sormustin - Banneri

Olen mainostanut erinäisiä kertoja addiktiostani mustaan väriin. No nyt lähti ihan lapasesta, meinaa tein musta-VALKOISET sukat. Jestas. Vietimme muutama viikko sitten ensimmäisen viikonlopun mökillämme ja lattia oli aika vilpoisa. Päätin tehdä kirjoneulesukat lämpöominaisuutensa takia ja Novitan sukkalehdestä löytyi mukavan selkeät ja graafiset pystyraitasukat (malli V). Seiska veikkaa kehiin ja 3,5 puikot. Lahkeesta tuli aika leveä, mutta se ei oikeastaan haittaa, kun näin sukat mahtuvat farkkujen lahkeiden päälle. Lämpimät ovat.

Sukat kuvaavat muuten hyvin tätä kulunutta talvea. Toivottavasti talvi olisi edes kerran vielä mustan sijaan valkoinen.

Anni

Kommentit (9)

Minullekin tuli ensivilkaisulla pianon koskettimet mieleen. Hauska malli ja erityisen tyylikäs mustavalkoisena.

Kiitos! Hauska tuo piano-konnotaatio, itse asiassa niinpä näyttääkin. Ja musta-pinkki-versiota potkin hetken verran, mutta päädyin kuitenkin valkoiseen.

Mulla tulee näistä ihan piano mieleen, mikä ei siis tosiaankaan ole mikään huono juttu. Upeat sukat kyllä! Musta-pinkki vois toimia tässä mallissa myös, miksei myös musta-keltainen 🙂 Muttei tätä musta-valkoista voittanutta.

Katoin itekin tuota mallia novitan sukkalehestä, pitää kyllä kokeilla, niin hienot sukat sait aikaan 🙂

Samaa mieltä tyylikkyydestä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anni Ignatius

Anni Ignatius

Käsillä tekemiseen hurahtanut äiti, opettaja, haaveilija ja ideapankki. Jos sen voi tehdä itse, itse sen myös teen.

Arkisto

X