Voiko toisen tulkita koskaan oikein?

Sain karskia palautetta blogitekstiini. Ja kai ylipäätään blogiini. Ja ei nyt sillä, että päiväni menisi siitä piloille. Mutta laittoi ajattelemaan. Lähinnä sitä, kuinka väärinymmäretyksi voi sosiaalisen median kautta tulla.

Kukin meistä toteuttaa itseään juuri niin kuin parhaaksi näkee. Ja välillä me ollaan siellä oman pään sisällä niin paljon, ettei ymmärretä, ettei toinen ymmärrä. Meillä on jokaisella omat viitekehyksemme joiden kautta toteutamme ja tulkitsemme. Ja välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että mun maailmani ei ole se sama kuin sen toisen.

Tulkinta. Se on meidän jokaisen oma. Toki kukin viestillään antaa siihen viitteitä ja vihjauksia. Mutta viesti, on se sitten mikä tahansa, voidaan aina tulkita väärin. Ja väärin siinä mielessä, ettei sitä tulkita niin kuin sinä itse viestin sisällön tarkoitit.

Tätä käy mulle usein. Siis sitä, että mun viestini ymmärretään väärin. Katsoin tovin siihen kuuluisaan peiliin ja mietin, että miksi. Toki ensireaktioni jälkeen, että mä oon vaan kivasti outo ja muut ei ymmärrä, nöyrryin vähän. Joskus viesti voidaan asetta niin, että se on vaikeasti ymmärrettävissä. Teenkö mä siis sitä????

Äiti sanoi kerran, jotta Reetta, sun insta on täynnä kuvia joissa juot viiniä. Ekaks olin, että ei oo. Ja sitten mun oli pakko laskea ne. Näitä kuvia oli kaikkien satojen joukossa ehkä viisi tai kuusi. Mutta äiti oli huomioinut niistä jokaisen. Äidillä kun on tausta alkoholistiaviomiehestä. Eli mun isästä.

Sisko kertoi, että aina kun oon sinkkuna kerjään mun kuvillani miesten huomiota. Auts! En todellakaan, vastasin. Mutta onhan siellä ollut pari vähävaatteista kuvaa. Kaikkien niiden satojen kuvien joukossa. Joista osa muuten on kahvikupista. Voidaanhan sekin toki mieltää päiväkahviseuran hakemiseksi.

Aivan tuikituntematon blogini lukija kommentoi, että mun instakuvieni mukaan olen selkeästi yli-ikäinen teiniwannabee, joka notkuu baareissa koko ajan. Selasin taas omaa sosiaalisen median fiidiäni. Löysin baarissa otettuja kuvia tasan kaksi. Taas kaikkien niiden satojen kuvien joukosta.

Toki kaikkien niiden satojen kuvien joukossa on ihan liian monta selfietäkin. Ihan liian monta. Joskin puolustuksekseni voin sanoa, että kun mun elämässäni tapahtuu ja oon menossa, niin silloin mä koen, mä elän, mä fiilistelen. Oon totaalisen paska, elikkäs huono, kaivamaan kameran/puhelimen esiin silloin kun jotakin tapahtuu. Saati, että pyytäisin jotakuta toista kuvaamaan mua. Oon vissiin liian vaatimaton siihen. Mutta en ilmeisesti selfieihin. Joissa on vähän vaatetta päällä…

Toki mun someni kertoo myös, että mulla on myös lapsi. Kyllä senkin kuvia siellä on. Onon. Itse asiassa mulla on kaksi lasta. Toinen penskoista kun on vaan jo miltei 22vee, niin tuon kuvien julkaiseminen on sellaisen maanittelun ja lahjonnan takana, että nykyään en edes viitsi lähteä siihen. Kasivee tyytyy näyttämään kieltä kuvissa.

Joten. Tulkinta. Se on aina katsojan korvassa. Mihin sä kiinnität huomion viestissä. Mikä on oma viitekehyksesi. Menneisyytesi. Haaveesi. Elämänkatsomuksesi. Kaiken tämän läpi sä siivilöit jonkun toisen elämää. Teet oletuksia, jotka pahimmassa tapauksessa alkaa olemaan sun mielessäsi faktoja. Ja arvotat ja arvostelet. Jopa tuomitset.

Mutta ennenkuin kiillotan kenenkään sädekehää, muistuttaisin, että ihan hiton jokainen meistä tekee tätä. Ihan jokainen. Se kuinka äänekkäitä olemme kertomaan omia olettamuksiamme, vaihtelee toki kovasti. Kuten myös se, millä volyymilla jaamme tuomioita jonkun toisen elämästä ja tavasta olla.

Ei kivitetä ketään. Ainakaan ihan heti. Eikä nosteta jalustalle. Tässä me ollaan. Samassa tulkintojen ja olettamuksien veneessä.

Niin. Palatakseni vielä siihen, että voisinko koittaa itse muuttaa viestiäni niin, että valtaosa ymmärtäisi sen ainakin lähestulkoon oikein? Tai edes sinnepäin.

Juu, voisin. Mutta en ole ihan varma haluanko..

Näin bloggaajana, kirjoittajana, haluan toki kuunnella sitä, mitä ”suuri yleisö” haluaa. Ja kirjoittaa heille. Tottakai. Muuten olisin ylimielinen kusipää, jota ei kiinnosta toisten ihmisten mielipiteet yhtään. Nostaisin itseni jalustalle, jolta syljeskelisin asfalttiin ja sanoisin, että ihan sama mitä sanot, muahan ei toisten mielipiteet kiinnosta.

Mutta kuunnella liikaa. Alkaa miellyttämään. Tehdä tätä vain toisten takia. Noup. Ei se niinkään toimi. Jokainen hyvä ja onnistunut tekeminen lähtee itsestä. Ja siitä, että on uskollinen sille mitä itse haluaa. Mihin itse uskoo. Mutta jokainen, joka haluaa menestyä, kuuntelee myös muita.

Eli. Summasummarum. Kirjoitan blogiani omista lähtökuopistani. Omalla sarkasmillani. Itselleni ja itseni takia. Mutta myös teille. Ja teidän takianne. Jos menen metsään, olen täysin rinnoin valmis kuulemaan opasteita, jotka ohjaa mut takaisin polulle.

Ja yhä kuvaan instaani ja muuhun sosiaalisen median kanaviini kuvia itselleni ja itsestäni. Haenko niillä huomiota? Ihan yhtä paljon kuin sinäkin!

 

 

Kommentit

2 kommenttia
Reetta Ek

En tiedä oletko oikeasti tätä mieltä, vai suuttunut siitä, että emme ole tinderissä kirjoitelleet. Niin tai näin. Sinkkuuteni on oma valinta. Sitä en ole koskaan kieltänytkään. Ja kyllä, olen ihan tyytyväinen siihen statukseen, vaikka myönnänkin olevani enemmän parisuhde ihminen. Olen sinkkuuteni aikana kohdannut montakin kunnon miestä, kuten sinä heitä nimitit. Mutta heidän kanssaan syystä tai monista emme yhdessä kuitenkaan löytäneet yhteistä taivalta. Se ei kuitenkaan tee heistä vähemmän kunnon miehiä.
On totta, että joillekkin seksikumppanien määrä on kauhistuksen aihe. Ja jokaisella on oikeus kauhistella asiaa jos siltä tuntuu. Minulle itselleni seksikumppaneiden määrä ei määritä sitä kuka ihminen on, millainen hän on, ja voiko häneen esimerkiksi rakastua. Ihminen kun on niin paljon muutakin.
Mä toivotan sinulle kovasti onnea Tinderin värikkäässä maailmassa ja jatkan postausteni tekoa onnellisena sinkkuäitinä.

Avatar

Tulit alunperin vastaan niinkin ei-yllättävässä paikassa kuin Tinder, mätsättiinkin.
Onneksi olit kuitenkin laittanut profiiliisi linkin tänne blogiin ja kun kävin vilkaisemassa, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä avatako keskustelua siellä puolella.
Heti ensimmäisten silmiini osuneiden postausten joukossa oli nimittäin niin roisia tavaraa, että en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Kahvienkaan läikkyminen rinnuksille ei ollut kaukana.
Mieleen jäi mm. sellainen, jossa ihmettelit sitä miksi miehelle on ns. ”kova paikka”, että sinulla on ollut jo niin monta seksikumppania, että olet mennyt jo itsekin laskuissa sekaisin jo vuosia sitten (ja silloin kun vielä muistit, niin luku oli jo reippaasti päälle viidenkymmenen). Huh, huh!
Bloggarillehan tällaiset ominaisuudet ja ”saavutukset” ovat vain sinänsä plussaa, että niistä saa helposti reviteltyä taas kasaan yhden tunteita ja mielipiteitä herättävän postauksen jos toisenkin, mutta jos ajattelen sinua yksityishenkilönä, niin päällimmäinen tunne on surunsekainen sääli.
Samalla olen myös jokseenkin häkeltynyt, sillä etkö tosiaan ymmärrä vieläkään, miksi olet edelleen sinkku ja sitä ”kunnon miestä” tai pitkää parisuhdetta ei sinulle löydy (vaikka näennäisiä tarjokkaita riittää kyllä jonoksi asti)?
Olet aikanasi valintasi tehnyt ja niiden kanssa sinun tulee nyt elää, ei tässä sen kummemmasta ole lopulta kyse. Ehkä sen asian sisäistäminen on sitten hieman liian rankka kokemus psyykkisesti, joten ymmärrän jos haluat etsiä selityksiä jostain muualta. Selittelemällä mikään ei kuitenkaan muuksi muutu.
Ja saahan niistä sitä mehukasta blogitekstiä sitten kirjoitetuksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä