Yleinen 1.9.2017
TEKSTI Johanna

Esittelyssä Milon huone

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

No niin nyt vihdoin ja viimein esittelyssä Milon huone! Milon huone on hieman pienempi kuin Amalian, mutta silti oikein kivan kokoinen. Halusimme Amalian huoneen lailla myös Milon huoneeseen yhden tapettiseinän ja muut seinät maalasin valkoisella. Mietin tapettivaihtoehtoja aika paljon ja selasin netin syöväreissä erilaisten lastenhuoneiden sisustuskuvia. Mietin räikeän keltaisen ja mintunvihreän välillä ja lopullinen päätös oli sitten ihan selkeä, sillä halusin Milon huoneen hyvin rauhalliseksi ja seesteiseksi värimaailmaltaan. Niinpä pojan huoneen seinään tuli raidallinen mintunvihreä tapetti, joka on ostettu Lohjan Latvalasta. Tapetti valinta oli juuri oikea ja seinällä se näytti aivan täydelliseltä!

pojan huone

pojan huone

Milon huoneeseen on tulossa vielä seinähylly, joka olisi tarkoitus hankkia Ikeasta jahka sinne taas päästään. Vaatekaappina toimii Ikean lipasto, samainen kun Amalialla. Lasten makuuhuoneista ei löydy lainkaan kiinteitä vaatekaappeja emmekä ole niitä kaivanneetkaan. Verhoksi mummi loihti suloisen kapan isomummin pitkistä pitsiverhoista.

pojan huone

Kattolamppuna on muumivalaisin, joka roikkui vanhan kotimme eteisessä. Milon huoneen matto oli pitkään hakusessa ja pohdin jo tilata samanlaisen vaalean virkatun maton Milolle mikä meillä on keittiössä, mutta lopulta luovutin ja suostuin Johnnyn haluamaan autoratamattoon. Löysin Ikeasta kauniin autoratamaton, joka miellytti myös minun silmää ja olen ollut todella tyytyväinen mattovalintaan. Milo tosin ei ole leikkinyt autoratamatolla kertaakaan, toisin kuin luulimme, mutta ehkä sitten joskus. Mä itse rakastin leikkiä pienenä tälläisellä matolla ja oli ihanaa, kun naapureilta löytyi tälläinen matto, kun olin pieni.

pojan huone

Koulupöytä löytyi Facebookin Lohjan Roskalava-ryhmän kautta ja vihreä pinnatuoli on kahden euron kirppislöytö. Vanha helmitaulu löytyi antiikkimarkkinoilta ja se on lähinnä sisustuselementti, vai näettekö te Milon sillä leikkimässä. Myöskään koulupöydän äärellä en ole poikaa nähnyt kertaakaan, mutta varmasti myöhemmin siinä voi olla kiva piirrellä. Tässä vaiheessa ei tulisi mieleenkään antaa pojalle kyniä omaan huoneeseen, mutta mutta joskus sitten, kun aika on kypsä!

pojan huone

Milo leikkii toisinaan omassa huoneessa ja välillä hän voi korjailla leikkityökaluilla autoja suht pitkänkin aikaa. Korjailu onkin Milon lempipuuhaa ja hän osaa jo hienosti käyttää ihan oikeaakin porakonetta. Yhtenä päivänä alkoi irrota jo mummoni tekemän nukkekodin kattopuut, joten uusavutonta pojastamme tuskin tulee.

pojan huone

pojan huone

Sellainen huone meidän Milolla! Mitä tykkäsitte?

Ps. Tästä linkistä pääsee kurkkimaan vielä Amalian huonetta, jos on mennyt ohi 🙂

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (10)

Kiitos taas Annika <3 <3

1 vastaus

On kyllä suloinen huone Milolla 🙂 Ja tuo tapetti sopii kuin nenä päähän! 🙂

1 vastaus

Kiitos paljon ihana bansku <3

1 vastaus

Kiva huone, ei mikään tylsä mustavalkoinen. Mistä sänky on?:)

1 vastaus

Kiitos paljon Jonna <3 Sänky on mun kummitädiltä ja se on tosi vanha. Mä tykkään tosta sängystä tosi paljon, vaikka hieman kärsinyt se jo on jaloista!

1 vastaus

On kyllä ihastuttava. Juuri etsinnässä pojalle sänky. Haluaisin tuollaiset korkeat päädyt siihen. Olen lukenut pitkää blogiasi. Yksi parhaista ehdottomasti, koska kirjoittelet ihan tavallisia arjen asioita, mutta myös teidän arkea piristäviä juttuja. Lisäksi pohdiskelet kaikenlaista:) Kivaa syksyä!

1 vastaus

Voi kiitos tosi kauniista sanoistasi, ihana kuulla <3 <3 Toivotaan, että kiva sänky löytyy, koita koluta vanhojen tavaroiden ja huonekalujen puoteja tai sitten selaat netin syövereistä, tsemppiä etsintään! 🙂 <3

1 vastaus

Hieno huone <3 Helmitaulun kanssa täytyy varmaan olla tarkkana, ettei se koe karua kohtaloa vilkkaan pojan käsissä 😀 Osaisinpa mäkin sisustaa noin hyvin!

1 vastaus

Kiitos lillamy <3 Hehe ainakin vielä se on ehjä 😉

1 vastaus

Hieno huone!

1 vastaus

Kiitos taas Annika <3 <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sydän vähän kallellaan
Tervetuloa lukemaan blogia arjen iloista ja suruista. Blogia kirjoittaa reilu kolmekymppinen 6 vuotiaan Amalian ja 3 vuotiaan Milon äiti. Perheeseen odotetaan kolmatta lasta, pientä syysvauvaa! Blogissa on paljon juttua lapsista ja äitiydestä. Mukana myös omakotitalon sisustamista ja ruokajuttuja! Voit laittaa halutessasi sähköpostia osoitteeseen: amalianharvinainen@suomi24.fi

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: