sormustin - Banneri

Vähän jälkijättöisesti on vähän hehkutettava, että oli vaan ihana viikonloppu, niin rentouttava ja monenlaista kädenaskaretta tuli tehtyä! Yksi askareista oli tämä kranssi. Kranssi päällystyi paksulla langalla ja koristeet muodostuivat äidin kukkapenkistä löydetyistä siemenkodista (kipsillä tehostettuna) ja kierrätetyistä helmistä. Ripustusnauhakin oli jostain vanhasta lahjapaketista eli paljon sitä voi tehdä ihan kaapista löytyvistä tykötarpeista.

Kaikkia viikonlopun käsityöjuttuja en taidakaan vielä esitellä, sillä suunnittelin hieman omaa joulukalenteriani! Päätinpä siis, että tänä jouluna minä pidän omaa joulukalenteria täällä Sormustin-blogissani. Käytännössä tämä tarkoittaa joka päivä uutta postausta, joka sisältää jonkin itse tehtävän, joululahja-/joulukoriste/joulutekemisidean, ohjeen tai ohjelinkin kera. Siis joka ikinen päivä aina siitä ensimmäisestä päivästä jouluaattoon saakka! Haluan tällaisella tempauksella rohkaista ihan kaikkia kokeilemaan jotain uutta, tekemään yhdessä, ja nauttimaan kauniista asioista ihanan juhlan äärellä.

Mutta siitä enemmän sitten lähempänä!

Nyt toivotan voimia viikon loppupuolelle!

Anni

Kommentit (6)

Jeeee! Tule jo joulukuu! 😀 ..ja kranssikin on kaunis! 🙂

Onpa hieno! Kun osaa ideoida, pystyy ihan tavallisista tarvikkeista luomaan vaikka mitä. Ihailtava ominaisuus 🙂 .

Nätti kranssi! Juuri itse lupasin itselleni, etten hanki mitään uusia askartelutarvikkeita tai -vermeitä ennen kuin entiset kaappien kätköistä on käytetty. Innolla odottelen siis tulevaa joulukalenteriasi ja sen tarjoamia vinkkejä.

Mulle saa kyllä vinkkailla, että mitä matskuja haluaa varastoistaan kuluttaa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X