Kankaanpainanta on hauskaa take away -rasioilla

Vaikka tykkään kotona hääräillä monenlaista, en tykkää kauheasti ruoanlaitosta. Tai en saa siitä mitään superkiksejä, ja ruokaa kuitenkin pitää laittaa useasti päivässä. Siispä yksi luksus, jonka olemme itsellemme tässä pikkulapsivaiheessa sallineet, on take away -ruoka. Tällaisen näpertelijän sormet alkavatkin syyhytä, kun talouteen tulee ruoka-annoksia valkoisessa take away -bokseissa. Ensin maha täyteen ja sitten voikin vähän askarrella lapsen kanssa boksien kansista. Nuo valkoiset nahkeanpehmeät rasiat sopivat hyvin kankaanpainanta-puuhiin lastenkin kanssa.

kankaanpainantaa lapsen kanssa
Kelpaa hymyillä, kun mekossa on itse piirretyt ja painetut kissataskut.

Pari kuukautta sitten palasimme reissusta kotiin nepalilaisen ravintolan kautta. Ruoan jälkeen piti saada vielä aikaa kulutetuksi ennen nukkumaanmenoa, joten otin take away -boksit sivuun ja päätin askarrella hieman Een kanssa. Leikkasin valkoisten ruokalaatikoiden kannesta palaset. Tytär piirsi kuvat, jotka jäljensin kynällä ruokalaatikoiden kansipaloihin siten, että kuvio jäi syviksi uurteiksi pehmeään muoviin. Äitiyspakkauksen vanhasta patjasta leikatulla palalla lapsi töpötti kangasmaalia kanteen ja kansi painettiin lakanakankaalle. Unohdin ottaa valokuvia prosessista, mutta kankaanpainanta-prosessi on nähtävissä instastooreistani täältä.

Kissoja painettiin useampi samalla. Katsotaan, mitä niistä lopuista vielä keksitään.

Painetut kissat olivat kerrassaan suloisia. Nämä oli pakko ottaa johonkin suurempaan käyttöön! Löysin vanhan farkkumekkoni ja päätin ommella siitä mekon Eelle Mekkotehtaan kaavoilla. Een itse painamista kissoista tuli kivat taskut mekkoon. Niihin voi kätkeä lelut mukaan.

Lelut mahtuu sopivasti taskuihin.

Mekko on todella mieleinen, onhan niissä kissoja ja ei mitä tahansa kissoja, vaan Ihan Itse piirretyt ja painetut kissat. On ihanaa nähdä se ylpeys Een silmissä, kun hän pukee osin itse tehdyn vaatteen päällensä. Tässä näkyy oivasti myös se, miten lapsen kanssa askarteleminen voi tukea hänen itseluottamustaan.

Kissafani kissamekossaan.

Kissamaisen rentoa viikonloppua!

Anni

 

PS. Jos lasten kanssa askarteleminen kiinnostaa, löydät kaikki askarteluohjeet ja -postaukset täältä.

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Jess!!

Avatar

Hauska mekko ja onni näkyy lapsen kasvoilla. Oma tunnuslogoni on aikanaan lapsenlapsen piirustuksista tehty kangasversio.

Avatar

Ihana <3

Avatar

Hurmaavia kissoja, teillä on tuleva taiteilija, kivaa että työt on heti otettu käyttöön näkyvästi. Painokuvilla on paljon muitakin käyttömahdollisuuksia. Irmeli

Avatar

Näitä voi tosiaan käyttää vaikka ja mihin 🙂

Avatar

Mie otin jo yhden kannen talteen siun innottamana 😊 Tosi kiva kokonaisuus! T

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä