Hellepäivän ompeluksena bikinien yläosa

Mitä tekee kässähullu, kun iskee helteet? Aurinkoon menemisen sijaan istuu ompelukoneen taakse ompelemaan bikinejä. Eikä tarpeeseen, vaan siksi, kun huvittaa. Ompelin pikaisesti itselleni uudet bikiniyläosat, mutta niistä tuli minulle enemmän kuin ajattelin. Niistä tuli armollisuuden opettajat.

Näihin bikineihin meni alle tunti. Todella nämä olivat pikasurautus. En tehnyt taiteen sääntöjen mukaan, vaan tein vähän sinne päin ja sovellellen. Vähän niin kuin tulee ommeltua sitä ”peruspertsaa”, surrur vain. Kun bikinit olivat päällä, tuli huono omatunto. Olisi pitänyt laittaa bikineihin vissiin vuori, ehkä kuminauhaakin, mutta pistelin vaan menemään. Rikkinäisistä bikineistä napsittu lukkokaan ei ole täydellisen värinen bikinien kankaaseen. Osaisin tehdä huolellisemminkin, mutta miksi en tee! No esimerkiksi siksi, että oma rauhallinen ompeluaika on kortilla. Niin myös kärsivällisyys sekä jaksaminen nyhräämiseen. Päätin antaa itselleni armoa. Tämä elämänvaihe on nyt tämä. Nyt tehdään nopeita juttuja ja mennään sieltä, missä aita on matalin tai peräti sitä ei ole ollenkaan. Se parjattu peruspertsa on oikein arvokasta käsityötä sekin, vaikka se onkin ihan perus. Käsityöharrastus saa antaa onnistumisenkokemuksia niillä helpoilla jutuilla, aina ei tarvitse kikkailla ja näpertää. Nyt  siis opettelen armon antamista, näinkin on ihan hyvä.


Puin uutukaiset bikinit päälleni ja olin iloinen, kun ne näyttivät siltä kuin ajattelinkin. Sitten huomioni kiinnittyi kalman kalpeaan ihooni. Minuun ei väri juurikaan tartu, olen valkoinen, talvisin sinertävä. Olen ok ihoni värin kanssa, mutta kehtaako sitä näyttää rannalla saati somessa, kauneusihanne kun rusketuksen osalta on lähempänä kinuskikastiketta kuin sen alla olevaa jäätelöä. Entä tämä muu kroppani. Vaikka olen siihen ihan tyytyväinen sellaisenaan, se tuntuu vieraalta – onhan se paisunut ja kutistunut moneen otteeseen niin raskauksien kuin imetysten myötä. Tuntuu, ettei kehoni ole kuukauttakaan samannäköinen ja siksi se tuntuu vieraalta ja siksi myös vaikealta näyttää. Mutta entä jos antaisin armoa siinäkin. Tässä minä olen, tällaisena kuin olen, juuri nyt. Jos itse olen tällaisena itselleni ihan hyvä, ehkä olen sitä muillekin. Ja toisaalta, jos en ole, niin mitäpä siitä!

Armollisuus on toki ollut mielessäni muutenkin. Jos ihmiset olisivat armollisia itselleen ja toisilleen, ei ehkä sanottaisi niin ikävästi aina. Jaksettaisiin nähdä niin oma peilikuva kuin muutkin ihmiset ihan tavallisina ihmisinä, aidosti ja positiivisesta käsin.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä voikaan nousta yksistä bikinien yläosista! Vielä pari sanaa itse bikineistä. Hieman muokkaamani kaava biksuihin löytyi täältä. Kangas on Mereenin Betoniromua-lycraa. Lukko on vanhoista, rikkinäisistä bikineistä. Taitteet tein kääntämällä ja ompelemalla siksakilla, niinkin voi tehdä. Bikinien malli tuntuu hyvältä ja kevyeltä.

Ihania hellepäiviä!

Anni

Kommentit

4 kommenttia
Avatar

Kiitti <3

Avatar

Ihana Anni ja kaunis bikiniyläosa! Eikö ole huippu joskus vain saada päästellä koneella, että surrur vaan? Se on jotenkin ajatuksia vapauttavaa ompelua semmonen. Onnellisia kesäpäiviä Sinulle! <3

Avatar

Voi kiitos! Kyllä, se on ihanaa joskus vain suristella menemään 😀

Avatar

Kaunis! Niin bikini kuin kantajansa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä