Frillapaita ja liehuva hame

Yhteistyössä Husqvarna Viking

Kankaita on nykyisin tarjolla vaikka ja minkälaisia, mutta joskus jokin kangas vain pysäyttää ja saa haukkomaan henkeä. Ystävä laittoi viestiä, että jaetaanko postikuluja ja tilataan Verson puodilta. Olin sanomassa ei, mutta päädyin skrollaamaan pikaisesti kankaat läpi. Elämänpuu. Ihana ja hurmaava kuosi, sitä oli pakko saada!

Ihana, mielikuvitusrikas kuosi, joka sopii isommallekin.

Peruspitkähihaisista on ollut pula Een vaatevarastossa, joten sellaista lähdin tekemään. Halusin kuitenkin lisätä paitaan jotain. Frilla olisi kiva, mutta viime rullapäärmekokeilu oli niin epäonnistunut, ettei huvittanut lähteä säätämään saumuria. Luinkin vinkin, että päärmäysjalka kävisi myös trikoon huolitteluun! Hei jes! Palastin suosikiksi osoittautuneen Myyry-kaavan Paapiin kaavakirjasta ja lisäsin väliin frillan.

Rinnan korkeudella oleva frilla ei pistä silmään, mutta tuo paitaan mukavaa lisää.

Olen käyttänyt 2 mm päärmäysjalkaani joustamattomiin materiaaleihin suoran ompeleen kera aiemmin, viimeksi viime kesänä tehdessäni Metsäseppele-kellohametta. Tämä oli ensimmäinen kerta joustavan materiaalin kanssa. Laitoin paininjalan puristuksen minimiin ja ompeleeksi valitsin siksakin. Kangas toki aaltoili hieman, mutta se ei tällaisessa frillatarkoituksessa haittaa yhtään. Oli myös kiva, että päärmeen sai juuri kankaaseen sopivalla langalla – saumurin rullapäärme kun tulee sitten niillä väreillä, mitä sattuu löytymään. Hieman jäi harmittamaan, että suloiset ketut jäivät osittain frillan alle, en ajatellut riittävästi kangasta leikatessa, mutta sieltä ne toisaalta saavat kurkkia päivän puuhissa.

Päärmäysjalka sopii siksakin kanssa trikoollekin.

Kankaasta jäi hassu soiro jäljelle, joten siitä tein vielä hameen samanlaisella helmahuolittelulla. Tästä tulikin tytön lemppari, sen kun saa nopeasti pois, kun puetaan ulkovaatteet päälle. Tähän helmaan rypytin kankaan koko sen leveydeltä, joten nyt kelpaa pyörähdellä.

Kun on paljon helmaa, on kiva tanssahdella.

Tsemppiä viikkoon!

Anni

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Kiitos!

Avatar

Onpa kaunis kangas ja ihana on lopputuloskin! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä