sormustin - Banneri

*Yhteistyössä NOSH organics*


Tänään oli äitiydessäni merkityksellinen päivä. Saatoin Een aamulla tutustumaan tulevaan eskariinsa. Esikouluun. Niin pieni vielä ja silti niin iso. Tulee vielä kiire kasvattaa hänelle niitä omia siipiä, jotta ne varmasti kantavat, kun on aika päästää irti. Vaikka päivittäin sanon Eelle rakastavani häntä, tällaisena päivänä tekisi mieli ottaa jokainen lapsen solu jättikokoiseen kahmaisuun ja valaa niihin rohkeutta, uskoa itseen, lempeyttä, sosiaalisuutta, vahvuutta ja paljon sitä äidin rakkautta. Olen niin kiitollinen tällaisena herkkänä hetkenä siitä, että osaan ommella. Kun vaatetan lapseni itsetekemilläni vaatteilla, koen jättäväni päiväksi sen rakkauden hänen iholleen. Jospa hauraana hetkenä hän katsoisi äidin ompelemaa saumaa, muistaisi, että minä olen häntä varten, ja saisi rohkeutta. Ja nyt minun tekisi mieli ommella tälle pienelle tytölle yötä päivää.

Tilasin pari kuukautta sitten NOSHilta mustaa laine-neulosta. Vuosi sitten ompelin puuteria ja sinistä lainetta ja silloin kaipailin harmaata ja mustaa. Olinkin todella iloinen, kun sitä mustaa tuli kauppaan. Vaan kun avasin kangaspakettia, minua odotti jymy-ylläri. Musta olikin vaihtunut postittaessa vaahtokarkin vaaleanpunaiseen (virallinen nimitys on begonia). Minua nauratti koko illan. Sain uuden, mustan, laineeni, ja sain pitää myös sen vaaleanpunaisen. Vaikka tuo väri on todella-ei-minua, päätin ottaa sen haasteena. Lisäksi Ee rakasti sitä.

Vaaleanpunainen jo värinä oli ihan överi, mutta ajattelin, että pistetään (minun mittakaavallani) vähän vielä överimmäksi. Tehdään Eestä pieni söpö vaahtokarkki. Kaivelin pari vuotta sitten tekemäni ohjeen aaltohelmaiselle paidalle. Muita nimityksiä aallolle lienevät ainakin piparkakkureuna ja Muita ihanian lanseeraama pilven reunalla. Siispä tein kesäillan ja syysaamun viileään collegetakin aaltohelmalla. Alkuperäistä ohjeesta poikkesin ainoastaan siinä, että tukikangasta laitoin vain aaltokuvion toiselle puolelle, muutoin olisi saattanut tulla turhan jämäkkä. Kuvissa vilahtavista biker-housuista olen tarinoinut täällä

Nyt on Eellä uusi lempivaate ja pala rakkauttani puettavaksi. Ihana pieni vaahtokarkkini.

Kesäterveisin, Anni

Kommentit (6)

Tulipa ihana vaahtokarkkitakki, ihan söpönen! Onnea PienenIson eskaripolulle! <3

Niin kaunis teksti ja kaunis jakku 😍❤️

Vastaa käyttäjälle Emma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X