Äitienpäiväsukat ja sukupolvien ketjussa viipyilevät ajatukset

Tänä vuonna päätin neuloa Niina Laitisen yhteisneulonta-äitienpäiväsukat itselleni. Jo vuoden päivät olen ajoittain taistellut väsymystä vastaan. Äitiydessä lienee rankinta tuo riittämättömyyden tunne. Pitäisi ja haluaisi tehdä sitä ja tätä, ”kaiken maailman kotkotukset” iholle tuova sosiaalinen media myös lisää painetta suorittaa äitiyttä monin eri tavoin. Myös ihmiselle, joka tarvitsee omaa tilaa melko paljon, ainainen tarvittavuus ja kolmen lapsen jaloissa roikkuminen on rankkaa. Olenkin tietoisesti opetellut ottamaan rennommin, olemaan välittämättä sisäisistä ja ulkoisista vaatimuksista ja suorittamisen sijaan nauttimaan äitiyden eri puolista. Olemaan lempeä itselleni. Kun aloitin äitienpäiväsukat, päätin joka ilta neuloessani miettiä lempeitä ajatuksia itsestäni. Minä riitän äitinä. Olen hyvä äiti.

Vuoden 2019 äitienpäiväsukat ovat ehdottomasti kaunein mutta varmaan myös haastavin neuletyö, minkä olen tehnyt. 

Nyt äitienpäivänä sain vihdoin sukat valmiiksi jalkoihini. Halusin kuvata ne vanhan puretun mummolani portailla. Minua liikuttaa ajatus, että äitini on juossut noita portaita niin pienenä lettipäänä kuin tuoreena äitinä itsekin. Noilla portailla äitini äiti on huutanut peltoväelle ”syömään”, kuten minä nyt huudahdan omalta oveltani pihalla leikkiville lapsille. On noita portaita kulkenut myös äitini isoäiti, joka joutui muuttamaan 7-vuotiaana pois kotoa töihin lapsia vahtimaan, kun kotona ei ollut hänelle riittävästi ruokaa. Mitä lie Hilman äidin, Annin, jolta nimeni olen saanut, mielessä liikkunut, kun on pitänyt tehdä kipeä päätös lapsen henkiinjäämisen turvaamiseksi. Äitiydessä on ollut eri vuosisadoilla aivan omanlaisensa haasteet.

Lankana äitienpäiväsukissa on Novitan 7 veljestä ja puikkoina kolmosen sukkapuikot.

Jokaisen äidin mieli on tunteita pullollaan. Välillä sydän itkee verta, kun ei itse jaksa tai kun lapseen sattuu, ja välillä meinaa sydän haljeta siitä onnesta, mitä lapset tuovat. Koko elämän ja tunteiden kirjo. Olen tänään liikuttunut kyyneliin Paula Tiessalon kolumnista riittävästä äitiydestä, jossa hän katselee äitiyttä siitä hetkestä käsin, kun lapset muuttavat pois. ”Silloin äiti tajuaa, ettei tämä äitiys tämän valmiimmaksi tule. Että sen on tarkoituskin olla ajoittain epäröivää, vajavaista ja ohikiitävää. Että kun parhaansa tekee, tai edes yrittää, niin se riittää. Ja että niin on hyvä.” Mitkä armolliset ja lempeät sanat.

Niina Laitisen äitienpäiväsukat 2019 ovat kauniit ja somat edestä ja takaa. 

Lempeää äitienpäivän iltaa!

Anni

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Ne ovat pysähdyttäviä ajatuksia ja samaisia ajatuksia mietin, vaikka jälkeeni tulee vielä vasta yksi sukupolvi <3

Avatar

Samankaltaisia ajatuksia tänään, äitienpäivänä, liikkuu varmasti monen äidin mielessä. Itse olen seissyt pitkän tovin tänään katsellen äitini ja isoäitini valokuvan äärellä ja tuntenut suurta kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä minuun on heistä siirtynyt. Samalla olen miettinyt pystynkö itse jättämään lapsiini ( 2 kpl ), lapsenlapsiini (8 kpl) ja lapsenlapsenlapsiini (toistaiseksi 2 kpl) jonkin pysyvän muiston itsestäni, muiston, joka vie tätä muistojen ketjua pidemmäksi ja pidemmäksi.❤️🙋🏼

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä