Empaatin tilitys -kun kaikkien tunteet on sun vastuullasi

Teksti

Seuraava teksti sisältää paljon täysin tarpeettomia kirosanoja. Puhun tunteista. Jos olet allerginen niille, niin kirosanoille kuin tunteillekin, muista, sinua on varoitettu.

Tunne vai järki

Klassiseen kysymykseen ajatteletko tunteella vai järjellä, mun ei tarvitse miettiä vastausta.

Tunteella. Aina tunteella. Järki tulee mukaan yleensä viiveellä, joskus vasta jälkiviisautena. Joskin ikä, oi ihana ikä, on auttanut siihen, että järki tätä nykyä osaa laittaa tunteille myös rajoja.

Jotkut sanovat herkäksi, toiset tunteelliseksi. Allekirjoitan molemmat. Mutta ne eivät tee musta heikkoa. Päinvastoin. Mä olen itse aina kokenut, että kyky tuntea vahvasti on voimavara. Erityisesti siksi, että olen myös empaattinen.

Kun omat tunteet ei riitä…

Niin. Sen lisäksi, että mä koen omat tunteeni varsin voimaakkasti, niin mä aistin vahvan intuitiivisesti myös toisten ihmisten tunnetiloja. Niin vahvasti, että ne tuntuu usein ihan yhtä voimakkailta kuin omani.

Siksi joskus onkin ihan saaketin vaikeaa antaa aivoille vetoasema. Päässä kun on omat ja ne muilta lainatut hemmetin tunteet.

Ihan oikeasti, joskus sitä tuli miettineeksi, että onko mussa jotain vikaa. Koska sen lisäksi, että toisinaan itse koin olevani vähän rikkinäinen, niin sitä sanoivat mulle ihan läheisetkin ihmiset. Josseivät ihan suoraan, niin rivien välistä ihmetellessään, että miten mä nyt yhä päätäni vaivaan tunteilla, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt jo mennä ohi. Oon liian herkkis, tai jotain.

Em Pathos

Empatia (em pathos, tuntea sisälle) on kyky asettaa itsensä toisen asemaan. Empatia on kykyä ymmärtää toisen tunteita, kyky ymmärtää toista sisällisesti. Empatia on emotionaalista reagoivuutta, jossa vastataan toisen tunteisiin luonnollisesti pohtimatta tätä tietoisesti. Empaattinen ihminen ei pyri ylentämään eikä alentamaan itseään suhteessa toiseen, vaan on lähtökohtaisesti samanarvoinen ja samalla tasolla. Hän ei sääli tai voivottele, vaan kykenee myötäelämiseen. Empaattinen ihminen ei mene mukaan toisen tunnetilaan, vaan ymmärtää sen ja pystyy auttamaan paremmin kuin ihminen joka kokee sympatiaa toista kohtaan eli kokee yhdessä toisen kanssa. https://sitomo.fi/blog/sympatia-ja-empatia/

Tämä piirre mussa. Se on samalla mun parhaimpia ominaisuuksiani, ja toisaalta niitä kaikkein raskaimpia elämäntilanteita aiheuttava.

Sekin meni sitten överiksi…

Se mikä empaattisuudessa on raskasta ja haastavaa on se, kun ei pelkästään aisti toisten tunnetiloja, vaan ottaa ne myös vastuulleen. Eli vetää empatian överiksi.

Ja koska mä en tykkää jättää asioita puolitiehen, niin vedinpä sitten empatiankin överiksi, jo ihan pikkutytön ikäisenä.

Ja se vastuun ottaminen toisten tunteista on juuri överiempaattisen ydinhaaste. Pahimassa tapauksessa tulee syyllistettyä itsensä toisen tunnetiloista ja koettua, että on minun vastuullani ratkaista tai saada sen toisen vaikeat tunteet häviämään.

…Kunnes olin tyhjä

En mä osannut kyseenalaistaa kaksikymppisenä, enkä kolmekymppisenä.. no hitto nelikymppisenäkään oman empatiani haitallisuutta. Mä pidin sitä mun parhaimapana ominaisuutena.

Ja se toimi varsin hyvin mun edukseni esimerkiksi silloin kun tutka alkoi piipittää valheen kohdalla. Empatia osoitti mulle sormella kusipäät. Mä ymmärsin ihmisiä ja heidän aikeitaan usein jopa ennen kuin he ymmärsivät. Kun kusipäämies tahtoi jättää mut, mä tiesin sen jo ennen kuin hän itse tiesi sen. Ja sitten sitä yritti, korjata sen tilanteen. Saan rakkautta, kun parannan hänen tunteensa. Voi luoja, mitä tyhmyyttä.

Asiakaspalveluammatti oli myös omiaan kuormittamaan mua. Asiakkaan ongelmista alkoi tulla henkilökohtaisia ongelmia. Tunsin asiakkaiden stressaantuneet tunteet ja koin olevani vastuussa näistä ”ongelmista” jopa tunnetasolla. Halusin, että kaikilla olisi ihan saatanan hyvä olla.

Otin siis ylivastuun muiden tunteista ja pyrin ratkaisemaan ja hallitsemaan ongelmia ja vaikeuksia, joita mun ei olisi millään tavoin tarvinut korjata.

Joten ennen pitkää mä ylikuormituin. Mä luhistun. Ihan kuin mä olisin jakanut itsestäni kaiken pois. Käyttänyt ihan kaikki tunteet, jotka mulla ikinä oli ollut. Polttanut omat voimavarani loppuun kantaessani muiden tunteita. Mä olin toistanut samaa uuvuttavaa toimintamallia kerta toisensa jälkeen 43 vuotta.

Traumasta toimintamalli

Luhistuneena, sohvallani maaten mä tajusin, että tämä oli överiempatian aiheuttama toimintamalli. Kun pää tyhjenee tarpeeksi paljon ja tunteet on pois tieltä, alkaa hiljalleen oivaltamaan asioita.

Lapsuus. Jep. Psykiatrien syy numero yksi ihan kaikelle. Menin lapsuuteen asti ja aloin tonkia.

Kun empaattinen ja intuitiivinen lapsi kasvaa ympäristössä, jossa läheisten aikuisten elämäntilanteet ovat vaikeita, ja he eivät osaa/jaksa/kykene hallita omia emootioitaan, niitä tukahdutetaan, tai ne ovat jopa agressiivia ja narsistisia, niin kuin mun tapauksessani, voi tästä empaattisesta ja herkästä lapsesta tulla sieni. Sieni, joka imee muiden tunteet itseensä.

Ja sieni musta tuli. Empaattisen tytön ylivastuullisuus aikuisten tunteista kasvoi. En voinut tietenkään muuttaa tai korjata ympärillä vellovia asioita, koska ne oli aikuisten asioita, mutta mä pystyin helpottamaan heidän vaikeita tunteitaan sopeutumalla tilanteeseen. Otin kantaakseni huolet, ja annoin ratkaisuja, jotta kaikilla olisi parempi olla. Itselläkin.

Överiempatia kasvoi kasvamistaan, kun kohtasin narsismin ja alkoholismin aiheuttamaa välinpitämättömyyttä. Lapsuuden arki oli täynnä emootioita, jotka olivat pullotettuja ja valmiita räjähtämään hetkenä minä hyvänsä. Ja mä tunsin ne kaikki. Joten tämä, muiden tunteiden syövyttämä sieni alkoi sopeuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti, jotta kaikki olisi tasapainoisempaa ja turvallisempaa, niin itselle kuin muille.

Överiempatiasta tuli toimintamalli. Ja sitä tuli kannettua mukana kuin jotakin hiton ilmapuntaria. Tunnistin muiden tunteet ja niiden vaikutuksen ympäristöön, ja tietenkin, olin niistä ihan ylivastuullinen. Ja samalla, tajuan sen nyt, tuli sivuttaneeksi siinä samassa vähän kuin vahingossa omat tunteet ja tarpeet. Jostain syystä ne omat tunteet ei olleet niin tärkeitä, vaikka ne olikin ihan hiton isoja.

Sen kaiken hyvän mitä empatia mulle antoi, sen taakse piiloutui se, että empatia itse asiassa hallitsi mun elämääni. Överiempatia. Paska överiempatia.

Oma tunne, toisen tunne

Empatia ei oikeasti ole huono asia. Itse asiassa se on ominaisuus, jota kannattaa arvostaa. Se ei ole itsestäänselvyys, sitä ei ole kaikilla. Empaattinen ihminen vain usein jää vangiksi tunteiden alle. Unohdamme itsemme.

Tunnistettuani itsessäni tämän haitallisen toimintamallin mä aloin työstämään sitä. Mä tajusin, ihan oikeasti tajusin, että muiden tunteet ei ole mun omiani… Ja nyt tuntuu niin saatanan naurettavan hassulta kirjoittaa tässä asiaa, joka niin monelle muulle on aivan itsestään selvä… Ja mä jouduin pitkään muistuttamaan itseäni miltei päivittäisellä tasolla, että kanssaihmisen pahaolo ei ole mun tunteeni. Mä voin tuntea sen, koska empatia. Mutta se EI ole mun tunteeni.

Mun ei tarvitse kokea velvollisuutta olla koko ajan muiden käytettävissä. Mun ei tarvitse korjata jokaisen vaikeaa tunnetta. Ne eivät ole mun vastullani. Muiden ihmisten pitää käsitellä omat tunteensa, ne vaikeatkin. Mä en ole vastuullinen korjaamaan niitä. Jos joku voi pahoin, mun ei tarvitse voida pahoin. Eikä tuntea syyllisyyttä siitä, että mä en voi pahoin.

Mantra jota hoin, ja joka alkoi ennen pitkää toimia.

Onnellisesti empaatikko

Nykyään överiempatia on haudattuna. Onnistuin tekemään sen. Tuskin se silti koskaan poistuu musta kokonaan, mutta ymmärtämällä sen olemassaolon ja haitallisuuden olen oppinnut taas nauttimaan omasta empaattisuudestani, ilman överiä. Mä olen ohjastanut sen. Laittanut sille suitset. Mä olen se joka ohjaa, ei överiempatia, ei ylivastuullisuus.

Empatia on mussa enemmän kuin luonteenpiirre. Se on rakenne. Se on sielu. Se on tapa toimia. Se on kyky ymmärtää.

Ja vihdoin mä opin olemaan empaattinen myös omille tunteilleni. Ymmärsin, että kaiken rakkauden ja hyväksynnän, jonka annan aidosti itselleni, annan myös muille. Ja siihen ei tarvita sen kummempaa yrittämistä, suorittamista tai itseni uhraamista. Joten nyt on hyvä. Hyvä näin.

 

Kommentit

4 kommenttia
Reetta Ek

Tämä on asia jota olen vasta ihan vastikään alkanut miettimään omalla kohdallani. Ja todellakin otan selvää. Musta on ihanaa aina se, että joku ulkopuolinen voi osittaa sormella sellaista, mitä itse ei aina oikein näe. Kiitos sinulle! Sydän.

Avatar

Sä olet selkeä erityisherkkä (highly sensitive person eli hsp). Ota asiasta selvää, ellei oo tuttu ennestään. 🙂 ja todellakin siitä voi tulla voimavara, supervoima!! Noin 15% väestöstä omaa herkemmän hermoston kuin muut. Eikä sitä tarvi pyydellä keneltäkään anteeksi. ☺️

Avatar

Suosittelen myös tunnelukkotestiä (tunnelukkosi.fi). Näistä mun oma ”toipuminen” alkoi. Toi testi auttaa näkemään paljonko oot lapsuudessa olosuhteiden pakosta mennyt sivuun itsestäsi esim muiden miellyttämisellä.

Avatar

Empaatikon (syvästi sellaisen) ongelma on siinä, että siellä toisten saappaissa viihdytään aivan liikaa. Sitä unohtuu kantamaan harteilla sellaisia painolasteja, joita muut eivät ole koskaan pyytäneetkään kantamaan. Empaatikon pitäisi opetella sympatiaa, jolloin jättää toisen liiallisen ymmärtämisen ja itsensä väliin verhon: kaikkea ei tarvitse myötäelää juuria myöten.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä