Tammikuu – flunssat ja treffikutsujen kabaree

Flunssa. Se perkele.

Vieraili meillä tammikuun aikana useamminkin. Pojalla ja itselläni. Tuplasti niistettiin ja röhistiin ja kuumeiltiin.

Ei sillä. Jos joskus täytyy sairastaa, niin tammikuu sopii siihen vallan mainiosti. Sillä tammikuu on hemmetin tylsä kuukausi ja pitkä kuin nälkävuosi.

Sähköposti kilahtaa vaan silloin kun ilmoittaa laskusta, ja pankkitili ei ilmoita mitään, koska oli joulu ja uusivuosi ja pikkujoulut ja kissanristiäiset. Ulkonakin on piimeetä ja tylsää. Koska ei oo kevät, ja tänä vuonna ei näköjään talvikaan. Ainakaan näillä leveysasteilla.

Joten. Tammikuu käytettiin täällä sairasteluun. Yippikaiyei you motherf…er flu.

Ei sillä.

Kaikkien niiskutusten lomassa elin kyllä vähän elämäänikin. Siinä kun ei marraskuisten iltojen jälkeen ollut hirveesti hurraamista. Takataskussa oli särkynyt sydän, kyyneleitä, ahdistusta ja paniikkikohtauksia, niin oli hemmetin hienoa päästää itseään vähän tuulettumaankin.

En muista koska viimeksi oisin saanut näin paljon treffikutsuja kuin nyt alkaneen vuoden tammikuussa sain. Mikä on siis jännä juttu, koska just nyt niitä ei kaivannut. Tai odottanut. Tai etsinyt. Miten nyt vain.

Se onkin jännä juttu. Paras neuvo mitä ikinä voin antaa sinkulle, joka haluaa parisuhteen, onkin se, että lopeta odottamasta, lopeta etsimästä. Itse asiassa lopeta kaikki ja jää kotiin lojumaan sohvalle.

Ja sitähän mä yritin. Vaan lojua sohvalla. Koska mä olin ajatellut, että kerrankin saan löhötä kuukauden verran ilman syyllisyyttä ja vaatimuksia itseäni kohtaan kun on niin saatanan flunssainen, niin eikös sitten laita Matti ja Arto ja Lauri ja kukalie viestiä, että haluaa viedä viinille tai syömään tai etelänmatkalle.

Ja mä kun ihan oikeasti olisin vain halunnut vaipua viltin alle ja tuijottaa Witcheriä Netflixistä. Niin ja juoda hunajateetä. Ja viiniä.

Mutta nyt on hei helmikuu. Flunssat alkaa olla kärsittynä. Ulkona tapahtui jokin outo pakkasilmiö ja siellä on valoisampaakin. Joten uskokaa pois. Treffikutsut vähenee sitä myötä kun mä alan saada jalkojani viltin alta pois.

Ottaa vähän päähän tämmönen ”saat sen mistä luovut”. Sitähän ne vasta pariutuneetkin usein sanoo, että nyt olis vientiä. Päivittelevät, että sinkkuaikoina kukaan kiinnittänyt mitään huomiota, vaan toisin on kun on oma rakas kainalossa.

Se on se rentous ja letkeys. Itsevarmuus ja hyvä olo. Vaikkakaan en voi sanoa olleeni tammikuun pimeinä iltoina mitenkään rennon letkeä saati itsevarma. Nenä kun punottaa pahemmin kuin paloauto ja sieraimiin on tungettu nenäliinan riekaleet, niin ei sitä mitenkään erityisitsevarma olo ole. Ja kun yskittikin niin paljon, ettei edes pierua voinut pidättää. Hyvä olo oli tammikuusta kaukana.

Vaan silti. Sieltä niitä kutsuja tuli. Enkä yhtään kiellä etteikö se olisi kutkuttanut naisen mieltä. Kutkuttihan se. Joskus enemmänkin.

Mutta kuten sanottu. Uskaltuiduin viltin alta pois. Eiköhän nuo treffipyytelyt siihen lopu.

Seuraa mua myös instassa: INSTAGRAM

Urputan siellä lisää.

Ja facebookissa sama homma: FACEBOOK

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä