sormustin - Banneri

Edellisessä postauksessa kerroin Jussi-haasteesta. Haasteessa olen vieläkin mukana, joten täältä pesee. Jussi numero kuudessa piti olla resorin, poimutuksen, taskun, reiän ja nauhan lisäksi myös halkio. Töitä piti olla myös kaksi, koska aikaa töiden tekemiseen oli viikonlopun verran. Lähenevä vappu toimi innoittajanani. Een ensimmäiset vappunaamiaiset ovat tulossa! Koska prinsessakausi alkoi tovi sitten kovalla tohinalla (vaikken sitä oikeasti ollenkaan rohkaissutkaan tulemaan), prinsessa sai olla vappunaamiaisten lähtökohta. Tarkalleen ottaen kuuminta hottia olevan Frozenin Elsa. Koska haluan kuitenkin kunnioittaa kestävyyden periaatteita, halusin asusta myös arkeen sopeutuvan, koska kertakäyttöiset asut ovat nounou. Lisäksi halusin asusta kuulaan ja jäisen oloisen. Päätin siis tehdä mekkotunikan (joka toimii myös arjessa) ja sen päälle prinsessapitsihörhelömekon.

Pohjana prinsessatunikalle toimi EK:n palalaarin vaaleansininen trikoo. Maalasin kankaaseen hopeisella painopastalla tähtiä sekä hopeiset helmat. Tähdet näkyvät paremmin livenä, kun valo osuu niihin eri suunnista. Ihanan kuulasta! Sivulle tein taskun, josta löytyy myös reikä alikeompelun muodossa, resori alikeompelun lumihiutaleessa sekä poimutus ja rusettinauha taskunsuulta. Halkiot ovat mekon helman reunoissa.

Päälle sitten se pitsihörhelölinnanneitoprinsessamekko. Yläosan pitsi on vanhasta pitsitopista (ostin kuusi vuotta sitten tuon pitsitopin hääpukuani varten, pieni tilkku oli vielä jäljellä). Alaosan pitsi taas on kirpparilta ostettua pitsiverhoa. Poimutus on alaosan yläreunassa, nauha taitekohdan päällä, halkio alaosan keskellä, tasku sivulla, reikä taskussa ja resori mm. pääntiellä.

Vaikka itse en prinsessoista niin kovin perusta, niin pienen tytön ilo ja autuus ja onni ja innostus yhdestä prinsessa-asusta on liikuttavaa. Ja miten ihanaa, että tunika pääsee arkenakin käyttöön!

Iloa!

Anni

Kommentit (2)

Uu, JEEE ❤️ Ensin tulosta tuottaa värikylpy, nyt prinsessakoulu! Kummitäti iloitsee 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X