sormustin - Banneri

Voi miten nämä helteet ovat hellineet. Olen nauttinut jokaisesta säteestä, joka on kasvoilleni paistanut ja iloinnut lämpimistä päivistä. En ollut osannut varautua, että Suomessa voisi olla kesällä lämmin ja helle, viime kesät kun ovat näyttäneet toista. Todellinen tarveompelu oli siis edessä pikku-Aan osalta, kun hänen vaatehyllyltään ei löytynyt kuin muutama peritty t-paita eikä oikein muuta kesävaatetta.

Päätin nappasta kaksi kärpästä yhdellä iskulla – housut ja paita samalla kertaa. Tämän kesän uusi villitysmatsku taitaa olla tuo ihanainen tuulipuuvilla. Nappinja myy samaa matskua nimellä double gauze. Kansanomaisesti voidaan varmaan puhua harsosta. Kangas on kuitenkin paksumpaa kuin perinteinen ”pyllyharso”. Eurokankaassa kankaan hinta oli muistaakseni 8,50€/m, ei siis mikään älykallis.

Kaava Sloppy-olkainhaalarille löytyi uusimmasta Ottobresta 3/2018. Kaavasta poikkesin ainoastaan siinä kohtaa, että korvasin alkuperäisen mallin olkainsolmut neppareilla. Kankaan työstämisessä oli omat kuvionsa. Kankaan juju (ja toisaalta myös huono puoli) on sen reipas rypistyvyys pesussa, mutta mukautuvuus päällä. Tämä tekee kankaasta ilmavan ja juuri sopivan hellekeleille. Kankaan ominaisuudet oli kuitenkin huomioitava sen työstämisessä. Haalarin ohjeessakin luki, että kangas kannattaa esipesun jälkeen silittää kevyesti höyryttämällä. Kangasta ei saa litistää liiaksi. Pohdinkin siinä ommellessani, että mikä on juuri se oikea silityksen keveys-aste. Kuitenkin kankaan littanuus vaikuttaa siihen, miten leveäksi kankaan voi venyttää. Mutta ehkä se näin kesällä ei ole niin justiinsa. Kankaan ominaisuudet näkyvät myös käytön jälkeen. Pienen konttaajan polvien kohdat olivat päivän käytön jälkeen lituskat kuin mitkä ja muu haalari oli pitänyt kutinsa. Itse takerrun tällaisiin yksityiskohtiin, vaikka ei sekään niin vakavaa ole. Mutta sanotaan nyt, että en tekisi tästä materiaalista mekkoa itselleni, koska oletan, että päivän istuskeluiden jälkeen mekon beba-osasto olisi aivan eriparia muun mekon kanssa.

Vaikka säätiedotus lupailee kylmempiä kelejä ensi viikolle, toivon ja uskon, että tätä haalaria vielä päästään pitämään lämpimillä säillä.

Anni

Kommentit (2)

Varmasti ihana materiaali kesähelteillä. Nyt vain pitää huhuilla ne helteet takaisin. 🙂 Kiva haalarimalli! 🙂 Ja tietenkin söpönen pieni. 🙂

Kiitos 🙂 eiköhän ne helteet vielä palaa!

Vastaa käyttäjälle Pikku Akka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X