sormustin - Banneri

Eilen postasin syysvaatteista, joita tein NOSHin tämän syksyn kankaista. NOSHin kangasuutuuksista jatkan edelleen, mutta teemana tällä kertaa on Fantasia-kankaat. Erikoinen, pätkävärjätystä langasta tehty neulos, toisaalta hieman silmissä vilisevä, mutta silti niin hypnotisoiva ja houkutteleva.

Kankaat: NOSH

Kaava: oma peruskaava kuositeltuna, mekon kaava yhdistelty vanhoista vaatteista otetuista kaavoista

Tiesin heti, mitä tekisin tilaamastani mustavalkoisesta Fantasia-joustocollegesta: jakkutakin, vähän niin kuin Chanelin henkeen. Pähkin, käyttäisinkö kankaan oikeaa vai nurjaa puolta, päädyin kuitenkin sileään oikeaan puoleen. Kaavana käytin peruskaavaani hieman kuositeltuna. Ompelin pienet taskut mustasta trikoosta. Koristekaitaleen leikkasin mieheni vanhasta paidasta leikatusta trikoosoirosta ja kiinnitin sen kaksoisneulalla ommellen reunaan. Olen niin tykästynyt lopputulokseen! Pehmoinen ja hyvän tuntuinen materiaali sekä omilla mitoilla tehty vaate on täydellinen päällä.

Olin myös kiperästi mustan pitkähihaisen tarpeessa, tilauksen mukaan tarttunut musta NOSH-jersey pääsi sellaiseksi. Tavallinen pitkähihainen tuntui kuitenkin todella tylsältä, joten tein paidan selkään timantinmuotoisen halkion. Hame on aikaisempaa tuotantoa, sekin NOSH-joustocollegea – ihan luottovaate (sama kaava pohjana kuin tässä näpsäkässä hameessa).

Kankaat: musta jersey, mustavalkoinen joustocollege NOSH

Kaavat: paita, Joka tyypin kaavakirjan t-paita hieman muokattuna, 

hame Kotiliesi käsityö 2/15 hieman muokattuna

Ei Fantasiat vain aikuiseen makuun jääneet, vaan ompelin hieman lisää ihanalle energiapakkukselleni. Punainen Fantasia-jersey ja musta Fantasia-joustocollege sointuivat nätisti Sporty girl-housuiksi (Ottobre 4/16). Ministar-flamé sai piristystä punaisesta Fantasia-kaitaleesta hihan- ja päänsuissa. Raikas setti!

Kankaat: NOSH, Ministar-flamé, Fantasia-joustocollege ja -trikoo

Kaavat: Housut Sporty girl, Ottobre 4/16, t-paita, monesta eri kaavasta

Ompelukone on surissut kovin paljon viime aikoina. Mökillekin ne toin. Jospa sitä seuraavaksi tarttuisi puikkoihin!

Kesäterveisin,
Anni

Kommentit (11)

Niin upeita vaatteita <3 kuten aina <3

Hienoja on minusta kaikki.
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

Hienoja! Tuo koristekanttaus kruunaa kyllä tuon jakun. 🙂

Hienoja! Tuo koristekanttaus kruunaa kyllä tuon jakun. 🙂

Kiitos! Voin paljastaa, ettei ollut ihan helppo ommeltava, mutta loppuun saakka pääsin!

Todella tyylikkäät vaatteet olet tehnyt vaatekaappiisi. Noilla pärjää jo pitkälle.

Kiitos! Joo, syksy pelastettu 🙂

Aivan mielettömän hieno jakku ja kynähame sopii sinulle kauniisti!

Kiitos! Tämä hame on kyllä ihan luottovaatteeni!

Vastaa käyttäjälle Sormustimen Anni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X