sormustin - Banneri

En ole koskaan pitänyt lahjapapereista. Muistan, kun lapsena näin uutisen, jossa kerrottiin, miten paljon jätettä lahjapapereista vuosittain tulee kaatopaikoille. Tuolloin aloitin irroittamaan lahjapaperit niin varovasti, että pystyisin itse paketoimaan niihin seuraavana vuonna. Välillä paketoin lasten maalauksiin, välillä sanomalehteen. Saadut lahjakassit toki käytin uudelleen. Tänä syksynä päätin kunnostautua materiaalivarastojeni pienentämisessä ja tuumasin, että jos laatikossani on majaillut jokin kangas kymmenen vuotta, on ehkä järkevämpää ottaa se edes johonkin käyttöön kuin antaa sen olla kaapissa toiset kymmenen vuotta. Myös nurkassa pyörineet tapettirullat päätin hyötykäyttää sellaiseen muotoon, että lahjan saaja itse haluaisi säästää paketin ja paketoida siihen itse seuraavana vuonna. Kaikista ekologisintahan on, että jätteen määrää vähennetään ja olemassa olevaa materiaalia käytetään (mahdollisimman kauan).

Kässähullun elämään kuuluu erilaiset kokeilut ja testit. Myös lapset on kiva päästää erilaisten materiaalien, kuten kankaan ja kangasvärien, kanssa touhuamaan. Jos totta puhutaan, meiltä ei löydy sormivärejä ja paperia, vaan meiltä löytyy vanhaa lakanaa ja kangasvärejä loputtomasti. Kuvan alakulmassa oleva punavalkoinen pussi on taaperomme käsialaa. Kiinnitin kontaktimuovisydämen kankaan keskelle ja annoin maalin ja siveltimen kouraan. Syntyi aika nätti jouluinen kangas, jonka jalostin lahjapussukaksi. Sinne on kätketty isosiskon lahja. Veikkaan, että tämä pussi tullaan näkemään joulukuusen juurella vielä kauan.

Tummanpuhuvat eläinaiheiset pussukat ovat peräisin Tansaniasta lahjaksi saadusta kankaasta. Kangas on tosi kiva, mutta en ole saanut päähäni, miten sitä voisi käyttää. Eläimet eivät kuulu omaan vaatekaappiini oikein ja eläinkuviot olivat sen verran isot, ettei niistä lapsillekaan saanut mitään järkevää. Kymmenen vuoden muhinnan jälkeen ompelin kankaan erikokoisiksi pusseiksi, jonka sivussa on kiinnitysnauha. Lahja sinne humps ja kuusen alle. Näitä pusseja voi käyttää toki myös synttärinä ja milloin vain. Koska oman perheen lahjat on paketoitu pääasiassa näihin, voi näitä käyttää seuraavat vuosikymmenet. Parit isomman puoleiset lahjat kääräisin ihan vain kankaaseen. Nyt kangas toimii lahjapaperina, siitä voi kuitenkin ommella ihan hyvin jatkossa jotain.

Jo alkusyksystä tuhosin parit jämätapettirullat lahjakasseiksi. Varastoista löytyi myös tekstiileihin kelpaamattomia sirkkarenkaita, jotka toimivat tapettipusseissa mainiosti. Taitoin tapettipalan yläreunan kaksinkerroin, kiinnitin sirkkarenkaat molempiin reunoihin kiinnitysnauhaa varten ja ompelin ompelukoneella reunat kiinni. Videon tästä voi katsoa instastooristani.

Jos ompelukone ei ole hollilla ja paketteja on vielä paketoimatta, voihan ne sujauttaa vaikka tyynyliinaan tai tyynynpäälliseen. Itse annoin juuri miehelle parit sisustustyynynpäälliset paketointitarkoitusta varten. Toimii oikein hyvin!

Ihanaa joulun tuoksua ja suloisia paketointihetkiä!

Anni

Kommentit (6)

Kivoja paketteja! Minullakin meni tänä vuonna lahjat tapetteihin, joita sain naapurista ylijäämänä. Ihanaa uutta vuotta teille!

Kauniita paketteja teidän kuusen alla. Omat lahjani piiloitetaan mieluiten pakettipaperiin, sitähän tulee nettiostosten kanssa aika määrät, neutraalia päällystä on kiva koristella. Ja pikkukaveri saa lahjansa värikkäissä kangaskasseissa ja pussukoissa. Mukavaa loppukiriä suureen juhlaan. Irmeli

Se onkin loistava uusiokäyttöidea! Ihanaa loppuvuotta sinullekin!

Just mainiota, kaikki uusiokäyttöön vain! Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

Vastaa käyttäjälle Pipo-otus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X