sormustin - Banneri

Yhteistyössä Eurokangas.

Tänä syksynä villakangastakkiasiat ovat tuntuneet houkuttelevilta. Selailin jo kaavoja ja kankaita, mutta jotenkin olin asian kanssa saamaton. Ehkä myös alati kasvava raskausvatsa tekee isompiin ompeluprojekteihin tarttumisesta hankalampaa, kun vartalon muoto sekä suhde omaan kehoon muuttuu joka päivä. Kuitenkin Eurokankaan kysyttyä, lähtisinkö villakangastakkihaasteeseen mukaan, ajattelin, että nyt on sen aika. Kohdata takintekokammo ja ryhtyä hommiin.

Takkikaavana käytin BurdaStylen takkikaavaa 6736. Koska kaava on reilummansorttinen, valitsin koon 36, vaikka kokotaulukko olisikin kehoittanut kokoa isompaan – valintani oli oikea, olisin voinut valita tosin vieläkin pienemmän koon. Kun kyseessä oli ensimmäinen ompelemani villakangastakki, en uskaltanut tarttua kalliimpiin takkikankaisiin. Tänä syksynä Eurokankaisiin tuli lajitelma edullisempia takkivilloja, ja päädyin tummanharmaaseen takkikankaaseen, joka oli koostumukseltaan 80% villaa ja 20% polyamidia ja maksoi 13,90€/m. Kaava ei puhunut vuorista mitään, mutta myyjän kanssa totesimme, että kyllä se takki vaan istuu ja toimii paremmin vuorin kanssa. Hopeaan vivahtava vuorikangas on viskoosia.

Villakangastakki ei ollut niin vaikea ommella kuin mitä luulin. Tavallisia, suoria saumoja vain. Mutta villakangastakki oli raskaampi ommella. Kangaspalat olivat isoja ja kangas raskasta, ei siis mitään kevyttä surruuteltavaa. Tummanharmaata tekstiilipölyä myös lähti kankaasta aika tavalla, rikkaimuri oli tarpeen. Koska en ole ennen villakangastakkeja ommellut, en osaa sanoa, johtuiko pölyn määrä ihan villakankaasta vai villakankaan edullisemmasta sortista. Koska vartalo on toistaiseksi malliltaan muumi, en uskaltanut kiinnittää takkiin vielä nappeja enkä laittaa napinläpiä. Niiden paikat on parasta katsoa synnytyksen jälkeen. Napit ovat kuitenkin jo valmiina odottamassa.

Kuuraa on maassa aamu aamulta enemmän ja ilmassa tuoksuu talvi. Nyt vain odottamaan lunta!

Anni

Kommentit (10)

Ihana takki. Tykkään kyllä niin kovin sun simppelistä ja eleettömästä tyylistä.

Kauniin takin olet tehnyt. Minullakin villakangas on muutaman vuoden odottanut ompelemista. 🙂

Ehkäpä tänä talvena? Tsemppiä takkiompeluun 🙂

Ihana takki. En pitkään aikaan tehny mitään villakangastakki . Täytyy tehdä!!

Varmasti lämmittää, nätti klassinen malli. Kyllä juuri villainen materiaali saa kertymään pölyä varsinkin ompelukoneen levyn alle. Helppokin malli hankaloituu kankaan painon takia ja välillä on paksujakin saumoja. Seuraavaan takki projektiin tarttuu jo helpommin. Irmeli

No hyvä tietää! Suhtaudun siis paljon toiveikkaammin seuraavan takin ompeluun 🙂

Hyvinhän takki onnistui. Minäkin innostuin (taas) takin ompeluun, mutta hitaasti sujuu.

Se kyllä jostain syystä on vähän hidasta puuhattavaa. Tsemppiä takkiompeluun!

Vastaa käyttäjälle HennaMar Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X