastakysymyksen, että miksi aina pitää saada jäätelöä. Eivät osanneet vastata, koska äiti oli se, joka sitä ehdotti. ”Mennäänkö hakemaan jäätelöä.” Pelkästään sillä tekosyyllä, että itse pääsi käymään alkossa.

Tytöille sanoin, että äiti on vähän väsy, ja ne keksivät kyllä itselleen tekemistä. Tulivat näyttämään milloin piirroksiaan milloin jotakin muuta. Ihastelin niitä aina ja kyselin kysymyksiä. En kuitenkaan kuunnellut vastauksia. Olin paikalla, mutten koskaan läsnä. Tunsin koko ajan paska äiti fiilistä. Lapset toki sanoivat, että äiti on maailman rakkain. Ja minä sanoin niille takaisin, mutta silti. En. Ollut. Läsnä.

Joka ilta nukkumaan mennessä tunsin järkyttävää pahaa oloa. Henkistä. Molemmat tytöt nukkuivat mun leveässä sängyssäni ja joskus vuodatin suuria kyyneliä molemman nukkuvan tytön päälle. Päätin, että huomenna olen enemmän.

Ja seuraavana aamuna juotuani kaksi kupillista aamukahvia, olin täynnä tarmoa. Tänään. Siivoupäivä. Kauppapäivä. Ulkoilupäivä. Tunnin päästä join kolmannen kupin kahvia ja sanoin, että ihan kohta. Tytöt pelasivat jotain, leikkivät jotain ja olivat kai tyytyväisiä. Kolmannen kupin jälkeen otin vielä neljännen kupin ja sanoin, että äiti käy vielä pihalla ja sit tehdään. Kävin polttamassa tupakan.

Neljännen kupin jälkeen otin aina joko viiniä tai siideriä. Selitin sen itselleni lomalla, aiemmin rankoilla työpaivillä. Pahimmillaan haettiin lisää juomaa, kun olin jo juonut vaikka kuinka monta. Tytöt istuivat auton takapenkillä. Turvavyöt aina kiinni tietenkin, mutta äiti olisi varmaan menettänyt ajokorttinsa, ja lapset, jos poliisi olisi pysäyttänyt.

Mä kielsin kaiken. Kiellän yhä. Kukaan ei saa koskaan tietää. Mitään tästä. Selviän omin päin.

Kuten sanoin. Me tullaan hyvin toimeen. Koska käyn töissä. Koska ex käy töissä. Kaikki on hyvin. Sitä sanon itselleni koko ajan.

tapailin hetken yhtä miestä, mutta mä olen vissiin liian rikki suhteeseen. Salailin siltäkin kaikkea. Juomistani lähinnä. Suhde loppui, arvatenkin. Ja joskus mietin, olisiko se pitänyt mut jotenkin pinnalla. Olisi voinut.

Nykyään kaikki raha menee alkoholiin, tupakkaan ja tilattuun ruokaan. Ja leluihin, joilla lahjon lapsia. Ovat iloisia ja antavat mulle hetken oman rauhan. Eikö ole kamala ajatus?

Meillä ei ole herkkuja, koska en halua valheellisesti  hemmotella lapsiani. Yritän olla hyvä äiti. Mutta iltaisin kun on itse juonut pullollisen viiniä ja muutaman siiderin päälle, tulee olo, että haluaisi napostella jotakin, tekee mieli herkkuja. Arvaa mitä silloin napostellan. Kuivaa makaronia! Sitä on kaapit pullollaan. Ei se pahaa ole. Lähinnä koska ei maistu miltään. Mutta se ei haittaa, koska ainoa mikä maistuu on alkoholi.

Ainoa mitä enää osaan ajatella on se, että miten tämän voisi katkaista. En koe olevani alkoholisti, koska en juo ehtaa viinaa. En osta kossupulloa alkosta ja tuhoa sitä. Enkä ikinä hylkää lapsiani yksin. Olen aina paikalla. En rähise enkä suutu. Itseasiassa välillä jopa mietin  minkälainen ihiminen on humalassa agressiivinen? Koska kuulemma viina tekee sitä.

Ihan oikeasti se on ajattelemisen arvoinen asia. Olen humalassa joka päivä. Mitään en myönnä… mutta olen kuitenkin. Enkä ikinä koskaan ajattele, että vahingoittasin ketään olemalla väkivaltainen. Hyvä luoja, varsinkaan lapsiani. Onko niin, että ne ihmiset, jotka ovat alkoholipäissään väkivaltaisia, ovat sitä jo ilman alkoholiakin. Pystyvät vain hallitsemaaan sitä paremmin selvinpäin.

Sanoit, että sun isäsi on alkoholisti. Oliko hän väkivaltainen? Kännissä tai selvinpäin? Mä en ole väkivaltainen. Ja mun tyttöni rakastaa mua. Ja minä heitä. En ikinä satuttaisi. En ikinä!

No kuitenkin… Mä olin lomani myötä täysin flegmatisoitunut. Töiden alkaessa jatkoin samaa. En välittänyt menivätkö tytöt kouluun sen alkaessa, ja keksin heidän puolestaan kaikki tekosyyt. Tytöt eivät saa kärsiä tästä.

Silti. Eilen, kun ajoin töistä kotiin, mietin, että haluan vain kuolla.

En tee sitä. Vaikka mietin, että huomasin miettiväni miten tekisin sen. Mutta en tee. Siksi en sulle kirjoita.

Vaikka en olisikaan lapsilleni läsnä, niin ikinä en ottaisi heiltä pois äitiään. Se on vain ajatus. Mutta pelkästään sitä. Mun tieni on nyt tämä. Pakko jotenkin selviytyä.

Olen kertonut sulle nyt millainen mun lomani on ollut, millainen elämäni. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että satuit kysymään asiaa jossain Instastoriessa. Halusin vain kertoa jollekulle.

Sun blogiasi olen lukenut samalla kun olen juonut viiniä tai siideriä. Sä kosketat. Ehkä kai nyt juuri sen takia, että olet kertonut omista kokemuksistasi. Aika rehellisesti. En tule ikinä myöntämään kenellekään läheiselle, että mulla on ongelma, niin halusin myöntää kai sen jollekkin. Pahoittelut, että satuit olemaan postini toisessa päässä.

Miksi postasin tämän teille

Kyseinen kirjoitus on naiselta, joka haluaisi voida paremmin. Ja mä halusin jakaa sen, koska on äitejä, on isejä, on ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa. Se ei ole häpeä.  Se on addiktio. Te ette ole yksin.

Kuten sanoin minulle kirjoittaneelle äidille. Ensi askel lähtee siitä, että myönnätte ongelman itsellenne. Ennen sitä muutos ei voi alkaa.

Alkoholismi mun mielestäni lähtee ongelmasta. Ongelmasta, joka on syntynyt joskus ja jota ei voi tai osaa käsitellä. Onneksi siihenkin addiktioon löytyy apua.

Alkoholismi on syy monelle asialle. Alkoholismilla on monta seurausta. Mutta jotta seuraukset voidaan parantaa ja lopettaa, on löydettävä syy, josta alkoholismi syntyy. Sekään tietenkään ei vielä auta addiktia. Vaan toiminta ja ennenkaikkea ongelman myöntäminen itselleen.

Jos jotakin tiedän alkoholismista on se, että kukaan ei voi määrätä sua parantumaan. Sen on aina lähdettävä itsestä! Aina! Joskin matkan varrelle on hyvä kerätä läheisiä, jotka pukkaavat sut oikeaan suuntaan kun hairahdut!

Voimia!

 

 

Kommentit

4 kommenttia
Reetta Ek

Otan osan. Täydestä sydämestäni. Ja toivon voimia sulle asiaan, jota on varmasti todella vaikea käsitellä. Mä olen tekstin kirjoittanut nainen, mutta tarina on erään lukijani. Mä uskon, että hän näkee myös tämän viestin. Hän on tämän kirjotuksen jälkeen hankkinut itselleen apua ja uskon, että tämä sinun viestisi saa hänen motivaationsa kasvamaan. Vielä kerran, voimia!

Avatar

Reetta ek sähköposti? 🤔

Reetta Ek

Sähköposti? tarkoitatko, että mikä on mun sähköpostiosoitteeni? 🙂 Mulle voi kirjoitella osoitteeseen [email protected]

Avatar

Toivon todella, että tämän kirjoittanut nainen näkisi tämän.

Tuo kirjoitus olisi voinut olla kuin äitini kirjoittama. Aina kaikki hyvin hoidettu, koti ja lapset. Kulissit pysyi pystyssä. Mutta alkoholi hallitsi elämää. Masennusta oli, ja alkoholi pahensi sitä. Itsetuhoiset ajatukset tuli. Äiti sinnitteli, kulissit pysyi pystyssä ja viiniä kului. Salasi määrät kaikilta, kukaan ei tiennyt miten paljon oikeasti joi. Kukaan ei tiennyt miten alkoholisoitunut oli. Kukaan ei tiennyt miten masentunut hän oli.

2 viikkoa sitten mun äitini tappoi itsensä, koska ei kestänyt enää elämäänsä alkoholin orjana. Nyt mulla ei ole enää äitiä, eikä mun lapsella mummia.

Lopeta asioiden kieltäminen ja hae apua. edes lastesi takia. Usko kun mä sanon, että sä et halua että sun lapset tulee koskaan tuntemaan tällaista tuskaa kuin mitä mä tunnen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä