Masennuksen väärinkäyttäjät

Teksti

Mitä sulle kuuluu, miten sä voit? Mulle kuuluu ihan hyvää ja olokin on mitä mainioin, ainakin tänään.

Tärkeä kysymys, jota ei varmaan kenenkään tule kysyttyä liian usein.

Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Viimeksi kirjoitin teille tyttärestäni otsikolla Tyttäreni sanoi, että haluaisi vain kuolla.

Nyt aioin kirjoittaa vieläkin vaietummasta aiheesta kuin tabusta nimeltään masennus ja mielenterveydenongelmat. Nimittäin siitä, kun niitä ei ole.

Masennuksen väärinkäyttäjät

Tiedän, että astun paskaan kirjoittamalla aiheesta, mutta pyydän, että luette ensin tuon kirjoitukseni alussa linkkaamani tekstin tyttärestäni ja mietitte sitten, voinko näillä kokemuksilla puhua tästä.

On todella mahtavaa, että masennuksesta on alettu puhumaan paljon! On mahtavaa, että masennus ja muut mielenterveydenongelmat eivät enää nykyään ole hulluksi leimaamista tai vain saatanan laiskaksi. On mahtavaa, että masennukseen on niin paljon apua saatavilla.

Masennuksesta puhuminen on tärkeää ja pelastaa henkiä.

Mutta. Ja tässä tulee se mutta. Jonka sanoitettuani tiedostan, että saan ihmisiä barrikadeille.

Koska tietoisuus ja ymmärrys ja asiasta puhuminen masennuksen ja mielenterveysongelmien kohdalla on kasvanut, on myös varsin valitettavasti kasvanut ”väärinkäyttäjien” määrä. Tämä sairaus kun on helpompi teeskennellä, sen diagnosoinnin ongelmallisuuden takia, kuin mahakipu.

Masennus on sairaus joka on todella hankala diagnosoida, ja sairauden luonteen takia ei mielellän ketään tietenkään haluta epäillä. Jokainen osaa, niin halutessaan, kirjoittaa masennuskaavakeeseen, että joo, olen väsynyt ja juu mietin iltaisin itseni tappamista. Nämä kun on ne ”oikeat vastaukset”, joilla sitä sairaslomaa saa.

Lääkäri antaa masennuslääkettä ja pari terapiaistuntoa reseptillä ja kirjoittaa kahden viikon sairaslomalapun, jonka jälkeen jatkosta keskustellaan jos siltä tuntuu. Ja tuntuuhan se, koska työnantaja maksaa ainakin jonkin aikaa palkkaa siitä, että ei tarvitse, tai edes saa, tehdä töitä. Sitä paitsi, tää sairasloma on siitä kiva, että ei tarvitse istua koko aikaa kotona vaan voi liikkua ja mennä, koska se on osa hoitoa. Näin ajattelee se pissipää, joka ottaa mieluummin masislapun lääkäriltä kuin menee töihin, koska ei nyt vaan oikein huvittanut.

Ongelma muodostaa ennakkoluuloja

Tämä on hankala asia, sillä samalla kun oikeasti masentuneet taistelevat sen kanssa uskaltavatko puhua avoimesti omasta sairaudestaan, toiset kritisoivat heitä huomiohuoraamisesta ja siitä, että haluavat vain palkallista lomaa. Ongelma syntyy juuri siitä, että diagnoosia käytetään väärin ja oikeaa avuntarvitsijaakin aletaan mahdollisesti ennen pitkää epäillä. Oravanpyörä on valmis.

Ongelma ei kuitenkaan poistu sillä, että siitä vaietaan. Eikä sillä, että sen ääneen sanojia hyssytellään ja kritisoidaan. Ongelma voidaan korjata ainoastaan tiedostamalla ongelma ja tekemällä työtä sen eteen, että masennuksesta puhutaan yhä enemmän. Samalla tavoin kuin koulukiusaamisen kohdalla. Siitä puhuminen ja ongelmien tiedostaminen on tärkeää, jotta voidaan oikeasti auttaa kiusattuja, eikä vain hyssytellä heitä, jotta kiusaajat voivat jatkaa kiusaamistaan.

Haluan korostaa sitä, että en syyllistä oikeasti masennuksesta ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. En todellakaan. Meitä on jo liikaa. Olen sitä mieltä, että yksikin ”huijari” on myös liikaa. Yksikin tätä vaikeaa diagnoosia väärinkäyttävä voi viedä avun pois sellaiselta, joka sitä oikeasti tarvitsee.

Ja ennen kaikkea. Tämän diagnoosin väärinkäyttö on erittäin loukkaavaa!

Oikeasti masentunut ei retostele masennuksellaan

Paitsi ehkä silloin kun haluaa peittää sen. Ja silloin tulee mahdollisesti vaikeuttamaan myös omaa avun saantiaan.

Mä olen nähnyt tämän huijaamisen. Läheltä. Koska joskus voi kieroilun huomatakin, ainakin silloin kun kyseessä on ihminen jonka tuntee. Ei aina, mutta joskus, koska on vaikea kyseenalaistaa toisen oloa.

Oikeasti masentunut ihminen tarvitsee hoitomuodoksi sen, että liikkuu kotoa, ulkoilua, liikuntaa, urheilua. Se on hoitomuoto, joka on vaikea ja äärimmäisen tärkeä sellaiselle masentuneelle, joka ei saa itseään edes sängystä ylös. Jos masentunut ei saa itseään ylös sängystä, saati pestyä hampaitaan ja postilaatikolla käynti on liikaa sosiaalista elämää, tulee häntä kannustaa ja auttaa liikkuman, ulkoutumaan.

Yhtälailla masentunut voi olla hänkin, joka on tunnollisin työssäkävijä ja aina iloinen, ainakin hymy kasvoillaan. Tällöin erityisesti masennuksen näkyminen ulkopuoliselle voi olla jopa mahdotonta, ellei masentunut itse apua hae.

Itse koin pahan burnoutin ja siitä aiheutuneen ahdistuksen ja masennuksen. Tämän kurimuksessa en pystynyt edes liikkumaan, ainakaan heti. Meni kaksi viikkoa ennen kuin poistuin sohvalta. Kaksi viikkoa ennen kuin söin kiinteää ruokaa. Kaksi viikkoa ennen kuin olin hereillä enemmän kuin kolme tuntia päivästä.

Samaan aikaan ”näin” toisen ihmisen hyväksikäyttävän vastaavaa diagnoosia. Se ärsytti, ja ihan suoraan sanottuna vitutti. Sen takia, että jokainen hänet tunteva tiesi, että kyse ei ole burnoutista ja masennuksesta tai ahdistuksesta, vaan ”ilmaisesta” lomasta. Ja se vitutti senkin takia, että minunkin yli vuoden ajan hiljakseen pahentunutta ja paniikkikohtauksien sarjaan päätynyttä vointiani alettiin epäillä. Ja mistäkö voin olla varma, että hän huijasi? Hän kertoi sen suoraan.

Tämä sama ongelma on tapahtunut muuallakin. Töissä on mätämuna, joka saikuttaa yhden ja kahden viikon mittaisia pätkiä, koska on ”masentunut”. Työnantaja alkaa kyseenalaistamaan, että onko tällä tyypillä puhtaat jauhot pussissa. Epäilyksen siemen on kylvetty. Ja kun työpaikalla joku toinen ihan oikeasti ja aidosti masentuu tai polttaa itsensä loppuun, on työnantajan mahdollinen ja varsin inhimillinen reaktio alkaa epäillä, että onko tämäkään työntekijä nyt ihan oikealla asialla.

Ovatko mielenterveydenongelmat ”new black”?

Olen surukseni kohdannut nuorten ja jopa aikuisten keskusteluja, joissa on rehennelty sillä, että sain taas saikkua kun kävin sanomassa, että on vähän masis. ”Motisaikkua katsos”, sanoo pissipää.

Olen tyttäreni sairauden takia ajautunut somen keskustelupalstoille, missä ihmiset antavat toisilleen vinkkejä ja ohjeita, kuinka huijata lääkäriä parhaiten, jotta saisi masennusdiagnoosin. Ja olen kauhukseni nähnyt somessa kommentteja, joissa suuresti jopa ihannoidaan mielenterveysongelmaisia. Miksi näin? Miksi se on nykyään niin reteetä olla mielenterveysongelmainen? Onko se trendikästä? Onko nuori ihan hip ja hop ja vitun pop, kun voi sanoa, että syön niitä ja näitä masennuslääkkeitä, koska elämä on niin rankkaa. Syöks sä jotain? Ai mikset? Pitäskö sunkin.

Onko tämä yleistä. Tuskin. Kyse on varmasti varsin marginaalisesta ihmisryhmästä. Mutta kuten totesin. Yksikin valheellinen masennustapaus on ongelma. Ongelma, joka estää avun ehkä juuri siltä mielenterveytensä kanssa taistelevalta, joka näytti ihan samalta kuin kuka tahansa terve ihminen.

Tuskin kovin moni patalaiska nuori on saanut tästä itselleen välineen, jolla saa rahaa yhteiskunnalta tekemättä mitään? Mutta yrittäjiä kuitenkin on.

Nuorille tehdyt terveyskyselyt kertovat, että nuoret ovat nykyään masentuneempia kuin ennen. Surullista. Ja varmaankin se on näin, en ole asiantuntija. Enkä todellakaan kiellä sitä, en todellakaan, etteikö lapsemme ja nuorisomme kokisi suuria paineita, kiusaamista ja mitä lie somen paskamyrskyjä nykypäivänä. En kuitenkaan voi olla miettimättä, kuinka paljon tulokseen vaikuttavat ne paskiaiset, joiden mielestä masennus ja mielenterveysongelmat ovat tie helppoon elämään, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, koska on masis ja ”haluu niinku tappaa ittensä”.

Masennus on niin paljon muutakin, kun lomaa koulusta tai töistä

Tyttäreni masennus on vakava. Hän on nyt voiton puolella. Näyttänyt nyrkkiä sairaudelle, joka alkoi muun muassa koulukiusaamisesta. Takana on vuosia kuusi. Tähän ajanjaksoon mahtuu myös se, että tyttäreni halusi vain kuolla. Yrittikin, muttei onneksi onnistunut.

Hänkin on katsonut sivusta kuluneiden kuuden vuoden aikana tilanteita, joissa kanssanuoret kehuskelivat masiksellaan, tekivät suuren numeron siitä, etteivät oikein jaksa kun on rankkaa, ja nauroivat perään kuinka helppoa oli huijata lääkäriä. Hän katseli heitä samalla kun voi itse niin huonosti, että viilteli itseään ja käpertyi päänsä sisälle niin, ettei osannut puhua enää kenellekään.

Oikeiden avun tarvitsijoiden mahdollisuus saada tärkeää tarvittavaa tukea, terapiaa, hoitoa, vaikeutuu mitä useampi ihminen väärinkäyttää tätä helposti saatavaa diagnoosia. Yhteiskunnan rahkeet eivät riitä hoitaman kaikkia. Terapeutit ovat ylityöllistettyjä ja lääkärit määräävät masennuslääkkeitä ennätysmääriä. Masennuslääkkeitä, jotka yksinään eivät riitä auttamaan yhtäkään masentunutta.

Apua on sitä vaikeampi saada, mitä enemmän kusettajia on sitä hakemassa.

Masennuksesta parantuminen on kivinen tie

Tyttäreni sai suurimman avun parantumisen alkusysäykseen biologisesta hoitomuodosta nimeltään TMS, transcranial magnetic stimulation eli  aivojen magneettistimulaatio. Tämän lisäksi hänen masennuslääkeannostustaan nostettiin, hurjasti. Ennen näitä hoitomuotoja tapahtuneen itsemurhayrityksen jälkeen hänelle suositeltiin myös hoitojaksoa psykiatrisella osastolla. Tämä keino ei ollut oikea ratkaisu sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta kärsivälle tyttärelleni, mutta jollekin toiselle se olisi voinut olla erittäin positiivinen kokemus.

Näiden asioiden lisäksi tyttäreni jatkoi käyntejä terapeutilla ja osallistui nuorten kuntoutusryhmiin, sekä päätti tehdä töitä omaa päätään vastaan ihan hartiavoimin. Hän halusi parantua. Niin vaikeaa kuin se olikin, hän halusi oikeasti voida hyvin. Koska henkinen olo sattui niin paljon, ettei sitä enää kestänyt.

Tällä haluan herättää teidät, jotka haluatte ilmaisen uloskäynnin yhteiskunnan vastuista masennukseen vedoten. Jos teidän olonne on huono, tässä on teille hoitokeinoja. Miettikääpä olisko sittenkin helpompi mennä sinne koulunpenkille tai työpaikalle.

Ja kyllä. Tiedän. Masennuksella on monet kasvot. Tiedän tämän varsin hyvin. Mutta masennuksen kasvot eivät ole lusmun tai huijarin kasvot.

 

Voikaa hyvin. Kysykää vieressä olevalta ihmiseltä mitä kuuluu ja miten voit. Kuunnelkaa.

 

Lue myös nämä:

Tyttäreni sanoi, että haluaisi vain kuolla

Silloin kun mun pää räjähti

Tunnetko sinä heikkomielisen ihmisen?

 

Seuraa myös Instagramissa: @sellaista_sattuu

Ja Facebookissa: Sellaista sattuu 

 

 

 

Kommentit

4 kommenttia
Reetta Ek

Juuri tämä on se ongelma josta puhun. Ja tämä on oikeasti masentuneille mun mielstäni todella haitallinen ongelma. Tällaiset ihmiset alkavat ennen pitkää leimata niitä, elleivät jo tee niin, jotka oikeasti ovat mielenterveysongelmaisia, esimerkiksi masentuneita. Mahtavaa kuulla, että säkin olet parantumisen tiellä. IVaikka kivinen se tie onkin. Kaikkea parasta sulle. Sydän.

Avatar

Mielenterveysalan opiskelijana täytyy sanoa, että harvoin kohtaa tapauksia, joissa joku käyttäisi mielenterveysongelmaa tekosyynä sille, ettei tarvitse elämässä tehdä mitään. Terve ihminen ei halua maata kotona tekemättä mitään.
Masennus ei myöskään ole vain kuvailemasi erittäin vakava masennus. Ihminen, jolla on masennus, voi hyvinkin vaikuttaa ulospäin toimintakykyiseltä, iloiselta ja jopa ”terveeltä”. Mielestäni kellään ei ole oikeutta väittää tietävänsä, mitä ulkokuoren alla piilee. Masennuksesta puhuminen ns. huumorilla voi usein olla selviytymiskeino, vaikka se saattaakin ulkopuoliselle vaikuttaa siltä ettei masennus ole henkilölle oikea ongelma.
Masennuksesta puhuminen on vaikeaa, ja etenkin nuorille siitä suoraan puhuminen saattaa olla hyvin hankalaa. Mielestäni ei ole oikein tuomita puheita, joilla yritetään peitellä omia kipukohtia huumorilla. Kun nuori sanoo nauraen että ”saikutti koska on vähä masentanu”, se kertoo mielestäni aivan jostain muusta kuin laiskuudesta. Se voi olla nuoren yritys kertoa pahasta olosta, jonka ääneen sanominen vakavasti on vielä aivan liian kipeä kohta.
Ennen kuin alamme tuomitsemaan ”vähemmän masentuneita” tai ”kevemäpien ongelmien” kanssa painivia, on syytä miettiä, olisivatko vakavat ongelmat koskaan kehittyneet niin vakaviksi, jos niistä olisi päässyt puhumaan ajoissa ja saanut apua. Kyse ei ole suinkaan resurssien tuhlaamisesta. Lievän masennuksen hoito ennaltaehkäisee sen kehittymistä vakavaksi tai jopa krooniseksi.

Reetta Ek

Sä olet aivan oikeassa. Ja juuri näin minäkin tuossa tekstissä kirjoitankin. Kuten myös aiemmissani, joissa aihetta käsittelen. Haluan vielä korostaa, että mä en tuomitse yhtäkään ”vähemmän masentunutta” tai ”keveämpi ongelmaista” kuten nimitykset muotoilit, vaan juuri nimennomaan niitä ihmisiä, jotka haluavat ”vetää lonkkaa”, koska tämä diagnoosi on nykyään valitettvasti helpompi huijata lääkäriltä kuin valheellinen nuha tai tekaistu mahatauti. Onneksi nämä ihmiset ovat varsin marginaalinen ryhmä.

Avatar

Ymmärrän täysin, mitä tekstillä haet takaa. Tiedän uskomattoman paljon nuoria, jotka sanovat olevansa ”masentuneita” ja jotka sanovat ”haluavansa tappaa itsensä” jne. vaikka todellisuudessa heillä ei ole aavistustakaan millaista masennus on.
Olen itse ollut erittäin masentunut, mutta se ei todellakaan ole näkynyt ulospäin. Siksi siis myös tiedän, että en voi ikinä suoraan tietää, miltä toisista tuntuu. Olen kuitenkin oppinut lukemaan ihmisiä todella hyvin ja ihmisten teot ja sanat antavat paljon vinkkejä siitä, miltä toisesta oikeasti tuntuu.
Oikeasti masentunut välttelee sairaudestaan puhumista. Jo siinä on yksi varoitusmerkki ”valemasennuksesta” jos julkisesti somessa yli tuhannelle seuraajalle täytyy mainostaa sitä, kuinka huono olo on. Toki kavereille voi sanoa, että ”hei, mulla on tosi huono olo tällä hetkellä. ehditkö jutella?” mutta ei masentunut halua tuoda julki sairauttaan, sillä ihmiset eivät usein ymmärrä, miltä se oikeasti tuntuu ja alkavat helposti vähätellä sitä, joka johtaa juuri siihen, että masentunut pysyy vain hiljaa omassa kuoressaan.
Näin nuori kuin itsekin olen (16v.) niin osaan sanoa, että kyllä, nuorilla on nykyään trendinä se, että on masennus ja viiltelee jne. Siis olen oikeasti nähnyt erään tytön piirtävän ja meikkaavan viiltelyjälkiä ja mustelmia itselleen saadakseen huomiota.
Ennen en minäkään jaksanut välittää, kun huonoimmillani olin. Nyt kuitenkin, kun oloni on alkanut jo pikkuhiljaa parantumaan, ja oikeasti tajuan, mitä kaikkea olen joutunut kokemaan, niin pistää todella ärsyttämään se, että masennus on nykyään trendi ja sen takia minunkin olotilastani on (vielä kaveripiirissäni) vitsailtu ja sitä on vähätelty, koska ei uskota enää siihen, että jollakin oikeasti voi olla huono olla, kun näitä teeskentelijöitä näkee niin paljon.
Tämäkin kommentti saa varmasti myös paljon haukkuja, mutta haluan myös tuoda tämän mielipiteen esille. Tämä on oikeasti ongelma, joka kuluttaa resursseja auttaa niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat.
Toki, jos on pakko alkaa piirtelemään viiltelyjälkiä itselleen ja julkaista niitä somessa huomiota saadakseen, niin minusta siinä vaiheessa on jo jonkinlaisen avun tarpeessa. Apua pitäisi kuitenkin saada siihen oikeaan ongelmaan, eikä tähän ”masennukseen” joka on suoraan päästä keksitty alkuperäisen ongelman takia.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä