sormustin - Banneri

Aloitin ompeluharrastuksen tosissani Een synnyttyä reilu 8 vuotta sitten. Pikkuhiljaa varastoihin tuli söpöjä kuositrikoita ja sitten ompeluiden myötä jämätilkkuja, niiltä ei juurikaan voi välttyä ompeluharrastuksessa. Pitkään mietin, mitä tilkuilla voisi tehdä. Olen tehnyt niistä kestovanulappuja, paikkoja vaatteisiin ja niin edelleen, mutta silti tilkkuvuori kasvoi aina vaan. N. 6 vuotta sitten sain ajatuksen leikata ylimääräiset jämätilkut 10 x 10 cm tilkuiksi, haaveena oli tilkkutäkki. Aina kun tilkkulaari alkoi pursuta yli äyräiden, otin tilkkusulkeiset ja leikkasin jämätilkut 10×10 cm -tilkuiksi. Näitä tilkkuja olen tehnyt ja kerännyt varastoon useamman vuoden. Tarvittiin yksi joululoma ja loputon ärtymys keskeneräisiä töitä kohtaan, että sain tehtyä tilkkupeiton valmiiksi.

tilkkutäkki jämätilkuista

Tilkkutäkki syntyy helposti tukikankaan avulla

Viime sunnuntaina kimpaannuin ja päätin vihdoin aloittaa tilkkupeiton. Ohjenuoranani tilkkutäkki-projektissa  oli @m3niemi-ohje tilkkupeitolle, joka löytyy hänen tallennetuista stooreistaan täältä. Ideana on silittää tilkut ensin kiinni tukikankaalle. Sitten ommellaan pystyrivit, leikataan tukikangas auki, silitetään saumanvarat auki ja sitten ommellaan vaakarivit, leikataan tukikangas auki ja silitetään saumanvarat auki. Tekniikka on verraton esim. pienille vauvapeitoille, mutta isommassa koossa oli hommassa kyllä aikamoinen homma – iso peitto olisi kannattanut tehdä osista, jotka olisi koottu lopuksi yhteen. Silti valmista tuli varmasti nopeammin kuin jos olisin ommellut peittoa tilkku kerrallaan valmiiksi.

tilkkutäkki tilkkujen asettelu

Tunti meni tilkkuja asetellessa itseä miellyttävään muotoon, silittämisessä meni varmaan pari tuntia, sen jälkeen en enää jaksanut ottaa tekemisistäni aikaa. Silityksen tein lattialla ison vanhan puuvillatäkin päällä, mikä toimi melko kivasti. Vaikka tilkkutäkki on sinänsä yksinkertainen projekti, on se työläs, sillä jokainen työvaihe kestää kauan, työvaiheet ovat samanlaisia ja ison työn ompeleminenkaan ei ole ihan mutkatonta. En saanut peittoa suoraksi oikein missään, joten päädyin ompelemaan melko eksoottisessa asennossa lattialla.

tilkkutäkki ompeleminen

368 tilkkua myöhemmin

Tavoitteena oli tehdä peitosta mahdollisimman iso, niin iso, että sitä voisi käyttää myös lakanan sisällä. Tavoitemitat olivat siis 150×200 cm, mutta koska olen aika huithapeli ompelija, kasvoivat saumanvarat sen verran isoiksi, että lopullinen peitto oli 140 x 190 cm (toimii lakanankin sisällä varmasti).  En laittanut peiton sisään vanua. Toinen puoli peitosta on puuvillasekoitetta Eurokankaan vitosen viikoilta. Kun tilkkupuoli oli valmis, asetin tilkkupuolen ja nurjan puolen oikeat puolet vastakkain ja ompelin reunat. Käänsin kääntöaukon kautta peiton, ompelin kääntöaukon ja lopuksi tein tikkaukset vain yhden tilkun päähän kaikistareunoista.

Vaikka esivalmistelut olivat silittämisineen aika työläät, oli ompelu joutuisaa. Toki hunsvotti-asenteeni näkyy siinä, että ihan kaikki tilkut eivät ole justiinsa neliskanttisina työssä, mutta pääsääntöisesti kohdistukset osuivat nätisti.

tilkkutäkki ja lapset

”Laita käsi harmaaseen”

Peitto oli lapsille tosi mieleinen. Sain kuulla ihania riemunkiljahduksia, kun peitosta löytyi tuttua kangasta. Pian huomasin lasten leikkivän peitolla twister-johdannaista: ”laita toinen käsi  harmaalle, laita jalka lohikäärmeeseen…” Ihana, miten tuollainen tilkkutäkki kirvoittaa ihan uudenlaisia leikkejä!

Itse nautin, kun lukuisista ompeluprojekteista on nyt muisto tilkkuna peitossa. Olen ommellut lapsille paljon, mutta on ihan mahdotonta säästää kaikkia vaatteita. Ja itse asiassa kun vaatteet ovat aktiivisessa käytössä ja parhaimmillaan useammalla lapsella, ei vaatteista ole paljoa jäljellä enää sen jälkeen säästettäväksi. Tilkut kuitenkin ovat ehtaa kangasta vielä, joten peitossa kuosit näyttävät niin paljon paremmalta kuin vanhoissa vaatteissa. Tilkkuja katsellessa vaan helposti tempautuu muistojen valtaan: tuossa kuosissa Ee kävi muumimaailmassa, tätä kuosia oli Aan kaksivuotispaidassa…

tilkkutäkki

Tilkkutäkki on siis aivan ihana! Mutta oli se vaan sen verran iso projekti, etten taida ihan heti moiseen ryhtyä…

 

Anni

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X